Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© 2009 Blues-Finland.com
Joe Bonamassa Helsinkiin

17.2.2009

Blues-rock -mies soittaa Savoy-teatterissa 11. toukokuuta. Uusi levy "The Ballad of John Henry" ilmestyy aivan näinä päivinä. Rock-ilmaisusta huolimatta blues on Bonamassalle kaikki kaikessa.

Joe Bonamassa konsertoi Suomessa toukokuussa. Rokkaavasta bluesistaan parhaiten tunnettu Bonamassa esiintyy Helsingin uusitussa Savoy-teatterissa maanantaina 11. toukokuuta. Konsertin järjestää Live Nation. Liput tulevat myyntiin maanantaina 23. helmikuuta kello 9:00.
Etusivu   Uutiset   Artikkelit   Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit   Ulkomaiset artistit   Foorumi   Info
cdon.com
New Yorkin osavaltiossa vuonna 1977 syntynyt Joe aloitti kitaroinnin pikkupoikana ja oli B.B. Kingin lämppärinä jo 12-vuotiaana. Bonamassa on muusikon uransa lisäksi vaikuttanut myös The Blues Foundationin johtokunnassa sekä lähettiläänä Blues in the Schools -ohjelmassa. Joissain medioissa kerrotusta poiketen Bonamassa on aiemminkin esiintynyt Suomessa: hän oli stagella Järvenpään Puistobluesissa vuonna 2001.

Bonamassa on kertonut
Eric Claptonin version kappaleesta "Further on Up the Road" olleen hänelle varsinainen blues-herätys. Kaikkien aikojen levyksi hän nimeää B.B. Kingin konserttitaltioinnin "Live at the Regal" (1965). Claptonin lisäksi Bonamassan esikuvia ovat muiden muassa Stevie Ray Vaughan, Robin Trower ja Jimi Hendrix.

Bonamassan sooloura alkoi vuonna 2000 "A New Day Yesterday" -albumin myötä. Miehen seitsemäs sooloalbumi "Sloe Gin" (2007) sisälsi akustisempaan suuntaan liikkunutta musiikkia, jossa hän oli antanut enemmän tilaa lauluäänelleen. Uusi levy "The Ballad of John Henry" ilmestyy aivan näinä päivinä.

"Blues on minulle kaikki kaikessa, mutta välillä on yritettävä jotain muuta ja hieman sekoiteltava aineksia", Bonamassa sanoi lehtihaastattelussa pari vuotta sitten. Hänen sanomisiaan ja ilmaisuaan on myös kritisoitu - traditionalistit ovat käsittäneet miehen jopa kääntäneen selkänsä bluesille.

Joe on oikonut käsityksiä ja äitynyt suorastaan pyytämään anteeksi yleisöltään. "Myönnän olevani ajoittain turhautunut, ja ilmaisuni eivät ehkä ole tehneet oikeutta bluesille - siihen uskon kuitenkin kaikkein eniten", hän kirjoitti taannoin kotisivuillaan.

Bonamassa valittiin vuonna 2007 Guitar Player Magazinen vuosittaisessa äänestyksessä parhaaksi blues-kitaristiksi. Kitarasankarin Euroopan-kiertueeseen kuuluvat näillä näkymin Suomen lisäksi ainakin Britannia, Sveitsi, Saksa, Puola, Norja ja Hollanti.


Linkit: Joe Bonamassa
kotisivu ja MySpace, Savoy-teatteri, Live Nation

- - - - -

ILMOITUS

Matkalle Yhdysvaltain etelään? (TEMAmatkat.fi)

- - - - -


Uutisten etusivulle