Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© 2009 Blues-Finland.com
Kantis Goes Roots toiselle vuodelleen

4.1.2009

R.J. Mischo on helsinkiläisen klubin odotettu kansainvälinen vieras. Ulkomaiden ihmeitä ovat myös virolainen Bullfrog Brown ja brittiharpisti Steve Lury. Juuri-iltoja pidetään keväällä kuusi kappaletta.
Etusivu   Uutiset   Artikkelit   Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit   Ulkomaiset artistit   Foorumi   Info
Helsingin Ruoholahdessa ravintola Kantiksessa noin kerran kuussa järjestettävä Kantis Goes Roots –klubi aloittaa toisen toimintavuotensa perjantaina 16. tammikuuta. Tammi-toukokuussa klubi avaa ovensa yhteensä kuusi kertaa. Kaikille musadiggareille avoin klubi järjestää parin bändin iltoja roots-musiikin hengessä.

Esiintyjiä kuullaan bluesin lisäksi myös muun roots-musiikin eri lohkoilta. Stagella saattaakin saman illan aikana olla tyylillisesti keskenään varsin erilaisia kokoonpanoja. Kevätkauden 2009 ohjelmisto on kuitenkin tällä kertaa vahvasti blues-painotteinen.

"Klubi on iloksemme vakiinnuttanut toimintansa ja asiakaskuntansa", toteaa klubin puuhamimmi
Maiju Lasola. "Selvästikin tällaiselle säännölliselle roots-tapahtumalle on kysyntää, siksi ilman muuta jatkamme toimintaa. Vakiintunutta klubitarjontaa ei tässä genressä ole todellakaan vielä liiaksi. Paikan keskeinen sijainti ja pitkät perinteet live-musiikkiravintolana sekä Roots-klubin ohjelmiston vaihtelevuus sekä mielenkiintoisuus ovat olleet yleisön mieleen, palaute on ollut erittäin myönteistä."

Lasola kertoo olevansa erityisen iloinen siitä, että kevään ohjelma sisältää ulkomaistenkin nimekkäiden osaajien vierailuja, unohtamatta vahvaa kotimaista panosta. Joukossa on toisaalta muutamia tulokkaita. "Tosin nämäkin kokoonpanot koostuvat varsin kokeneista ja nimekkäistä soittajista. Laadukkaita musiikkielämyksiä on siis kevään mittaan luvassa."

Perjantai 16.1.2009: Pan Salmenhaara, Tragic Sam & The Lowdown Rockers  w/ Ice Cream Anttila

Illan ensimmäinen esiintyjä
Pan Salmenhaara on soittanut kitaraa paitsi soolona myös useissa blues- ja jazz-kokoonpanoissa. Setteihinsä Salmenhaara kasaa monipuolisesti erilaista materiaalia vanhojen country blues -muusikoiden innoittamana. Ohjelmiston runkona on East-Coast Piedmont blues, jossa on vaikutteita ragtimesta ja aikansa string bandeistä. Salmenhaara soittaa myös vanhaa delta bluesia ja klassista bluesia sovitettuna ragtime-tyyliin.

Tragic Sam & The Lowdown Rockersin ohjelmisto on sekoitus Texas-bluesia, Chicago Bluesia ja Louisianan rokkaavia rytmejä. Kokoonpanon kitaroinnista ja laulusta vastaavan Tragic Sam -taiteilijanimen taakse kätkeytyy Sami Laine

Musisoinnillaan laajaa mainetta kansainvälisestikin niittänyt
Jussi Raulamo alias Jo’ Buddy soittaa tässä kokoonpanossa vaihteen vuoksi rumpuja. Bassosta vastaa puolestaan Mr. X. Ville Honkanen. Mukana bändin menossa on tällä kertaa myös harpisti-laulaja Jukka "Ice Cream" Anttila.

Perjantai 13.2.2009: Bullfrog Brown (Viro) w/ Steve Lury (UK), Jo’ Buddy & Down Home King III

Helmikuun Rootseilla nähdään ja kuullaan varsin suosituksi Suomen-vierailujensa myötä muodostunutta virolaista
Bullfrog Brownia. Vuonna 2008 pitkäsoittonsa "Mother River Delta" ja aivan hiljattain live-taltiointinsa "Twelve Live Warthogs" julkaissut duo Alar Kriisa (laulu) ja Andres Roots (kitara) esiintyy tällä kertaa brittiläisvoimin vahvistettuna: stagelle astuu harpisti Steve Lury, joka jatkaa kokoonpanon mukana Suomesta Viroon yhteiselle keikkaturneelle.

Bullfrog Brownin jo ympäri maailmaa tunnetuksi tullut, MTV:nkin ohjelmistossa nähty blues soi rouhean juurevasti ja suoraan ihon alle tunkeutuen, vanhan delta bluesin ja Mississippin auringon hengessä. 

Jo' Buddy &
Down Home King III saapuu nyt myös ilahduttamaan Roots-yleisöä ja - kuten Jo’Buddy itse missionsa ilmaisee - työntymään musiikillaan suoraan ihmisten mielihyväkeskukseen. Jo' Buddyn musiikki kumpuaa aidoilta juurilta: bluesista, countrystä, rock ’n  rollista, soulista, jazzista, boogiesta, zydecosta ja gospelista. Jussi Raulamon komeaa musiikillista toimintaa täydentää upeasti rap-artistinakin tunnettu rumpali Down Home King III eli Tyko Haapala.  

Rootseilla 13.2. on myös kolmas esiintyjä.
Black River One Man Cigar Box Guitarin toimesta kuullaan muutama biisi sikarilaatikkokitarointia. Tämän homman takana on Jukka "Black River Bluesman" Juhola.

