5.10.2009                                                                                                  Vidar Busk
Vidar Busk ensi kertaa Suomeen
Norjalainen kitaristi soittaa Kokkolan Scandinavian Blues Partyssa lokakuun
24. päivänä. Festivaaliohjelmassa on myös Jimi Hendrix -tribuutti Clas
Yngstömin ja pohjalaisen big bandin toimesta.

Scandinavian Blues Party järjestetään Kokkolassa perjantaista lauantaihin,
lokakuun 23. ja 24. päivinä. Pääkonsertti pidetään Sokos Hotel Kaarlen
Calle-yökerhossa. Lisäksi ohjelmistossa ovat konsertit Konservatoriossa
(lauantai) ja Corners Pubissa (perjantai). Levymessut ovat luvassa
Tullipakkahuoneella lauantaina.

Pääkonsertissa nähdään pohjoismaisen artistin Suomen-debyytti.
Vidar Busk
soittaa maassamme nyt ensimmäistä kertaa oman yhteensä kanssa. Hän esiintyi
Suomessa ensimmäisen kerran 80-luvun loppupuolella soittaessaan  
amerikkaisen harpisti-laulajan
Rock Bottomin bändissä.

Norjalainen kitaristi-laulaja aloitti levytysuransa maanläheisellä
blues/rockabilly-pohjalla. Linja vakiintui vuosien myötä bluesiin ja soulahtavaan
poppiin.

Levytuotannosta hänen merkityksellisin teoksensa on trilogia "Venus Texas",
"Lovebuzz" ja "Starfish", joka julkaistiin viiden vuoden aikajänteellä 2001 - 2006.
Paljon USA:ssa oleillutta Vidaria inspiroivat kolmen levyn kokonaisuuteen eri
paikkakunnat: New Orleans sekä Teksasin ja Floridan osavaltiot.

"Norjassa on enemmän ja enemmän uskomattomia lahjakkuuksia. Meillä on
todellakin tulevaisuutta bluesissa", Vidar totesi Verdens Gang -lehden
haastattelussa.

Vidar Busk on palkittu Norjan Grammy-palkinnolla. Sitä ei tosin sovi sekoittaa
Yhdysvalloissa vuosittain jaettaviin "musiikin oscareihin".

Paljon kansainvälistä väriä

Kokkolan-tapahtuman mielenkiintoisiin esityksiin kuuluu Clas Yngströmin ja
Ostrobothnian Jazz Orchestra Big Bandin
veto lauantaina Konservatoriossa. Iso
kokoonpano esittää varmasti omaleimaiset tulkinnat
Jimi Hendrixin
kuolemattomista.

Yngström, vahva blues-rock -artisti länsinaapurista, tunnetaan pitkään toimineen
Sky High -yhtyeen nokkamiehenä. Toviin häntä ei ole maassamme nähtykään.

Pääkonsertissa Callessa nähdään Buskin lisäksi muitakin kansainvälisiä vieraita.
Harppuässä
West Weston tulee Britanniasta ja kielisoitinmestari Bob Brozman
Yhdysvalloista. Scandinavian Blues Partyn käynnistää virolainen trio
Bullfrog
Brown
, joka keikkailee perjantai-iltana Corners Pubissa.

Scandinavian Blues Party Kokkolan Sokos Hotel Kaarlessa, Konservatoriossa,
Corners Pubissa ja Tullipakkahuoneella 23. - 24.10.2009. Katso lisätietoja
infosivulta.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2009
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English