BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
31.3.2011                                                                                                 Paul Oscher
Paul Oscher Suomeen, Mike Westhues
palaa lavoille
Karkkilan elokuisen Sulattofestivaalin kovat nimet ovat Paul Oscher ja Mitch
Kashmar. Lisäksi ohjelmassa on naisvoimaa, suomalaisen bluesin kärkinimiä
ja kulttuuria isolla kädellä.


Karkkilassa pidettävän
Sulattofestivaalin blues-osuus on laajempi kuin kertaakaan
aikaisemmin. Elokuussa neljännen kerran järjestettävän tapahtuman blues-iltaan
on kiinnitetty kovan luokan muusikot
Paul Oscher ja Mitch Kashmar. Illassa
esiintyy myös sairauslomalta palaava
Mike Westhues.

Newyorkilainen Oscher on melkoinen nimi, onhan mies soittanut itse
Muddy
Watersin
bändissä. Hän peri yhtyeen huuliharpistin paikan, jota olivat ennen
häntä pitäneet muiden muassa legendat
Little Walter ja Big Walter Horton.

"Olen rakastanut bluesia siitä hetkestä, kun kuulin sitä ensi kerran radiossa. Se
on edelleen minut pauloihinsa saava voima", Oscher kertoi radioääni
Junior X:n
haastattelussa
. Mutta miten nuori, valkoihoinen kaveri päätyi Muddyn bändiin?

"Siinä oli onni myötä. Muddy tuli New Yorkiin vuonna 1967 ilman huuliharpistia, ja
pääsin näyttämään kykyni. Sain paikan saman tien ja soitin yhtyeessä
loppuvuoteen 1971 asti."

Multi-instrumentalisti Oscher soittaa huuliharpun lisäksi kitaraa, pianoa ja
melodikaa. Lisäksi live-esiintymisiä ryydittävät villi jalan polkeminen ja ehtymätön
lähde tarinoita vuosien varrelta.

Paul, joka huhtikuussa täyttää 61 vuotta, oli 80- ja 90-lukujen taitteessa poissa
musiikkikuvioista muutaman vuoden. Hän ei kuitenkaan voinut vastustaa
kiusausta, vaan palasi ydinosaamisensa pariin.

"Down in the Delta" -albumi (2005) poiki Oscherille kaksi Blues Music Awardia.
Uusin oma albumi on viime vuonna ilmestynyt "Bet on the Blues".

Kulttuuria kansalle

Kalifornialaista harpistia Mitch Kashmaria Karkkilassa säestävät kovan luokan
muusikot: keväällä uuden levyn julkaiseva
Tomi Leino (kitara), luottobasisti Jaska
Prepula
sekä saksalaisrumpali Andreas Bock.

Viimekesäisestä sairastumisestaan hyvin toipunut, jälleen virkeässä kunnossa
oleva Mike Westhues paitsi palaa lavoille myös työstää uutta materiaalia.
Suomeen asettunut amerikkalaisveijari julkaisee uuden levyn mahdollisesti juuri
Sulattofestivaalin aikoihin.

Varsinaisen blues-illan, joka pidetään perjantaina 5. elokuuta, lisäksi Sulaton
ohjelmaan kuuluu pienimuotoisempia blues-vetoja. Torstain avajaisklubilla
soittavat
Honey B & The T-Bones ja Jo' Buddy & Down Home King III.
Lauantaina on luvassa naisvoimaa, kun lavalle nousevat
Marjo Leinonen, Lena &
The Slide Brothers
sekä Carita Holmström.

Jussi Syren & The Groundbreakers esiintyy sunnuntaina 7. elokuuta Karkkilan
kirkossa.

Sulattofestivaali on leimallisesti kulttuuritapahtuma, joten musiikin lisäksi tarjolla
on monenlaista ohjelmaa. On klassista musiikkia,
Aki Kaurismäen valitsemia
elokuvia, ohjelmaa lapsille, maalaustaidetta ja designia. Sulattofestivaalin
järjestää Karkkilan Musiikki ja Taide -yhdistys.

Linkki:
Sulattofestivaali
.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2011
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English