Perjantai 13.3.2009: T. Leino & "Jonne Boy Bonner" Kulluvaara, Jussi Hämäläinen Band


Maaliskuun Rootsien laadun varmistaa kaksikko
T. Leino & "Jonne Boy Bonner" Kulluvaara. Tällä kertaa Suomibluesin eturintamaan lukeutuvat ja kansainvälisilläkin vesillä lukuisia kertoja eri kokoonpanoissa esiintyneet miehet esittävät nautittavaa bluesiaan duona.  

Illan toinen ryhmä tottelee nimeä
Jussi Hämäläinen Band. Rokkaavampaa bluesia ja juurimusiikkia soittavan kolmihenkisen kokoonpanon keulahahmo on kitaransoiton ja erityisesti fingerpicking-tyylin ammattilainen Jussi "Lil’Wolfie" Hämäläinen, joka on laatinut alalta oppikirjoja ja opetus-dvd:n. Hämäläisen ohella bändin musiikista vastaavat Jari Vireaho (rummut) ja Juuso Harakka (basso).

Perjantai 3.4.2009: R.J. Mischo (USA)  w/ M. Lähteenmäki, J. Prepula & T. Leino

Huhtikuun ensimmäinen Roots-ilta sujuu ulkomaisen artistivierailun merkeissä. Wisconsinissa vuonna 1960 syntynyttä ja Minnesotassa kasvanutta
R.J. Mischoa voi luonnehtia mestarilliseksi laulajaksi ja huuliharpunsoittajaksi. Teini-iässä Muddy Watersin konsertista kipinän soittamiseen ja etenkin 50-luvun Chicago Bluesiin perehtymiseen saaneen R.J. Mischon takana on jo noin 30 vuoden ammattiura bluesmuusikkona. 

Tuorein pitkäsoitto, vuonna 2008 julkaistu miehen yhdeksäs CD  "King of a Mighty Good Time" on  monen mielestä miehen albumeista paras. Ympäri maailmaa konsertoineen Mischon ohjelmisto koostuu lähinnä rokkaavasta bluesista Chicagon eteläpuolelta. Eri tyylejä sekoittelevan R.J. Mischon esiintymisestä muodostuu
Mika Lähteenmäen kitaroinnin, Jaska Prepulan basson ja T. Leinon rumpujen kera varmasti mieleenpainuva kokonaisuus.

Perjantai 24.4.2009: Micke Björklöf & Lefty Leppänen, Jussi Syren & The Groundbreakers


Huhtikuun toista Roots-iltaa vietetään vahvan kotimaisen edustuksen puitteissa. Stagelle nousevat  monesta yhteydestä tutut
Micke Björklöf ja Lefty Leppänen. Roots- ja blues-kärkeä edustavan Blue Stripin keulahahmona tunnettu Björklöf on monipuolinen muusikko. Säveltäjänäkin kunnostautunut Ville "Lefty" Leppänen taas nauttii arvostuksesta yhtenä parhaista slide-kitaristeista Euroopassa. Taatusti persoonallista, energistä ja positiivista lavaesiintymistä tiedossa!    

Illan toinen kokoonpano on bluegrassin suomalaista eturintamaa edustava
Jussi Syren & The Groundbreakers.  Bluegrassin ristiretkeläisiksi itseään nimittävä kokoonpano on tässä genressä harvoja toimivia kokoonpanoja USA:n ulkopuolella. Kansallisen suosion ohella bändin esiintymiset ja tuotokset ovat saaneet kansainvälisillä vesillä mainion vastaanoton. Levyt ovat vallanneet soittoaikaa myös ulkomaisilla radioaalloilla. Ryhmän uniikki soundi syntyy Syrenin laulusta ja mandoliinista, Tauri Oksalan blues-banjosta, J.P. Putkosen taitavasta kitaroinnista ja Kari Hellan mainiosta työstä basson varressa. 

Perjantai 15.5.2009: Hi-Lo & In Between, Cat Lee & Co

Kevätkauden Rootsien päättäjäisiä vietetään 15. toukokuuta varsin melodisissa merkeissä. Illan avaa tamperelainen
Hi-Lo & In Between. Ryhmän musiikki on tarttuvaa, rullaavaa, melodista ja svengaavaa folk-kantria. Vuonna 2007 perustetun kokoonpanon debyyttilevy, hyvän vastaanoton saanut "White Whale" ilmestyi vuoden 2008 elokuussa. Viisihenkinen, akustinen hyvän tuulen ryhmä muodostuu kokeneista soittajista: Juha Timonen (laulu, kitara), Jussi Suonikko (viulu), Ville Rauhala (kontrabasso), Juppo Paavola (rummut) ja Sami Sippola (koskettimet).

Kauden päättäjäisten toisesta osuudesta vastaa helsinkiläinen
Cat Lee & Co. Yhtye esittää akustista musiikkiaan omalla räväkällä tyylillään sekoittaen eri musiikkityylejä persoonalliseksi kokonaisuudeksi. Tätä cocktailia ryhmä itse nimittää Jamgrass-musiikiksi. Svengaavassa kokoonpanossa laulusta ja huilusta vastaa Miss Cat Lee, kitarasta Stefanos Hirvonen, virvelirummusta Honey Aaltonen ja kontrabassosta Timo Tuppurainen.


Uutisten etusivulle
Bullfrog Brownin Alar Kriisa (vasemmalla) ja Andres Roots
soittivat Helsingin
Floating Cockroach Festivalilla viime lokakuussa.