| (c) 2007 Blues-Finland.com |
| Äijän boogieta 23.5.2007 Sonny Boy Magnusson & Uptown Boogie uskaltautui vihdoin studioon. Tuloksena on vastikään tullut ulos viiden biisin näyte viisikon jump- ja Chicago-taidoista. Sonny Boy Magnusson (Sakari Helle) on yksi kotimaisen bluesin pioneereista. Mies aloitti työskentelyn Chicago-harpun kanssa jo 1960-luvun lopulla yhdessä Albert Järvisen kanssa. Yhtye totteli nimeä HARP. Myös taiteilijanimi on tuolta ajalta peräisin; mutta tunnetaan Sakari myös "Äijänä". Myöhemmin hän liittyi Hojas Blues Bandiin, josta tuli yksi maamme pitkäikäisimmistä bluesbändeistä. Sonny Boy on ollut lisäksi mukana yhtyeissä Coupe De Ville ja Cross Tie Walkers. |
| Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com |
| Tänä päivänä kuvio on nimeltään Uptown Boogie. Ryhmän muodostavat Sammeli Palovaara (kitara), Esko Mikkola (basso ja laulu), Pentti Solonen (piano) ja Nipa Manninen (rummut). Bändi aloitti toimintansa Crosshill-nimisenä vuonna 2000. Solonen ja Manninen liittyivät syksyllä 2004. Bändin harpisti-laulaja Matti Ristimäki jäi bändistä pois keväällä 2005 – hänen paikkansa otti Sonny Boy Magnusson. Miehistönvaihdoksen vuoksi päätettiin muuttaa koko yhtyeen nimi. Nyt alkuvuodesta Uptown Boogie tunsi olevansa kypsä tekemään ensimmäisen levytyssessionsa. Juha Takasen studiossa Vantaalla äänitettiin yhden päivän aikana pohjat 15 biisiin. Laulut ja harppu äänitettiin muutamaa päivää myöhemmin. Lopulta viisi kappaletta kelpuutettiin pahvikantiselle cd-ep:lle. Nimibiisi "Uptown Boogie" on Magnussonin omaa käsialaa. Muut neljä ovat covereita, Nimikkokappale on hauska, jump-tyylinen tanssiinkutsu. Tunnelmaltaan ja soinniltaan se tuntuisi olevan Uptown Boogien luontevinta materiaalia. Samaan lokeroon voi heittää myös Magnussonin melkein-kaiman Rice Millerin ("Sonny Boy Williamson II") tutun "Peach Treen". Jerome Felderin "My New Chick" on puolestaan minikiekon tummin Chicago Blues -luenta. "Ninety-Nine" ja "Seven Nites" ovat mukavan kepeitä rullauksia. Itse pääpirun laulaminen ja harputtelu luotaavat syvältä sielusta ja menevät täysistä, vaikka Äijän englannin ääntämys onkin vähintään persoonallista. Palovaaran kitaraa on mukava seurata. Harmoniat nimikkobiisillä soivat maukkaasti Junior Watson -tyyliin, ja pääseepä Sammeli pariin otteeseen juoksuttamaankin kunnolla. Pentti Solonen säestää pianossa mallikkaasti; pieni piipahdus keskilattiallekin olisi ollut paikallaan. Viittä biisiä enemmänkin tätä kuuntelisi. Toivoa on. "EP-formaattiin päädyttiin sekä musiikillisista että käytännön syistä. Todennäköistä on, että myöhemmin julkaisemme myös täyspitkän cd:n", Esko Mikkola kertoo. Sonny Boy Magnusson & Uptown Boogie keikkailee tällä hetkellä lähinnä pääkaupunkiseudun baareissa ja klubeilla. EP:n julkkareita vietetään perjantaina 25.5. Helsingissä, Siltasaaren Juttutuvassa. Linkit: Uptown Boogie, Uptown Boogie MySpace |