(c) 2007 Blues-Finland.com
Sehän on Rick Holmstrom!

1.4.2007 (päivitetty 2.4.)

Viikon huippuhetkestä ei ole epäselvyyttä. Yhdysvaltain länsirannikon johtaviin blues-hahmoihin lukeutuva Holmstrom esiintyy maassamme neljällä keikalla. Dumari puolestaan skulaa Stadissa.

Rick Holmstrom, west coast bluesin armoton taitaja, konsertoi Suomessa alkavalla viikolla neljä kertaa. Keikat ovat luvassa Helsingin Storyvillessä (maanantai ja tiistai), Tampereen Klubilla (keskiviikko) ja Turun Killassa (torstai). Jussi "Jo' Buddy" Raulamo toimii Helsingin-keikoilla erikoisvieraana. Tampereella ja Turussa häntä vahvistaa lyömäsoittaja Down Home King III. Turun-keikalla kuullaan myös paikallista pitkän linjan kokoonpanoa Night Time Jumpersia.

Suomen-keikat kuuluvat Holmstromin pohjoismaiseen kiertueeseen. Kylmä kyyti ei ole Rickille uutta, sillä mies on syntyisin Alaskasta. Rickin uusi albumi "Late in the Night" ilmestyy 24. huhtikuuta, mutta on hänellä ollut aikaa työskennellä legendan kanssakin. Holmstrom oli näet mukana Puistobluesiin saapuvan
Jody Williamsin joukoissa tämän taltioidessa uutta materiaalia helmikuussa. "Jody Williams on edelleen loistava! Hän lauloi ja soitti kuin viimeistä päivää", Rick ylistää blogissaan.
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
Etusivu   Uutiset   Artikkelit   Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit   Ulkomaiset artistit   Foorumi   Info
Uutisten etusivulle
CDON.COM -
BLUESTARJONTAA
Z-Trading
Rytmi
Audiodivari
Rick on uskaltanut kokeilla erikoisiakin juttuja musiikissaan. Hän kertoo maanantain Aamulehdessä arvostavansa blues-innoittajiensa ohella artisteja – esimerkiksi Bob Dylania ja Elvis Costelloa – joilla on rohkeutta faniensa orjallisen miellyttämisen sijaan toteuttaa omaa näkemystään.

”Siksi minä Jussiakin diggaan. Hän kääntyy vasemmalle siinä missä useimmat blues-tyypit oikealle. Hän menee paljon syvemmälle kuin USA:n blues-skeneä hallitsevat
Stevie Ray Vaughan -kloonit”, Holmstrom perustelee.

Suomessa Rickin bändinä kuullaan
Bill Troiania (basso) ja Alex Peterseniä (rummut).

Holmstromin vakiobändiin kuuluvat rumpali
Stephen Hodges ja multi-instrumentalisti Jeff Turmes. Turmes on soittamisen ja laulamisen lisäksi myös menestynyt säveltäjä. Holmstromin lisäksi hänen biisejään ovat esittäneet muiden muassa James Harman, Gary Primich ja Janiva Magness. Lisäksi Jeff on soittanut esimerkiksi Taj Mahalin, Junior Watsonin, James Cottonin ja Carey Bellin bändeissä.

Lue lisää Holmstromin taustoista
tästä.

Blues ei tunne "hiljaista viikkoa"

Tuomari Nurmion
alter egon Judge Beanin ja Honey B & The T-Bonesin kohtaaminen on pääkaupungin viikon mielenkiintoisimpia tapahtumia. "Pääsiäisaika Stadissa käynnistyy asiaankuuluvan juhlallisesti kun 'Dumari' kohtaa kiirastorstaina Hunajaluut", HBTB:n Esa Kuloniemi puffaa. "Tuomari palaa Club Libertéssä musiikillisille juurilleen amerikkalaisen perusmusiikin hetteikköön. Luvassa on täyslaidallinen tuomiopäivän gospelia, bluesia, rockabillyä, kantria ja Dumarin omaa englanninkielistä tuotantoa."

Ylläs:
Micke & Lefty w/ Chef keikalla maanantaina, paikkana Julli's.

Oulu: Paikalliset osaajat Henry O ja Luu's Blue esiintyvät Tervahovissa maanantaina. Läsnärock Festivalin ohjelmistoon kuuluu Knucklebone Oscarin veto lauantaina.

Helsinki: "Shades of Blue" -levyn julkaissut Mike Westhues on tavattavissa Kitty'sissä torstaina. Sama mies on vauhdissa perjantaina Käpygrillissä.

Tampere: Knucklebone Oscar Rumassa torstaina.

Vaasa: Good Mood Clubin bileissä pitää vauhtia perjantaina Wentus Blues Band. Paikka on Royal Bar & Night. Club 25:n perjantaissa soittaa Knucklebone Oscar.

Koli: Boogie Healers with Mr Breathless riehuvat Hotelli Kolissa perjantaina ja lauantaina.

Jyväskylä: Bluesbonella on kolmen illan pesti Hoviraitissa. Keikat ovat luvassa perjantaista sunnuntaihin.

Tuusula:
The Siberian Blues Huskies Hyrylän Finnegan'sissa perjantaina.

Espoo: Olarin Kamelin perjantaissa soittaa Daddy Giljoteen.

Vantaa: Trubaduurimeininkiä tarjoaa monipuolinen Steve Webb, joka keikkailee lauantaina Lännen Kullassa Länsimäessä.

Kirkkonummi:
The Siberian Blues Huskies soittaa lauantaina Rock 'n Roll Caféssa ja Pepe Ahlqvist Duo Veikkolan El Veicossa.

Sauvo:
Mike Westhues Trio Tapper's Innissä lauantaina.

Mikkeli: Lauantaina King Creolessa Boogie Machine.

Lappeenranta:
Boogie Machine jatkaa Old Cockiin sunnuntaiksi.

Kokkola: Wentus Blues Band valtaa Tullipakkahuoneen sunnuntaina.


Muista vastata Blues-Finland.comin lukijakyselyyn! Palkintoina lippuja Puistobluesiin ja Mississippi Bluesboat Festivaliin.
Kalifornialaistunut alaskalainen Rick Holmstrom Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle!