4.8.2010 The Robert Cray Band Suurnimiltä uutuuksia The Robert Cray Band julkaisi ensimmäisen live-dvd:nsä. Eric Clapton jatkaa Escondidon tiellä laadukkain apuvoimin. Johnny Winterin pitkään hautunut studioprojekti etenee.
The Robert Cray Band on tehnyt uraa jo vuosikymmenien ajan. Kesti kuitenkin kauan ennen kuin ulos saatiin bändin ensimmäinen konserttitallenne. Hiljaisuuden katkaisi neljä vuotta sitten julkaistu livetupla "Live from Across the Pond".
Nyt yhtye on avannut sävelellisen arkkunsa myös konsertti-dvd:n osalta. "Cookin' in Mobile" julkaistiin heinäkuun lopussa. Kyseessä on kolmentoista kappaleen liveveto. Kuvaukset tehtiin Alabaman osavaltion Mobilessa viime helmikuussa. Dvd:n julkaisusta vastaa Vanguard-merkki.
Mukaan mahtuu Cray-klassikkoja kuten “Right Next Door” ja “Smoking Gun” sekä uudempia numeroita kappaleiden “I Can’t Fail” ja “That’s What Keeps Me Rockin’” tapaan.
The Robert Cray Band kävi esittelemässä hiljattain virettään Jay Lenon isännöimässä huippusuositussa Tonight Show'ssa Yhdysvaltain NBC-kanavalla. Yhtye soitti vuoden takaisen pitkäsoiton "This Time" parhaan blues-kappaleen "Chicken in the Kitchen". Crayn (kitara, laulu) lisäksi nykykokoonpanoon kuuluvat Jim Pugh (koskettimet), Richard Cousins (basso) ja Tony Braunagel (rummut).
Uutuussävelmiä ja vanhoja tuttuja
Valtavirtaisen bluesin merkkitapaus vuonna 2006 oli Eric Claptonin ja J.J. Calen yhteislevy "Road to Escondido". Kiekko palkittiin Grammylla. Cale jatkoi levytyshommia puolitoista vuotta sitten ilmestyneellä albumillaan "Roll On", ja nyt on myös Clapton palannut studiohommiin.
Pitkäaikainen esikuva ja yhteistyökumppani Cale on ollut jälleen levytysprojektissa mukana. Bändissä soittavat myös luottomies Doyle Bramhall II (kitara, tuotanto), kova basisti Willie Weeks sekä Calen studio- ja keikkakokoonpanosta tuttu kosketinsoittaja Walt Richmond.
Alun perin "Slowhandin" oli määrä jatkaa "Road to Escondidon" linjoilla. Ajan oloon projekti on kuitenkin mitä ilmeisimmin keskittynyt orkesterin nokkamieheen: levy tulee tottelemaan ytimekästä nimeä "Clapton".
Levy pitää sisällään sekä uusia kappaleita että covereita. Warner Brothersin alamerkki Reprise julkaisee albumin 28. syyskuuta.
Winter liittyy Megaforceen
Kitaravirtuoosi Johnny Winteriä on pitkän uran aikana kritisoitu blues-miehelle liian 'rokkaavasta' materiaalista. Winter kuitenkin antoi asiaan tuntuvan julkilausuman vuoden 2004 albumillaan "I'm a Bluesman". Vuosituhannen taitteessa kirjaimellisesti henkihieverissä kärvistellyt Johnny on palannut mainioon soittokuntoon, mutta levytysten saralla ei ole tapahtunut konkreettista kuuteen vuoteen.
Winter on useissa haastatteluissa kertonut suunnittelevansa äänittävänsä versioita omista vanhoista blues-suosikeistaan. Nyt hänen leiristään kerrotaan, että uusi levyhanke on vihdoin saamassa tuulta purjeisiinsa.
"Johnny liittyy levymerkki Megaforce Recordsin kaartiin", bändin toinen kitaristi ja artistin väsymätön tukihenkilö Paul Nelson kertoo Winterin verkkosivuilla. "Pitäkää silmät auki, sillä pitkään odotettu studioalbumi on tulossa!"
Blues-Finland.com kävi tutustumassa Winterin ja hänen bändinsä livekuntoon viime talvena. Lue keikka-arvio tästä.
Linkit: Robert Cray, Eric Clapton, Johnny Winter
- - - - -
ILMOITUS
Tallink Siljalla kuumia kesätarjouksia - vain netissä! .
|