15.2.2010 Lil' Dave Thompson 1969 - 2010 Lil' Dave Thompson kuollut Mississippiläinen artisti menehtyi auto-onnettomuudessa Georgiassa Ystävänpäivän aamuna 2010. Thompson oli palaamassa kiertueelta. Hänen perheeseensä kuului vaimo ja viisi lasta.
Kitaristi-laulaja Lil' Dave Thompson on poissa. Hän kuoli auto-onnettomuudessa Georgian osavaltion Augustassa varhain sunnuntaina 14. helmikuuta 2010. Hän oli soittanut viimeiseksi jääneen keikkansa Etelä-Carolinan Charlestonissa.
Viisitoista vuotta hänen rinnallaan elänyt Susan White jäi leskeksi. Davelta jää viisi lasta: David Jr, Danielle, Shequeena, Shirleiah ja Destiny.
"Tulemme kaipaamaan suuresti häntä ja hänen musiikkiaan. Oli kunnia saada edustaa näin sympaattista, hienoa ihmistä ja aitoa lahjakkuutta", ohjelmatoimisto Road Dawg Touring Co:n Doug Tackett ilmaisi.
Lil' Dave (David Lonzo Thompson) syntyi Mississippin Hinds Countyssa 21. toukokuuta 1969. Musiikki tuli hänen elämäänsä varhain ja luonnollisesti, sillä myös hänen isänsä Sam Thompson ja isoisänsä olivat aktiivisia blues-miehiä.
Perheen muutettua Mississippin Lelandiin ja Daven täytettyä 14 vuotta näki nuoremman Thompsonin ensimmäinen bändi päivänvalon. Yhtye sai nimekseen The Delta Blues Band. Vuonna 1990 Lil' Dave alkoi kiertää laajemmin Booba Barnesin (1936 – 1996) kanssa. Tuolloin hän vieraili Suomessakin. Lisäksi artisti esiintyi Pohjoismaissa hyvin tunnetun Maury "Hooter" Saslaffin bändin solistina aika ajoin.
Thompsonin ensimmäinen oma albumi "Little Dave and Big Love" ilmestyi legendaarisen Fat Possumin merkillä vuonna 1995. Sitä seurasivat "C'mon Down to the Delta" (2002), "Got to Get Over You" (2005) ja "Deep in the Night" (2007).
Lil' Dave Thompson oli ehdolla parhaan uuden artistin W.C. Handy Award - palkintoon vuonna 1996. Myös hänen debyyttialbuminsa oli ehdokaslistalla.
Blues-Finland.com kunnioittaa Lil' Dave Thompsonin muistoa.
Linkki: Lil' Dave Thompson
|