BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
4.9.2009
Daddy Giljoteen lopetti toimintansa
Action Blues -käsitteen lanseerannut yhtye on tullut matkansa päähän.
Vuonna 2002 syntynyt luova ja taitava kokoonpano julkaisi kaksi erinomaista
albumia. Näkyvyyttä tuli Keski-Euroopassa asti.

Daddy Giljoteen
on lopettanut toimintansa. Seitsemän vuoden aikana yhtyeeltä
julkaistiin kaksi kokopitkää albumia ja neljä singleä. Yhtyeen jäsenet kertovat
jatkavansa musiikin tekemistä uusin konseptein ja kokoonpanoin.

Bändin jäsenistöön kuuluivat koko sen uran ajan kainuulaiset
Jari Rättyä (a.k.a.
Taylor) ja
Pekka Kaipainen (a.k.a. PdJ). Rumpalina aloitti Jykke Pirinen (a.k.a.
Jorge), jonka myöhemmin korvasi
Jan Pethman. Daddy Giljoteenin musiikki
hurmasi yleisöjä riemunkirjavuudellaan: soitossa yhdistyivät ainakin blues, rock,
jazz, surf ja rockabilly. Yhtye kutsuikin musiikkiaan hauskalla termillä "Action
Blues".

Merkittävimmiksi muistoiksi Daddy Giljoteenista jäävät levyt "Once They Called Me
a Prodigy" (2007) ja "Holy Mail Express" (2008). Molemmat kuuluvat kuumaan
ryhmään Suomirockin historiankirjoituksessa.

"Yhtye haluaa kiittää erityisesti Blues-Finland.comia tuesta ja ymmärryksestä. On
erittäin tärkeää, että mediasta löytyy kanavia myös vaihtoehtoisen ja
omaehtoisen musiikin kuluttajille", Daddy Giljoteenin leiristä sanotaan ja samalla
kiteytetään yhtyeen toiminta-ajatus.

Seitsemän vuoden elinkaari

Kajaanilainen musiikki- ja teatterimies Jari Rättyä sekä kainuulainen muusikko
Pekka Kaipainen perustivat Daddy Giljoteenin vuonna 2002. "Kaikessa
tekemisessä oli enemmän energiaa ja intoa kuin osaamista ja harkintaa", Rättyä
muistelee. "Silti keikoille vääntäydyttiin heti kun oli setillinen biisejä. Ihan vaan
pää edellä joen pohjaan", muistaa puolestaan Kaipainen.

Rättyä toimi yhtyessä kitaristi-laulajana ja lauluntekijänä, Kaipainen basistina ja
sovittajana.

Yhtyeen toiminta laajeni pikku hiljaa, kunnes ensimmäinen albumi "Once They
Called Me a Prodigy" julkaistiin vuoden 2007 alkupuolella. Bändi pääsi heti
tekemään nimeä myös Keski-Euroopassa: levy julkaistiin Suomen lisäksi
Saksassa, Hollannissa, Sveitsissä ja Itävallassa.

Näkyvyys poiki Saksan-kiertueen. Se toteutui keväällä 2008. "Osa yleisöstä tunsi
debyyttialbumin biisit. Suhteellisen nuori yleisö sekä seassa heiluneet hiukan
varttuneemmat blues-diggarit riehaantuivat kerta kaikkiaan", Rättyä kertoo.

Daddy Giljoteenin toinen, edeltäjäänsä kenties juurevampi "Holy Mail Express"
ilmestyi loppuvuodesta 2008. "Levyllä on enemmän perinteisesti bluesiksi
miellettäviä biisejä kuin 'Prodigyllä'", Kaipainen kuvailee.

Daddy Giljoteen tiedotti toimintansa loppumisesta syyskuussa 2009.


Artikkeleita Blues-Finland.comissa

Daddy Giljoteenin erikoishaastattelu (toukokuu 2008)

Levyarvio: Once They Called Me a Prodigy

Levyarvio: Holy Mail Express
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2009
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English