Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
(c) 2007 Blues-Finland.com
Vahvoja suomalaisnimiä
Puimuri Bluesiin


6.6.2007

Laukaan Äijälässä tapahtuu elokuun lopussa. Lahden mafia on edustettuna Jaakko Heinosen ja J. Leinon voimin. Stagen ottavat myös Mr Slideman ja The Blues Dudes.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna toista kertaa pidettävään Puimuri Bluesiin saapuvat kotimaiseen blues-eliittiin kuuluvat kitaristi-laulajat
Jaakko Heinonen ja J. Leino. Molempien taustalta löytyy arvostettu kokoonpano J. Leino & Blues Guys. Tapahtuma järjestetään Laukaan Äijälässä lauantaina 25. elokuuta.

Tällä kertaa miehet esiintyvät eri kokoonpanoissa. Jaakko Heinonen marssittaa lavalle oman
Jaakko Heinonen Bandinsa. Mukana yhtyeessä ovat kitaristi Jonne Kulluvaara, rumpali Tapo Leppänen ja viime aikoina The Siberian Blues Huskiesin kanssa puuhaillut basisti Käpy Parviainen. Heinonen oli jo 70-luvulla perustamassa Suomen ensimmäisiin varsinaisen läpimurron tehneisiin blues-yhtyeisiin lukeutuvaa Chicago Overcoatia.
Etusivu   Uutiset   Artikkelit   Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit   Ulkomaiset artistit   Foorumi   Info
Uutisten etusivulle
Jaska Heinonen
Cdon.com - blueslevyjä
Heinosen soitossa kuuluvat omien sävellysten ohella esimerkiksi B.B. ja Albert Kingin vaikutus. Kulluvaara taas tunnetaan Blues Guysin lisäksi Juha Kartanon ja Pepe Ahlqvistin duokumpanina. Duokeikoilla hänen työkaluinaan ovat akustinen kitara ja National Dobro. Niitä onkin kuultu vuosien aikana aina Slovakiaa, Tsekkiä ja Puolaa myöten. Pitkän linjan ruotsalaisjulkaisu Jefferson Blues Magazine valitsi Jaakko Heinonen Bandin joulukuussa 2006 kuukauden bändikseen.

Suotta Lahtea ei kutsuta Suomen Chicagoksi. Onhan muuramelaistunut Chicago Bluesin taitaja J. Leino sieltä lähtöisin Heinosen tavoin. Esikuvaltaan
Jimmy Johnsonilta vaikutteita imenyt Leino on koonnut mukaansa varsinaisen All Stars -ryhmän jyväskyläläistä blues-miehistä. Rummuissa ja bassossa ovat Willie & the Wolvesista tutut Make Lajunen ja Jaska Prepula. Toista kitaraa soittaa viime vuonna Puimuribluesissa Tylyn Kohtalon riveissä vieraillut "Tuohimutkan slideässä", Veli-Pekka ”Pökö” Jäppinen. Kuunnellessa Leinon eläytymistä Gibsoninsa säveliin on helppo yhtyä B.B. Kingin sitaattiin "moni osaa soittaa bluesin, mutta harva saa sen kuulostamaan bluesilta".

Muita tämän vuoden Puimuri Bluesin esiintyjiä ovat klassikoihin kuten "Before You Accuse Me" ja "Dust My Broom" luottava
Mr. Slideman Jyväskylästä sekä teemalla "rentoa bilemusaa joka ei jätä kylmäksi" touhuava The Blues Dudes Helsingin suunnalta.


Linkit:
Äijälän musiikkiyhdistys – Route637 ry, Jaakko Heinonen MySpace, Jaska Prepula MySpace, The Blues Dudes, Mr Slideman