BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
30.8.2009                                     SF Blues: Ahlqvist, Gustavson, Silvennoinen, Raittinen
Urheasti kohti syksyä
Omia syysbluesejaan voi tällä viikolla loiventaa vaikka superbändi SF
Bluesin, virolaistrio Bullfrog Brownin tai Harp Attack -teemaillan avittamana.
SF Bluesin Heikki Silvennoiselle kuuluu erityisen hyvää.

Bluesin aitosuomalainen superkokoonpano SF Blues on kiertänyt maatamme
taas tänä vuonna. Perustajajäsenten,
Pepe Ahlqvistin ja Heikki Silvennoisen,
lisäksi solisteina toimivat viime vuoden tapaan laulaja
Eero Raittinen ja
laulaja-urkuri
Jukka "Gutsi" Gustavson.

Tällä viikolla SF Blues on nähtävissä isomman puoleisilla areenoilla. Torstaina
bändi esiintyy Turun Karibiassa ja perjantaina Helsingin Savoy-teatterissa.

Heikki Silvennoisen leiristä kuuluu mukavia. Moneen ehtineeltä huippukitaristilta
julkaistaan syksyllä uusi albumi. Lisäksi hänen vanhempia levyjään (Sweet
Surrender, Bobcat, Mature & Cool) on uusintajulkaistu. Ja jotta homma olisi
täydellinen, lähtee Heikki syyskuussa heittämään keikan Lontooseen, 93 Feet
East -klubille.

Harppuhyökkäys Keravalle

Uusi levy on tullut myös virolaiselta triolta Bullfrog Brownilta. Uunituoreella
"Moon and Central" -kiekolla soittaa
Alar Kriisan (laulu, huuliharppu) ja Andres
Rootsin
(kitara) lisäksi nyt myös basisti Peeter Piik. Vierailijoiksi on haalittu
joensuulaistunut britti
L.R. Phoenix, tanskalainen Nikolaj Andersen,
englantilainen harpisti
Steve Lury sekä perkussionisti Peeter Jõgioja.

Virolaiskolmikon lavatyöskentelyä nähdään tällä viikolla Helsingin Pitäjänmäen
Macondossa (perjantai) ja Turun Gracelandissa (lauantai).

Keravan Pub Robinsissa on tarjolla lauantaina täyslaidallinen huuliharppuvetoista
bluesia. Harp Attack -teemalla vietetään iltaa rytmittäjinä
Definitely Too Late
Blues Band, J.P. Cotton & Hitmaster Slim Band, Shotgun Matt & Harry Durty
Dawg & Shakey Sam
sekä Good Rockin' Kempas.

Blues-viikko 36

Kuopio: Fadossa keskiviikkona Pan Salmenhaara.

Kotka: T Leino Band Koskipirtissä perjantaina.

Espoo: Perjantaina Leppävaaran Bar Fenniassa Antsu Haahtela.

Turku: Gracelandissa perjantaina Mr Nobody.

Lahti: The Jinx soittaa Baby Boy Varhaman kanssa Anttilanmäen Baarissa
lauantaina.

Helsinki: Lauantaina Storyvillessä zydecoa Crawfish Kingsin tahtiin.

Lappeenranta: The Jolly Be Goode on lauantaina keikalla Old Cockissa.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2009
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English