Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© 2007 Blues-Finland.com
Doug Jay: levy ja Suomen-matka

12.12.2007

Keväällä maassamme kiertänyt washingtonilaisartisti aikoo toistaa temppunsa vuonna 2008. Saksassa viime vuodet asustanut Doug on leiponut vastikään uuden kiekon "Under the Radar".

Washington DC:n seudulta kotoisin oleva
Doug Jay saapuu Suomeen ensi maaliskuussa. Energinen huuliharpisti-laulaja-lauluntekijä on tehnyt uraa 70-luvulta asti ja soittanut lukuisten maailmantähtien kuten B.B. Kingin ja Muddy Watersin, jopa Bruce Springsteenin kanssa. Parin vuoden ajan 80-luvun alussa Doug esiintyi myös Bob Margolinin yhtyeessä. Doug on asunut viime vuodet Saksassa, ja hän onkin Euroopan-vuosinaan nauttinut kysynnästä eri maiden blues-tapahtumissa.
Etusivu   Uutiset   Artikkelit   Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit   Ulkomaiset artistit   Foorumi   Info
Uutisten etusivulle
Blues-lahjavinkkejä!
Doug Jay
Dougin vakiobändi on nimeltään The Blue Jays. Ensi keväänä Suomessa hän esiintyy kuitenkin paikallisen Wang Dang Dudes -yhtyeen kanssa: Tommi Laine (kitara), Jaska Prepula (basso) ja Juppo Paavola (rummut). "Tahtoisin tuoda vakituisen yhtyeenikin Suomeen joskus, mutta uskon, että suomalaisten kanssa soittaminen on hyvä idea. Kaverit ovat loistavia muusikoita, ja varmasti paikallinen yleisökin tuntee heidän taitonsa", Doug kertoo Blues-Finland.comille.

Kiertue ajoittuu maaliskuun viimeiselle viikolle. Keikkapaikoiksi ovat varmistumassa ainakin Tampere, Jyväskylä ja Kuopio. Tarkat paikat ja ajat varmistuvat lähiaikoina.

Jay nimeää suurimmiksi harpistiesikuvikseen
Little Walterin ja Sonny Boy Williamsonin, mutta ensimmäinen herättäjä oli James Cotton. "Kuulin Cottonin soittoa kokoelmalevyltä. Se oli ensimmäinen kerta, kun kuulin sähköistettyä Chicago Blues -harppua. Soolo biisillä 'Love Me or Leave Me' on melkoinen, ja sen jälkeen olen ollut hulluna bluesiin", Doug tarinoi taannoin Maryland Music Monthly -lehdelle.

Dougin ensimmäinen soololevy "Until We Meet Again" (1993) keräsi aikanaan runsaasti kehuja. Kahden vuoden takainen, bluesia ja sen sukulaistyylisuuntia onnistuneesti yhdistellyt "Jackpot!" sai aivan hiljattain seuraa CrossCut Recordsille levytetystä uutuudesta "Under the Radar".

Viimeisin albumi on edeltäjäänsä ehkä hieman kepeätunnelmaisempi. Tummimmat fiilikset ovat yhdellä harvoista lainabiiseistä,
Little Miltonin "Losing Handillä". Soundit muistuttavat Dougin 'kaimaa' Screamin' Jay Hawkinsia. Väkevimpiin vetoihin kuuluvat myös nimikappale sekä puhdas Chicago Blues "Poor Me". Lisäksi tarjolla on fifties-henkistä menoa (Don't Want Your Love No More), latin-vaikutteita (Temptation) sekä suorastaan suomalaismelankolista tulkintaa (Without Love).

The Blue Jaysin vierailijana levyllä toimii pianisti
Christian Rannenberg. Miehen hienoihin kuvioihinhan saatiin tutustua viime kesän Puistobluesissa, kun berliiniläinen soitti Billy Boy Arnoldin ja Jody Williamsin yhtyeessä.


Linkki:
Doug Jay

Näytteitä uudelta levyltä (mp3, linkit artistin sivuille):
Under the Radar, Losing Hand, If It's Love