30.6.2010 The Hollywood Blue Flames Hollywood Fatsin perinneyhdistys Rauma Bluesiin saapuva yhtye The Hollywood Blue Flames vaalii legendaarisen Michael "Hollywood Fats" Mannin perintöä. Bändiä ei blues- rock kiinnosta, vaan musiikkia soitetaan vanhan koulukunnan malliin.
Rauma Bluesin pääkonsertissa lauantaina 17. heinäkuuta perinteistä bluesia esittää puhtaimmillaan The Hollywood Blue Flames. Yhdysvaltain länsirannikkoa tukikohtanaan pitävä bändi tulee Suomeen kokoonpanolla Al Blake (laulu, huuliharppu), Junior Watson (kitara), Fred Kaplan (piano), Kenny Huff (basso) ja Richard Innes (rummut).
The Hollywood Blue Flamesin juuret johtavat 70-luvun puoliväliin. He aloittivat legendaarisen Hollywood Fatsin (1954 - 1986) yhtyeenä. Kun Fats poistui yläkerran orkesteriin, siirtyi ryhmä telakalle. Omin voimin kuitenkin jatkettiin 90- luvulla.
"Meillä kaikilla oli samanlainen visio. Halusimme soittaa vanhan koulukunnan bluesia. Emme tahtoneet osallistua vallalla olleeseen blues-rock -muotiin. Perinteiden kunnioittaminen oli meiltä luonnollinen reaktio", Al Blake kertoi yhtyeen kasaamisesta hiljattain A1Blues.comille.
Junior Watson, tyylikäs kitaristi ja värikäs hahmo, tuli kuvaan Hollywood Fatsin kuoleman jälkeen. "Olin kuunnellut hänen musiikkiaan jo 70-luvun alusta asti. Jessus, miten hämmästyttävä artisti hän oli!"
Michael "Hollywood Fats" Mann kuoli Los Angelesissa muusikoiden ammattitautiin (huumeiden yliannostukseen) vain 32-vuotiaana.
Perinnemusiikkia joka lähtöön
The Hollywood Blue Flamesin uusin levy "Deep in America" on tuhti kahden kiekon paketti. Ensimmäinen levy pitää sisällään bändin uutta materiaalia. Kakkoselle on puolestaan koottu vuosikertamateriaalia ajalta, jolloin bändi totteli vielä nimeä The Hollywood Fats Band.
Uudet kappaleet esittelevät yhtyeen osaamista perustavanlaatuisissa tyyleissä. Joukossa on painavaa Chicago Bluesia (esimerkiksi "Bad Boy Blues"), jumpia (Nit Wit), akustista tulkintaa (Hip Hoppin' Toad), boogie woogieta (Huspuppy) ja west coastia (My National Enquirer Baby).
Raumalle tulevan kokoonpanon lisäksi uusilla biiseillä soittavat Canned Heatista tuttu basisti Larry Taylor sekä nuoremman polven arvostettu kitaristi Kirk Fletcher.
Aiemmin bändiltä on julkaistu albumit "Soul Sanctuary" (2005) ja "Road to Rio" (2006). "Soul Sanctuary" ylsi Blues Music Award -ehdokkuuteenkin.
Satsausta laatuun
Rauma Blues saa neljännesvuosisadan täyteen tänä kesänä. Juhlatapahtuman punaisena lankana on juurimusiikin monimuotoisuus. Pääkonsertissa kuullaan muun muassa aitoa Mississippin bluesia, soulia, amerikansuomalaisia perinnelauluja ja teksasilaista klubiräimettä.
Pääkonsertin amerikkalaisvieraat The Hollywood Blue Flamesin lisäksi ovat Mississippin omaleimainen Super Chikan, etelän soulia laulava Candi Staton ja Teksasin klubinimi LeRoi Brothers. Kotimainen osaaminen on J. Karjalaisen uusimman yhtyeen Polkabilly Rebelsin harteilla.
"Rauma Bluesin ohjelmistolle on aina ollut ominaista monipuolisuus. Järjestäjät ovat satsanneet esiintyjissään tälläkin kertaa laatuun, eivätkä niinkään artistien maailmanlaajuiseen tunnettuuteen", tapahtuman organisaatiosta kerrotaan.
Kukko Areenassa pidettävän pääkonsertin ohella Rauma Bluesin ohjelmistoon kuuluu klubikeikkoja Cafe Salissa, Buena Vistassa, Bar Hovissa ja Kalliohovissa. Esiintyjiä ovat muiden muassa L.R. Phoenix ja Sweet Jeena & Her Sweethearts. Katso lisätietoja infosivulta.
Linkki: Rauma Blues
ILMOITUS
Tallink Siljan viihderisteilylle puoleen hintaan! .
|