| Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © 2007 Blues-Finland.com |
| Taj Mahal Juhlaviikoilla 18.8.2007 Taj Mahal Trio esiintyy Helsingin Juhlaviikkojen numerona keskiviikkona. Poikkeuksellisen monipuolisen taustan omaava huippuartisti on saanut tuoretta pohjoismaista tuntumaa Ruotsissa ja Tanskassa. "Levy-yhtiöiden markkinointisyiden takia paljon hyvää musiikkia jää yleisöltä kokematta, mutta konsertteihin minua kuuntelemaan tulevat saavat nähdä kaiken sen, mistä musiikissani on kyse." Sanat kuuluvat Taj Mahalille, bluesin kokeneelle raskassarjalaiselle, joka konsertoi keskiviikkona Helsingin Juhlaviikoilla. |
 |
 |
 |
| Taj Mahal komentaa kitaraa ja pariakymmentä muuta instrumenttia. (c) Madison House Publicity |
 |
 |
| Taj Mahalin musiikissa kyse onkin paljosta. Hänen repertoaarinsa rakentuu vankalle country blues -pohjalle, mutta ilmaisua ovat yli 40 vuoden uralla sävyttäneet lukuisat vaikutteet jazzista, gospelista ja zydecosta lähtien. "Olen aina halunnut tutkia erilaisten musiikkityylien välisiä yhteyksiä", Taj perustelee. Nykyisin Yhdysvaltain länsirannikolla asuvan artistin mielestä blues on joka tapauksessa kaiken perusta. "Bluesin sävy avaa minulle yhteyden moniin asioihin kulttuurillisesti, henkisesti ja kosmisesti. Nautin siitä enkä aio koskaan irrottaa otettani - on se niin hyvä." Keskiviikkona Huvila-teltassa esiintyvään Taj Mahal Trioon kuuluvat myös basisti Bill Rich ja rumpali Kester Smith. Kolmikko on soittanut yhdessä pitkään, joskin kausittain. Muiden muassa Paul Butterfieldin ja Jimi Hendrixin kanssa soittanut Rich liittyi Taj Mahalin joukkoihin 1972, ja Smith oli mukana levyttämässä jo albumia "Mo' Roots" (1974). Taj Mahalin ura on ollut pitkä ja monipuolinen, niinpä tämän päivän konserteissakin kuullaan kirjavaa materiaalia. Viime aikoina keikoilla on kuultu vanhoja suosikkeja ("Fishin' Blues", "Baby What You Want Me to Do"), maailmanmatkojen kaikuja ("Zanzibar") ja uudempiakin kappaleita. Suomeen tullessaan Triolla on takana rimpsu keikkoja Tanskassa ja Ruotsissa. "Vaikka Taj Mahal saattaakin edustaa kliseistä kuvaa blues-muusikosta Amerikan maaseudulta, yhä suurempi monipuolisuus kuuluu hänen musiikistaan", kirjoitti Nya Upsala Tidningin kriitikko Andreas Jakobsson viime tiistain keikasta Katalin-klubilla. Jakobssonin mukaan ikä ei ole tehnyt Tajlle tepposia - tai ainakin hän peittää ne erittäin hyvin. "Klassisen bluesin sekä afrikkalaisten ja karibialaisten vaikutteiden sekoitus saa hänet kuulostamaan länsiafrikkalaiselta kansantaiteilijalta jostain Saharan eteläkulmilta." "Lyhyeltä tuntunut konsertti kestikin runsaat puolitoista tuntia", Jakobsson äimistelee. Ajan kulkua voi tutkia Taj Mahalin Huvila-konsertissa keskiviikkona kello 20 alkaen. Harlemista Havaijille Vuonna 1942 New Yorkin Harlemissa syntyneen Henry St. Claire Fredericksin perhe muutti pian Massachusettsin Springfieldiin, missä tuleva muusikko kasvoi. Sekä hänen karibialaisjuurinen isänsä että opettajaäitinsä olivat läpeensä musikaalisia. Isä-Fredericksin lyhytaaltoradion ja perheen kodissa vierailleiden muusikoiden kautta Taj sai tutustua mitä erilaisimpiin tyylisuuntiin. Taj aloitti pianolla, mutta ennen pitkää innostui todenteolla kitaransoitosta. Muitakin instrumentteja tuli ajan myötä kuvaan. Nyt Taj Mahal taitaa yli 20 eri soittimen salat. Nimi Taj Mahal tuli nuorukaisen luokse unessa. Tuolloin, 1960-luvun alussa, hän oli aloittanut yliopistossa maatalouden opinnot. Hän muutti Los Angelesiin vuonna 1964 ja oli eläväisen klubiympäristön innoittamana perustamassa The Rising Sons -bändiä, jossa mukana oli myös Ry Cooder. LA avasi Taj Mahalille oven huipputason muusikkouteen: siellä hän sai työskennellä esimerkiksi Howlin' Wolfin, Muddy Watersin, Buddy Guyn ja Yank Rachellin kanssa. Asuttuaan muutaman vuoden Losissa hän oli saanut ulos kaksi sittemmin klassikoiksi osoittautunutta albumia: "Taj Mahalin" (1967) ja "The Natch'l Bluesin" (1968). Monet hänen väkevimmistä kappaleistaan, muun muassa "Leaving Trunk", "She Caught the Katy (And Left Me a Mule to Ride)" ja "Corinna" löytyvät näiltä levyiltä. Taj Mahalin 70-lukuun kuului matka kitaran kotimaahan Espanjaan sekä nippu rohkeasti eri aineksia sekoittanutta pitkäsoittoa. Seuraavalla vuosikymmenellä Taj muutti Havaijille. Levytysvauhti hiljentyi kiertue-elämän ottaessa enemmän roolia. Siirryttäessä 90-luvulle levytysura jatkui ahkerampana. Huippukohta oli vuosi 1997, kun Taj julkaisi Grammyn voittaneen albumin "Señor Blues". Levyn nimikappalehan nautti pienestä renessanssista Suomessa viime vuonna, kun Pepe Ahlqvist versioi sen UMO Jazz Orchestran kanssa albumille "Mister Blues". Taj on pokannut Grammyn myös levystä "Shoutin' in Key" (2000). Palkintokaapista löytyy lisäksi kaksi bluesin Oscaria, W.C. Handy Awardia. Linkit: Taj Mahal, Taj Mahal MySpace, Helsingin Juhlaviikot |