BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
16.1.2010                                                          Mick Green Pieksämäellä kesällä 2005
Mick Greenin Telecaster vaikeni
Englantilainen kitaristi siirtyi legendojen joukkoon 11. päivänä tammikuuta.
Mick muistetaan kovana kitaristina parhaiten The Piratesista. Siiviilissä hän
nautti herrasmiehen mainetta.

Englantilainen rock-kitaristi Mick Green on poissa. Hän menehtyi
sydänkohtaukseen  11. tammikuuta 65-vuotiaana Britannian Ilfordissa, Essexin
maakunnassa. Mick Green oli syntynyt 12.2.1944 ja hän aloitti uransa jo 60-luvun
alkupuolella
Johnny Kidd & The Pirates -yhtyeessä. Vuonna 1964 hän siirtyi
soittamaan
Billy J. Kramer And The Dakotas -bändiin.

Green kasasi The Piratesin uudelleen 70-luvun puolivälissä yhdessä basisti
Johnny Spencen ja rumpali Frank Farleyn kanssa. Bändi nousi suureen suosioon
Englannissa ja ahkeran keikkailun myötä myös muualla Euroopassa. Bändi
keikkaili Suomessakin tiheästi vuosien varrella. The Piratesin levytykset "Out Of
Their Skull" (1977) ja "Skull Wars" (1978) ovat yhä kovaa tavaraa.

Mick Green oli haluttu mies muiden kuuluisuuksien yhtyeisiin.
Bryan Ferry, Van
Morrison
ja jopa Sir Paul McCartney käyttivät miehen palveluksia levytyksissä ja
kiertueilla 80- ja 90-luvuilla. Luppoaikoina hän opetti kitaran soittoa lähiseutunsa
kouluissa viime päiviinsä saakka.

Mick Green teki yhteistyötä myös kotimaisen
Doctor's Orderin kanssa.
Kimppakiertueiden lisäksi heidän yhteinen levynsä "Cutthroat And Dangerous"
(Goofin' Records) ilmestyi vuonna 2007.

Mick Greenin ilmiömäinen soittotyyli herätti huomiota jo uran alkuaikoina. Terävän
kompin ja sooloilun yhdistelmä teki vaikutuksen esimerkiksi
Pete Townshendiin.
Erityisesti vaikuttui
Dr. Feelgoodin alkuperäinen kitaristi Wilko Johnson, joka
soittaa lähes identtisellä tavalla. Wilkon ja Mickin kimppasävellys "Going Back
Home" kuuluu yhä Dr. Feelgoodin ja monen muunkin orkesterin bravuureihin.

Huumorintajuinen herrasmies

Allekirjoittaneen musiikkiharrastus sai kummasti lisää kipinää, kun näin The
Piratesin ensimmäisen kerran Oulun Kuusrockissa vuonna 1978. Mick Greenin
raivoisa kitarointi ja bändin maaginen rockmeininki teki 15-vuotiaaseen
lähtemättömän vaikutuksen.
Hurriganes oli paperia tuolloin!

Mick tunnettiin hyvin huumorintajuisena ja terävästi sanan säilää käyttävänä
herrasmiehenä.

Elävästi muistan, kuinka hän intoutui kertomaan mielipiteitään vintage-kitaroista
menomatkalla Pieksämäen 40 ja Risat- festareille vuonna 2005. Hän ihmetteli:
"Miksi joku keräilee vanhoja (Fender) Stratocastereita ja maksaa niistä kymmeniä
tuhansia euroja? Täyttä p...aa! Sama kun ostaisi ruosteisen 60-luvun Ford
Anglian 40 000 Eurolla! Mulla on pari Telecasteria ja ne riittää mulle vallan hyvin!"

Nyt mestarin Telecaster on vaiennut.

"My father has left the stage and for those of you waiting for an encore, go to the
internet, search for Mick Green and you will see him how he wanted to be
remembered. Heaven just got a bit louder."
Lloyd Green isänsä hautajaisissa 13.1.2010

KAKE KIIRIKKI


Linkit:
Mick Green, The Pirates
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English