11.7.2010 Etelävaltioiden tahdeissa Rauma Bluesissa esiintyy Mississippin Super Chikan ja Alabaman Candi Staton. Louisianan rytmejä esittelee Jyväskylässä Cedric Watson, ja samassa hengessä ollaan liikkeellä suomalaisittain Tampereella.
Yksi vuoden kovimmista blues-päivämääristä lähestyy. Rauma Bluesin pääkonsertti on ohjelmassa lauantaina kello 17 alkaen. Rauman Kukko Areenan lavalla tullaan näkemään neljä yhdysvaltalaista aktia sekä suomalaisvahvistus Polkabilly Rebels, J. Karjalaisen uusin bändi.
Kuuma nimi Mississippistä, Super Chikan, on ollut monien suomalaisfanien toivelistan kärkipäässä jo jonkin aikaa. Perinteisen bluesin hurttiin huumoriin yhdistävä kanafarmin kasvatti varmasti esittelee Raumallakin tavaramerkkinsä: aidon animaaliselta kuulostavan kiekaisunsa sekä jopa Chuck Berryn 'duck walkin' haastavan kanatepastelun.
"Pikkupoikana pidin huolta farmimme kanoista, kun muut työskentelivät pelloilla. Aloinkin sitten harjoitella niiden kanssa keskustelemista", Chikan kertoi Thirsty Ear -lehden haastattelussa. "Myöhemmin aloin rekkakuskiksi. En oikein pitänyt ammatista ja rupesin kirjoittamaan pitkillä ajomatkoilla lauluja."
Hieman totisempaa perinnebluesia esittää Hollywood Blue Flames. Bändin tunnetuin jäsen lienee kitaristi Junior Watson. Lisäksi yhtyeeseen kuuluvat perustajajäsenet Al Blake, Fred Kaplan ja Richard Innes. Bassossa on Kenny Huff.
Alabamalaista Candi Statonia kutsutaan muun muassa lempinimellä "The First Lady of Southern Soul". Hänen musiikissaan on runsaasti myös gospelin ja rhythm & bluesin sävyä. Teksasin pääkaupungin Austinin klubien vahva tekijä LeRoi Brothers puolestaan soittaa Rauma Bluesissa uudistuneella kokoonpanolla. Kitaristina vaikuttaa Eve Monsees, joka soitti Raumalla pari vuotta sitten oman Eve & The Exiles -yhtyeensä kanssa. Rummuissa on monen suomalaisenkin musiikin ystävän suuri suosikki Mike Buck.
Pääkonsertin lisäksi Rauma Bluesissa on klubikeikkoja perjantaina ja lauantaina. Katso 25 vuoden taivalta juhlistavasta tapahtumasta lisätietoja infosivulta.
Linnajazzissa laatutarjontaa
Hämeenlinnassa pidettävä Linnajazz sisältää hyvän osuuden blues- ja roots-musiikkia. Aina viihdyttävä kvartetti Cat Lee & Co soittaa Rantakasinolla torstaina.
Perjantaina risteillään M/S Silven Moonilla. Laiva on lastattu Eero Raittisella, Micke & Lefty feat. Chef -triolla, Mike Westhuesilla ja Cat Lee & Co:lla. Micke & Lefty feat. Chef heittää Raittisen kanssa vielä iltakeikan Suistoklubilla.
M/S Silven Moon lähtee aalloille myös lauantaina. Homman nimi on tällä kertaa "Rootsristeily". Esiintyjinä ovat Jussi Syren Rockabilly Revival, Mike Westhues Duo ja Tshernobyl Cafe. Iltakeikasta vastaa Cat Lee & Co. Paikkana on Suistoklubi.
Tomi Leino Band soittaa sunnuntaina Vankilamuseossa.
Blues-viikko 28
Tampere: Blues Lovers -yhdistys järjestää keskiviikolle Louisiana Cajun Partyn. USA:n eteläisen osavaltion perinnemusiikkia tulkitsee Jo' Buddyn vetämä house band, jota tähdittävät haitarin taitaja Jarkko Helin ja viulisti Tarja Huntus. Tarjolla on myös cajun-henkistä ruokaa sekä levymusiikkia DJ Frankly Jo'n toimesta. Juhla alkaa Tapahtumasatama Mustalahdessa kello 19.
Helsinki: Espan Lavalla keskiviikkona Honey B & The T-Bones kello 18:30 alkaen.
Jyväskylä: Cedric Watson & Bijou Creole esittelevät Louisianan rytmejä Yliopiston kampuksen kentällä torstaina. Cedric, joka soittaa sekä viulua että haitaria, on todellinen tulevaisuuden nimi: mies on syntynyt vuonna 1983. Konsertti kuuluu Jyväskylän Kesä -tapahtumaan.
Riihimäki: Bulldog Barissa perjantaina Pepe Ahlqvist.
Himos: International HD-rallyn perjantaisiin musiikkivieraisiin lukeutuu Jo' Buddy.
Espoo: Olarin Kamelissa perjantaina Rocking Ede & His Chairmen.
Turku: Gracelandissa perjantaina Marty the Random Guy ja lauantaina Flat Top Rockets.
Hankasalmi: Jussi Syren & The Groundbreakers soittaa Kihveli soikoon -tapahtumassa perjantaina.
Laukaa: Lauantaina Kylpylähotelli Peurungassa Honey B & The T-Bones.
Lappeenranta: Old Cockissa lauantaina Tomi Leino Band.
Lohja: Antsu Haahtela on lauantaina keikalla Virkkalassa, ravintola Petterissä.
Mathildedal: Meri-Teijon Matildan Marinassa soittaa lauantaina Out of Control.
ILMOITUS
Tallink Siljan kuumat tarjoukset - vain netissä!
|