Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© 2007 Blues-Finland.com
Ike Turner on kuollut

13.12.2007

Viime vuonna Grammy-palkinnon blues-kategoriassa voittanut Turner menehtyi keskiviikkona 12. joulukuuta. Rock and Roll Hall of Famen jäsen oli 76-vuotias.

Ike Turner kuoli 12. joulukuuta 76 vuoden iässä. Uutistoimisto AP:n mukaan hän menehtyi kotonaan San Diegon esikaupunkialueella. Täsmällinen kuolinsyy ei ole vielä tiedossa. Ainakin keuhko-ongelmista hänen tiedetään kärsineen.

Lukuisista henkilökohtaisista ongelmistaan huolimatta Ike Turnerin musiikilliset ansiot ovat kiistämättömät. Hän on esimerkiksi "Rocket 88" –kappaleen isä; vuonna 1951 purkitettua biisiä monet pitävät kaikkien aikojen ensimmäisenä rock and roll –levytyksenä. Blues-kansa muistaa sen parhaiten
James Cottonin tulkitsemana.
Etusivu   Uutiset   Artikkelit   Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit   Ulkomaiset artistit   Foorumi   Info
Uutisten etusivulle
Blues-lahjavinkkejä!
Mississippin Clarksdalessa syntynyt Turner toimi 50-luvulla kitaristina ja pianistina esimerkiksi B.B. Kingin, Howlin' Wolfin, Muddy Watersin ja Willie Dixonin bändeissä. Hän työskenteli myös levy-yhtiön kykyjenetsijänä. Hänellä oli rooli muiden muassa Howlin' Wolfin, Otis Rushin ja Sonny Boy Williamsonin saadessa ensimmäiset levytyssopimuksensa.

Turnerilla oli pitkäaikainen huumeongelma, johon liittyvät rikokset veivät hänet vankilaan 80-luvun lopulla. "En ole ylpeä huumetaustastani, mutta onneksi olen sentään elossa", hän sanoi AP:lle.

Tämänvuotinen Grammy-palkinto albumista "Risin' with the Blues" jäi Turnerin viimeiseksi huomattavaksi tunnustukseksi. "Pelkään kuollakseni", ällistynyt artisti haukkoi henkeään pystiä vastaanottaessaan. Palkinto oli Turnerille uran toinen; ensimmäinen tuli vuonna 1972 "Proud Maryn" cover-versiosta. Dueton toinen puoli oli tuolloinen vaimo
Tina. Ike suoriutui suhteessa paitsi Tinan uran tukijana myös erittäin kyseenalaisten voimakeinojen käyttäjänä.

Ike Turner on sekä Blues Hall of Famen (2005) että Rock & Roll Hall of Famen (1991) jäsen. Kahden Grammyn lisäksi hän sai W.C. Handy Awardin vuoden 2001 comeback-albumistaan "Here and Now". Suomessa Turner konsertoi  yhtyeineen Pori Jazzissa 2002 ja viimeksi Rauma Bluesissa 2006. Turnerin oli määrä esiintyä viime kesänä Imatra Big Band Festivalissa, mutta konsertti peruuntui terveydellisten syiden takia. Ensi kevääksi hänelle oli buukattu muun muassa festivaalivierailu Tanskaan.
Grammy-voittaja:
Risin' with the Blues