BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
15.11.2009                                                                                     Barbara Hendricks
Hyvin jytisee
Käsillä on mainio viikko elävän bluesin parissa. Tarjolla on kansainvälisiä
tähtiä, Kaamosjazzia, länsirannikkolaista talvifestaria Pori Winter Bluesin
tapaan ja säpinää Helsingin lähiöissä.

Suomeen saadaan tällä viikolla kansainvälinen laulajakuuluisuus. Mikä parasta,
kiitetty sopraano
Barbara Hendricks on liikkeellä blues-ohjelmistolla. Hän
esiintyy Helsingin Finlandia-talolla tiistaina viimeisimmän levynsä nimen
mukaisella teemalla "Barbara Sings the Blues". Säestäjänä on ruotsalainen
Magnus Lindgren Quartet.

"Idea blues-albumista syntyi viimeisimmän jazz-kiertueeni myötä. Tarkoitus oli
päästä bluesin avulla lähemmäs jazzin juuria. Aloin pitkästä aikaa kuunnella
Billie
Holidayn
levyjä, ja löysin niistä paljon bluesia", Hendricks kertoo.

Albumilla hän tulkitsee muun muassa Billie Holidayn (Strange Fruit, Lady Sings the
Blues) ja
Bessie Smithin (You've Been a Good Old Wagon, Downhearted Blues)
kuolemattomiksi tekemiä kappaleita. Mukana on myös
Duke Ellingtonin
jazz-standardi "Mood Indigo".

Hendricks tunnetaan parhaiten urastaan oopperassa. Lisäksi hän on esittänyt
kamarimusiikkia ja jazzia.

Viikon toinen kansainvälinen vieras,
R.J. Mischo, on huomattavasti leimallisemmin
blues-artisti. Päivän monipuolisimpiin ja ilmeikkäimpiin laulaja-harpisteihin
lukeutuva Mischo keikkailee Helsingissä, Suomusjärjvellä, Tampereella, Kuopiossa
ja Jyväskylässä.

Lue kiertue-ennakko
tästä ja katso keikkapäivät tapahtumakalenterista!

Festarivuoden päätös Porissa

Vuosi 2009 päättyy festivaalityyppisten tapahtumien osalta viikonvaihteessa.
Lauantaina on ohjelmassa Pori Winter Blues. Tapahtumapaikkana on Monttu.

Lavalla on illan aikana kolme bändiä:
Jo' Buddy & Down Home King III, Tragic
Sam & the Lowdown Rockers
sekä Sonny Boy Magnusson & Uptown Boogie.
"Pori Winter Bluesiin mennään hyvällä, katonrevittävällä ja svengaavalla
meiningillä",
Sami "Tragic Sam" Laine uhkailee.

Pori Winter Bluesin järjestämisestä on vastuussa Reposaaren Elävän Musiikin
Yhdistys. Lue festariennakko
tästä.

Blues-viikko 47

Helsinki: Harpputaituri Carlos del Juncolta riittää keikka vielä tälle viikollekin.
Paikkana tiistaina on Storyville. Samassa paikassa soittaa keskiviikkona mainio
trio Micke & Lefty w/ Chef. Perjantaina Antsu Haahtelalla on kahden lähiökeikan
ilta. Hän esiintyy Jakomäen Pohjanpojassa kello 18 alkaen ja Mellunmäen Il
Trenossa kello 21 alkaen. Blues Bastards keikkailee perjantaina Käpygrillissä ja
Too Much Boogie with Shotgun Matt lauantaina Herttoniemen Siilinpesässä.

Hämeenlinna: Suistoklubilla perjantaina kaksi bändiä: Jo' Buddy & Down Home
King III ja Tragic Sam & the Lowdown Rockers.

Rantasalmi: Pepe Ahlqvist perjantaina Oluthuone Kalle-Kustaassa.

Saariselkä: Baby Boy Varhama & The Miikka Kallio Trio soittavat perjantaista
sunnuntaihin useita konsertteja Kaamosjazzissa. Katso ohjelma
tästä.

Seinäjoki: Duunissa Micke & Lefty w/ Chef perjantaina.

Turku: Brittiläis-itäsuomalainen duo L.R. Phoenix & Mr Mo' Hell Gracelandissa
perjantaina ja lauantaina.

Espoo: Soukan Wilperissä lauantaina Antsu Haahtela.

Kuusankoski: Konserttitalolla Honey B & The T-Bones sunnuntaina.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2009
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English