Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© 2008 Blues-Finland.com
Barrence Whitfield pyrähtää Suomeen

3.11.2008

Vahva laulusolisti esiintyy keskiviikkona Suomusjärvellä palatakseen maahamme taas seuraavalla viikolla. Kuun vaihtumisen kunniaksi klubielämässä tapahtuu nyt erityisen paljon.

Teräskeuhkoinen amerikkalaislaulaja
Barrence Whitfield esiintyy keskiviikkona Suomusjärven Salitussa. Miehen yhtyeenä toimii Wentus Blues Band, jonka kanssa tehdystä työstä hänet Suomessa parhaiten tunnetaankin: Barrence heitti unohtumattoman raisun osuuden Family Meeting -konserttisarjassa syksyllä 2006. Meno tarttui myös Heikki Kossin kiitettyyn elokuvaan.

Suomusjärven-keikan jälkeen kokoonpano suuntaa Ruotsiin. Paluu Suomeen tapahtuu jälleen seuraavalla viikolla, jolloin ohjelmassa on vielä kolme keikkaa maassamme.
Etusivu   Uutiset   Artikkelit   Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit   Ulkomaiset artistit   Foorumi   Info
cdon.com
Vaikka Barrence oikealta nimeltään (Barry White) on maailmanhistorian matalaäänisimmän tunnelmoijan kaima, olivat baptistikirkossa gospelin parissa kasvaneen laulajanalun suurimmat esikuvat James Brown ja Little Richard. Musiikilliset kannuksensa hän on hankkinut Bostonin skenessä. Faneja löytyy kuitenkin ehkä enemmän Euroopasta.

Tampereella ja Helsingissä on tarjolla harvinainen kolmen duon ilta. Lavalla ovat loistavan "
Big Bear's Gate" -levyn keväällä julkaissut Judge Bone & Doc Hill, ansaittua suosiota niin ikään uudehkon albumin "Whole Lotta Things to Do" voimalla nauttiva Jo' Buddy & Down Home King III sekä Törrö & Aro, joka panostaa raakaan, enimmäkseen slide-putkella vedettyyn bluesiin. Tampereen-keikka on torstaina Klubilla ja Helsingin-keikka perjantaina Texasissa.

Kuun ensimmäisen viikon ollessa kyseessä tapahtuu myös klubimaisemassa. Blues Loversin tiistaisissa jameissa Tampereen Yo-talolla teemana on Guitars on Fire. "Luvassa on ilmiliekeissä olevia kitaristeja tulikeppiensä kera", Pirkanmaalta uhataan. Keskiviikkona Helsingin Meritähdessä vietetään Mississippi Bluesclubia
The Siberian Blues Huskiesin ja jamien tahdissa. Torstaina Espoon Basessa esiintyy Neil Berrymen klubin house bandin kera.

Blues-viikko 45

Helsinki: Keskiviikkona Daddy Giljoteen Bar Mendocinossa. Erja Lyytinen torstaina Kanneltalolla ja Blues Bastards perjantaina Käpygrillissä.

Kuopio: Janis! - eräs rocklegenda -musiikkinäytelmää esitetään Kuopion Musiikkikeskuksessa torstai-iltana kello 19 alkaen.

Hattula: Parolan Vanhassa Apteekissa perjantaina Pepe Ahlqvist Duo.

Rauma: Hotelli Kalliohovin perjantaissa Erja Lyytinen.

Tampere: Perjantaina Gloriassa Jaakko Turunen Blues Band ja Kustaa III:ssa Roots Breakers featuring bluesman JJ Nybergh. Jaakko Turunen Blues Band jälleen lauantaina Gloriassa.

Turku: Länsirannikon juuriosaamista esittelevä West Coast Blues soittaa perjantaina ja lauantaina Castlessa.

Lappeenranta: Kolmessa Lyhdyssä perjantaina Steve Webb.

Lahti: Lauantaina Baby Boy Varhama & The Jinx Anttilanmäen baarissa ja The Jolly Be Goode Torvessa.

Lohja: Lauantaina on mahdollisuus kuulla Suomibluesin huippuja, sillä Pepe Ahlqvist keikkailee Opus K:ssa ja Erja Lyytinen Rock & Roll Cafessa.

Kerava: Juuri uuden kiekon "Caught in the Middle" julkaissut One Way Out Pub O'Robinsissa lauantaina.

- - - - -

ILMOITUS

Bluesia soittoääneksi Buumi.netistä

Muddy Waters: Hoochie Coochie Man
B.B. King: Sweet Little Angel
John Lee Hooker: Boom Boom
Eric Clapton: Bell Bottom Blues

- - - - -

Uutisten etusivulle
© BarrenceWhitfield.com