Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© 2009 Blues-Finland.com
Vappu on comebackien aikaa

26.4.2009

Dave Lindholmin Messengers palaa uudella levyllä ja keikka-avauksella. Myös Suomen kovin zydeco-bändi Crawfish Kings alkaa tehdä uutta tulemista vapun aikaan. Swamp Boogie rytmittää jameja Jyväskylässä.
Etusivu   Uutiset   Artikkelit   Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit   Ulkomaiset artistit   Foorumi   Info
cdon.com
Dave Lindholm kokosi viime vuonna yhtyeen Messengers. Bändi julkaisi samannimisen, pidetyn albmin ja esiintyi muun muassa Järvenpään Puistobluesissa ja Jyväskylän Blues Live! -festivaalilla. Messengers käynnisti rundinsa levyn julkaisun aikaan vappuna: kaava on sama tänä vuonna.

Messengersin vuoden 2009 avauskonsertti on vapunaattona Tampereen Vastavirta-klubilla. Sillä juhlistetaan uutta levyä "Silver", joka ilmestyi 22. huhtikuuta. Levyn kappaleet ovat pääosin Lindholmin ja
Joe Vestichin käsialaa. Mukana on myös yksi kitaristi Jake Yrölän raita. Bändin täydentää rytmisektio Timo Salo (basso) ja Juha Yrölä (rummut).

Pitkähköltä paussilta palaa myös Suomen kovin zydeco-yhtye
Crawfish Kings. Jo vuonna 1995 perustettu pumppu heittää viikolla kolme keikkaa: vapunaattona Kauhajoen Iloisessa Leipurissa sekä vapunpäivänä ja lauantaina Oulun Gloriassa.

Crawfish Kingsissä vaikuttavat
Jarkko Helin (laulu, haitari), Marko Aho (kitara), Tommi Tenkula (basso) ja Janne Salo (rummut). Bändi on julkaissut kaksi kiekkoa. Debyytti-EP "Guaranteed to Make You Dance" ilmestyi vuonna 2001 ja kokopitkä "Zydeco Boogaloo" seurasi neljä vuotta myöhemmin.

Vapunaattona juhlitaan juurimusiikin merkeissä parilla muullakin paikkakunnalla. Lammin Aslak and the Eskimos -klubilla soittaa
Maisteri T & Lihan Tie. Tornion Cult Cinema & Cafessa puolestaan esiintyy Wee Wee Hours. Vapunpäivänä Helsingin Käpygrillissä on tavattavissa Sonny Boy Magnusson. Helsinkiläisen Bar Mendocinon lauantaissa on tarjolla One Way Outin säveliä.

Viikon klubitoiminnasta vastaa Jyväskylä.
Swamp Boogie (Hessu Heinonen - Jaska Prepula - Make Lajunen) avaa lauantaiset jamit Popparissa.


Uutisten etusivulle
Messengers: Lindholm, Juha Yrölä, Vestich, Salo, Jake Yrölä © Allstar Music