BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
6.2.2011                                                                                 Gary Moore 1952 - 2011
Gary Moore on kuollut
Raskaan rokin kautta blues-juurilleen palannut kitaristi Gary Moore on
siirtynyt legendojen joukkoon. Pohjoisirlantilainen menehtyi
Espanjan-lomallaan 58-vuotiaana.

Yksi maailman tunnetuimmista rock- ja blues-kitaristeista, Gary Moore, on
kuollut. Moore menehtyi ollessaan lomalla Costa del Solilla Espanjassa. Hän kuoli
varhain sunnuntaiaamuna 6. helmikuuta. Kuolinsyy o
li sydänkohtaus.

Vuonna 1952 Pohjois-Irlannin Belfastissa syntynyt Moore muutti teininä Dubliniin
ja liittyi
Skid Row -bändiin. Bändiä johti Phil Lynott. Kaksikko oli myöhemmin
perustamassa
Thin Lizzyä, joka nauttii rock-musiikissa klassikkoyhtyeen asemaa.

Moore teki itselleen nimeä soolouralla, joka painottui raskaamman puolen rockiin.
Jättihitieksi nousivat kuitenkin slovarit, vuoden 1978 "Parisienne Walkways" ja
vuoden 1985 "Empty Rooms". Erittäin menestynyt soolouran biisi oli myös
paluuta juurille ennakoinut "Still Got the Blues".

Varsinainen paluu juurille tapahtuikin 2000-luvun alussa. Moore julkaisi vuonna
2001 albumin "Back to the Blues".

Moore oli erityisen suosittu Euroopassa. Pohjois-Amerikassakin hänet toki
huomattiin, ja hän oli kaksi kertaa ehdolla Blues Music Awardiin.

Gary Moore esiintyi Suomessa useita kertoja, ensimmäisen kerran jo 70-luvulla
Colosseum II -yhtyeen riveissä. Tämän vuosituhannen merkittäviä esiintymisiä
olivat muun muassa Puistoblues 2002, pääkaupungin Rockin' Helsinki -tapahtuma
kesällä 2006 ja viimeiseksi jäänyt Suomen-keikka Turun Tall Ships Racessa
heinäkuussa 2009.

Blues-Finland.com kunnioittaa Gary Mooren muistoa.

Lähteet: BBC, The Irish Times

Gary Moore 1952 - 2011

4.4.1952 Syntyi Belfastissa, Pohjois-Irlannissa
1960 Alkoi bluesista innostuneena soittaa kitaraa
1969 Muutti Dubliniin, pääsi Peter Greenin kitaraoppiin, liittyi Skid Row-bändiin
1970 Ensimmäinen LP "Skid"
1973 Ensimmäinen soololevy "Grinding Stone"
1978 Superhitti "Parisienne Walkways"
1985 "Empty Rooms" riehui singlelistoilla
1986 "Over the Hills and Far Away" Phil Lynottin kanssa jatkoi hittiputkea
1990 Menestyslevyllä "Still Got the Blues" olivat mukana mm. Albert King ja Albert
Collins
1994 Soitti BBM-bändissä Cream-veteraanien Ginger Bakerin ja Jack Brucen
kanssa
1995 Tribuuttilevy Peter Greenille, "Blues for Greeny"
2001 "Lopullinen" paluu bluesin pariin levyllä "Back to the Blues"
2002 Puistobluesin pääesiintyjänä Järvenpäässä
2008 Viimeinen albumi "Bad for You Baby"
6.2.2011 Kuoli
sydänkohtaukseen lomalla Espanjassa, Costa del Solilla

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2011
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English