31.5.2010 Houlama! Remu blues-festareilla! Mekastusta lähiössä Helsinkiläisen esikaupunkitapahtuman Pihlajamäki Goes Bluesin tunnetuin ja äänekkäin esiintyjä on elävä legenda Henry "Remu" Aaltonen. Tanskan huippu Tim Lothar on myös mukana. Bluesit jatkuvat iltajameilla.
Suomen blues-kalenterin ainoa lähiötapahtuma, Pihlajamäki Goes Blues, pidetään Helsingissä lauantaina. Kyseessä on festarin neljäs järjestämiskerta. Täksi kerraksi luvataan syvän etelän soundeja, svengaavia klassikoita ja remuavaa tykitystä. Soitto Kiillepuistossa alkaa kello 14.
Pihlajamäen Kiillepuistossa nähdään legendaarinen Remu (kera viimeisimmän Hurriganes-inkarnaation), tanskalaisen akustisen bluesin ykkönen Tim Lothar, Maria Hänninen & Maya Paakkari All Stars Bandeineen sekä svengaava orkesteri Johnny's Blue Bonanza.
"Pihlajamäki Goes Blues on kasvanut ensimmäisen vuoden pienestä budjetista, kourallisesta vapaaehtoisia ja tuhannesta kuulijasta moninkertaiseksi", järjestäjien taholta kerrotaan. "Mutta bluesin syke ja festarin sydämellinen tunnelma ovat säilyneet yhdessä ainutlaatuisen tapahtumapaikan kanssa."
Tapahtuma toteutetaan paikallisin talkoovoimin, ja päihteettömänä se sopii hyvin koko perheelle. Festarin järjestää Pihlajamäki-seuran musatiimi Helsingin kaupungin lähiöprojektin, sosiaaliviraston, kulttuuriasiainkeskuksen ja Klaarin tuella. Tapahtuman koko tuotto menee seuraavan vuoden festivaalin järjestämiseen.
Rytmimusa soi myös iltajameissa. Pihlajamäen ostoskeskuksen ravintola Rallissa esiintyy Jo' Buddy & Down Home King III. Tim Lothar puolestaan soittaa lauantain toisen keikkansa illalla Siltasaaren perinteikkäässä Juttutuvassa. Katso lisätietoja infosivulta.
Blues-viikko 22
Helsinki: Tiistaina Santa Fessä Erja Lyytinen, keskiviikkona Storyvillessä Honky Tonk Men ja perjantaina Käpygrillissä Blues Bastards. Lauantain rytmeistä pääkaupungissa vastaavat Antsu Haahtela (Pihlajamäen Bar 71) ja Beat Department (Britannia).
Espoo: Leppävaaran Basessa esiintyy torstaina Blues Harvester - Ismo Haavisto ja Ville Vallila.
Jyväskylä: Pub Katseessa L.R. Phoenix & Mr Mo' Hell perjantaina.
Joroinen: Pepe Ahlqvist lauantaina Seurasalissa.
Turku: L.R. Phoenix & Mr Mo' Hellin räimettä on tarjolla lauantaina Gracelandissa.
- - - - -
ILMOITUS
Edulliset lennot musiikkikaupunkeihin (Lentoliput.nu) New Orleans New York Chicago Nashville .
|