8.2.2010 Otis Taylor avaa Euroopan-kiertueen Helsingistä Banjon mestari ja bluesin afrikkalaisten juurien puolestapuhuja esiintyy Savoy-teatterissa maaliskuun ensimmäisenä. Uusin, rakkautta omaleimaisesta kulmasta käsittelevä levy on artistin mielestä hänen parhaimmistoaan.
Otis Taylor esiintyy yhtyeineen Helsingin Savoy-teatterissa maanantaina, maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Konsertti avaa artistin Euroopan-kiertueen. Suomen jälkeen ohjelmassa ovat Saksa, Italia, Itävalta, Norja ja Ruotsi.
Taylorin musiikkia kutsutaan yleisesti "Trance Bluesiksi", ja hyvä esimerkki siitä on hänen uusin pitkäsoittonsa "Pentatonic Wars and Love Songs". Blues-Finland. com arvioi levyn hiljattain.
"Kyseinen levyarvostelu vahvisti käsitystäni, että kyseessä on maailmanluokan artisti. Meillä ei omatuotantoisina ole ennen ollut juurikaan blues-artisteja", tiedottaja Anne Malmström Savoy-teatterista kertoo. Helsingin Kulttuurikeskukseen kuuluva Savoy tuottaa Taylorin konsertin yhteistyössä Funky Amigos -yhdistyksen kanssa.
Otis Taylor on ansioitunut bluesin afrikkalaisten juurien esille tuomisessa ja erityisesti banjon roolin korostamisessa. Instrumentin alkuperää kunnioittaakseen hän on muun muassa vetänyt "Black Banjo" -hanketta. Projektin konserteissa ovat hänen ohellaan esiintyneet esimerkiksi Alvin Youngblood Hart ja Corey Harris.
Viime vuonna The Blues Foundation palkitsi Taylorin parhaana 'muun instrumentin' taitajana. Bluesin halutuin kunnianosoitus on hänellä myös levystään "White African" (2001).
Varsinainen banjoteos oli Taylorin kiekko "Recapturing the Banjo" (2008). "Pentatonic Wars and Love Songs" jatkoi samalla linjalla ja vei ideaa eteenpäin.
"Pohdin, mitä voisin tehdä banjoalbumin jälkeen. Päädyin rakkauslauluihin – se on minulle aivan uusi aluevaltaus", Taylor sanoo. "Pystyin nyt tekemään asioita, joihin minulla ei ole aiemmin ollut mahdollisuutta. Levyllä on epätavallisia elementtejä. Siksi pidänkin sitä yhtenä parhaistani."
Otis Taylorin tapa käsitellä rakkautta ei ole suoraviivainen.
"Rakkauslaulut eivät ole aina kauniita. On kyse myös tragedioista, menettämisestä ja petollisuudesta. Kuuluu luonteeseeni, että lähestyn aihealuetta tällä tavoin."
Otis löysi banjon jo nuorena, mutta alkoi ymmärtää sen länsiafrikkalaisia juuria vasta huomattavasti myöhemmin. Afroamerikkalaisen väestönosan asia on miehelle läheinen myös siksi, että hänen iso-isoisänsä lynkattiin (muusikko kertoo tapahtumasta riipaisevasti kappaleessaan "Saint Martha Blues") ja hänen setänsä murhattiin.
Etta Jamesin ja Mississippi John Hurtin kautta bluesin löytänyt Taylor, 61, vetäytyi lupaavan alku-uran jälkeen musiikista 70-luvun loppupuoliskolla. Hän teki paluun lähes 20 vuotta myöhemmin.
Linkit: Otis Taylor kotisivu ja MySpace, Savoy-teatteri .
|