BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
12.11.2010                                                                                               Diz Watson
Groovy Eyes saa vieraita
Diz Watson ja Tony Uter tulevat konsertoimaan Suomeen nyt jo kuudetta
kertaa. Kokoonpano soittaa Helsingissä kolme keikkaa joulukuun alussa.
Yhteistyö on poikimassa myös levyn.

Helsingin keskustassa sijaitsevassa Storyvillessä kuullaan joulukuun alkupäivinä
Diz Watsonia, Tony Uteria ja Groovy Eyesiä. Seitsemänmiehinen orkesteri
vastaa Storyvillen rytmeistä torstaista lauantaihin 2. - 4. joulukuuta.

Groovy Eyes on ollut yhteistyössä Watsonin ja Uterin kanssa pitkään. He ovat
aiemmin tehneet viiteen otteeseen yhteisiä keikkoja Suomessa. Groovy Eyesin
johtaja
Jussi "Jo' Buddy" Raulamo kertoo Blues-Finland.comille, että myös
levynteko isolla orkesterilla on alkamassa.

Pianisti-laulaja Diz Watson, 62, on eteläafrikkalaissyntyinen ja pitää kotinaan
Lontoota. Hän vannoo neworleansilaisen rhythm & bluesin nimeen. Watson on
kotimaassaan tyylin johtavia hahmoja. Hänen ihailijoikseen ovat tunnustautuneet
muiden muassa brittipianistit
Jools Holland, Ben Waters ja Jon Cleary.

Watsonin kyvyistä kertoo paljon myös se, että hän on soolouransa ohella
soittanut
Dr Johnin, Fats Dominon ja Champion Jack Dupreen kanssa. Omista
levyistä merkittävin lienee
Diz & The Doormenin vuoden 1981 julkaisu "Bluecoat
Man".
.
Tony Uterista puolestaan antaa enemmän
kuin vihiä hänen ansaitsemansa lempinimi
"Mr Conga". Todella pitkän linjan – 81
ikävuotta – lyömäsoittaja on kotoisin
Jamaikalta. Hän on soittanut yhdessä
Watsonin kanssa pitkään. Uterin palveluksia
ovat käyttäneet musiikissaan esimerkiksi
Dizzy Gillespie ja Bob Marley.

Jo' Buddy on innoissaan herrojen vierailusta.
"New Orleansin tarunhohtoisen
suistokaupungin trooppiset taikavoimat
palaavat jälleen tuoden valoa kaamokseen
ja sulattaen alkutalven lumet", hän heittää.

Groovy Eyesissä soittavat keikoilla Jo'
Buddyn (kitara, laulu) lisäksi tutut jäsenet
Masa Orpana (saksofoni, huilu), Ville
Rauhala
(kontrabasso) ja Juppo Paavola
(rummut).
Groovy Eyes on perustettu
vuonna 1993.
Jykä Ahola on liittynyt bändiin trumpetistiksi runsas vuosi sitten.

"Luvassa on New Orleansin hypnoottisten ja keinuvien rytmien ilotulitusta Mardi
Gras -karnevaalin hengessä sekä boogie woogie- ja rock & roll -maustein. Tämä
tulee pitämään yleisön tiukasti tanssilattialla kaikki illat", kuuluu Jo' Buddyn
ennustus Diz Watsonin ja Tony Uterin vierailusta.


Linkit:
Diz Watson, Groovy Eyes, Storyville

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English