8.3.2010 Viime kesäkuussa Kaavilla soitti mm. Jimmie "Bluesman" Lawson. Kaavi Blues kansainvälistyy Kesäkuussa kajahtaa Koillis-Savossa kuudennen kerran. Ulkomaisia artisteja ovat Howard Glazer, D'Airot, Bottleneck John ja Nikolaj Andersen. Festivaaleille on pestattu myös juontaja, joka on monelle tuttu mies.
Kaavi Blues on kehittymässä lupaavasti perinteeksi. Koillis-Savossa ollaan festivaalitunnelmissa kesäkuun alkupuolella jo kuudentena vuonna peräkkäin. Ajankohta on 11. - 12. kesäkuuta. Kaavi Blues on aikaisempien vuosien tapaan pääsymaksuton tapahtuma.
Pääkonsertti alkaa Kaavin Vierasvenesatamassa lauantaina 12. kesäkuuta kello 15. Ohjelma on varsin kansainvälinen. Artistivieraita on tulossa Yhdysvalloista, Venäjältä ja Ruotsista. Kotimaista edustusta ei ole luonnollisestikaan unohdettu.
Amerikan-vieraana kuullaan Howard Glazeria, joka on nähty aikaisemmin Suomessa Maury "Hooter" Saslaffin bändin solistina. Detroitilainen Glazer aloitti musisoinnin trumpetilla. "Hooker 'n Heatin kuuleminen 60- ja 70-lukujen taitteessa räjäytti kuitenkin tajunnan", Glazer muistelee. Kaavilla Howard soittaa suomalaisen Bendix-yhtyeen kanssa.
D'Airot tulee kaaville Venäjältä ja Bottleneck John's Delta Duo Ruotsista. Kotimaisista juurimusiikin tulkinnoista vastaavat Honky Tonk Men ja Chicago Bar.
Pääkonsertin lisäksi Kaavi Bluesiin kuuluvat klubi-illat perjantaina ja lauantaina. Perjantaina ravintola Taikapadassa esiintyvät tanskalainen alt.blues-mies Nikolaj Andersen ja savolaiskaksikko VooDuo. Lisäksi vauhdissa ovat pääkonserttiin valmistautuvat Howard Glazer ja Bottleneck John.
Lauantai-iltana, päätapahtuman loputtua, kokoonnutaan Kaavinlinnaan kuuntelemaan festarin artistien soitantaa erilaisissa, elävissä kokoonpanoissa.
Traaginen juontaja
"Kuudennessa Kaavi Bluesissa on historiamme kansainvälisin ohjelma", järjestävän seuran puheenjohtaja Ville Haatanen iloitsee. "Sponsorien avulla voimme pitää tapahtuman edelleen pääsymaksuttomana. Kaikki yhteistyötahot ovat merkittäviä. Arvovaltaisin tukijamme tänä vuonna on kuitenkin Yhdysvaltain Helsingin-suurlähetystö."
Uudenlaista väriä tapahtumaan tuo Sami "Tragic Sam" Laine, joka tunnetaan lahjakkaana kitaristi-laulajana. Kaavi Bluesissa hänet nähdään päätapahtuman juontajana sekä päätösjamien jami-isäntänä.
"Traaginen Samppa kokeilee tällä kertaa vähän erilaista pestiä. Olemme tutustuneet eri bluestapahtumien yhteydessä. Juttuun on tultu hyvin ja hän on osoittautunut huipputyyppiksi", Haatanen perustelee värväystä.
"Kun nyt sattuisivat vielä hienot kesäkelit, niin olisipa hienoa vetää festivaalit läpi!"
Tutustu Kaavi Bluesin verkkosivuihin
Lue festivaaliraportit 2008 ja 2009
Jimmie Lawsonin kuva © Auvo Laaksonen
|