18.11.2009 Blue 7 (Risager keskellä hattu päässä) Thorbjörn Risager bändin voimin Helsinkiin Tanskan valioartisti tuo mukanaan koko seitsemänhenkisen kokoonpanonsa. Muutaman kerran aiemmin Suomessa keikkaillut Risager säveltää oman musiikkinsa Ray Charlesin ja B.B. Kingin hengessä.
Tanskalainen kitaristi-laulaja Thorbjörn Risager tulee Blue 7 -yhtyeensä kanssa Suomeen konsertoimaan. Septetti esiintyy Helsingin Storyvillessä joulukuun ensimmäisenä torstaina ja perjantaina.
Risager (s. 1971) on nuoremman polven blues-muusikoita ja hän edustaa pohjoismaista kärkitasoa. Hän on luonnollisesti myös maansa parhaita ja suosituimpia alan edustajia yhdessä muiden muassa Tim Lotharin, Mike Andersenin sekä vaihtoehtoisempaa lähestymistapaa noudattavan Nikolaj Andersenin kanssa.
Suomi on tullut Risagerille tutuksi muutaman aiemman vierailun aikana. "Maanne on kaunis ja ihmiset ovat ystävällisiä", Thorbjörn suitsutti Blues-Finland.comin haastattelussa ennen esiintymistään vuoden 2008 Tunturibluesissa. "Tunnen kaikkiaankin itseni enemmän pohjoismaalaiseksi kuin eurooppalaiseksi. Yleisen mentaliteetti on hyvin samankaltainen Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa."
Tanskalaisartisti löysi musiikin legendojen kautta. "Ray Charles ja B.B. King olivat minulle tiennäyttäjiä. Heidän myötään jäin koukkuun musiikkiin ja samalla bluesiin. Mitä laulamiseen tulee, nuo kaksi kaveria ovat mielestäni kaikkien muiden yläpuolella."
Myös Freddie King kuuluu Risagerin esikuviin. Idolin tyylistä menoa edustaa komeasti viimeisimmän, todella onnistuneen studiolevyn "Here I Am" (2007) nimibiisi, jota hallitsevat yksinkertaisen vastustamattomat kosketin- ja kitarariffit. Avainkappaleita on myös slovari "Heart of the Night", jonka täydellistää erittäin hauska, puhallinvetoinen väliosa. Ja löytyypä kiekolta selvää jazziakin biisin "You Better Pay Attention" myötä.
Risagerin uusin julkaisu on toukokuussa ulos tullut keikkataltiointi "Live at Victoria". Lähes kaikki levyn kappaleet, niin kuin aikaisempienkin levyjen, ovat tanskalaisen omaa käsialaa.
Blue 7 -kokoonpanossa soittavat Risagerin lisäksi Martin Seidelin (rummut), Kasper Wagner (saksofoni), Peter Kehl (trumpetti), Sören Böjgaard (basso), Svein E. Martinsen (kitara) ja Emil Balsgaard (kosketinsoittimet).
Thorbjörn Risager Blue 7 Helsingin Storyvillessä torstaina 3. ja perjantaina 4. joulukuuta.
Linkit: Thorbjörn Risager kotisivu ja MySpace .
|