17.4.2011 I'm back: Westhues Mike Westhues palaa lavoille Suomeen asettunut soittoniekka viihdyttää jälleen maamme juurimusiikkidiggareita. Heikki Silvennoinen lähtee Lappiin. Vilkkaalla pääsiäisviikolla riittää keikkoja sunnuntaillekin.
Laulaja-lauluntekijä Mike Westhues palaa keikkalavoille. Tällä viikolla hänen konserttinsa on kuultavissa Turun Gracelandissa. Keikka on luvassa lauantaina.
Mike on tuttu nimi Suomen keikka- ja festivaaliympäristössä. Viime kesänä mies kuitenkin sairastui ja joutui olemaan pitkään sivussa tositoimista.
Yhdysvalloista, Missourista, kotoisin oleva Westhues päätyi Suomeen ensimmäisen kerran jo vuonna 1971. Välillä hän palasi kotimaahansa sekä asui Englannissa ja Ruotsissakin. Koti löytyi lopullisesti Suomesta muutama vuosi sitten.
Miken festariohjelmassa on tänä vuonna ainakin Karkkilan elokuinen kaupunkitapahtuma Sulattofestivaali.
Jammailubluesia Tampereella
Heikki Silvennoinen & Acoustic Time on Lapin-kiertueella. Ohjelmaan kuuluvat niin Levi, Pyhä kuin Saariselkäkin. Levillä Heikki soittaa keskiviikkona (Bar Ihku), Pyhällä torstaina (Hotelli Pyhätunturi) sekä Saariselällä perjantaina ja lauantaina (Kieppi).
Aavistuksen etelämpänä pidetään keskiviikkona Mojo Clubia. Helsingin Herttoniemessä sijaitsevassa Treffipubissa talon yhtyeen, Siberian Blues Huskiesin, vieraana on Henry Finer. Soitto alkaa jo kello 20.
Harvakseltaan keikkaileva J. Jyrkänkoski Jam Bluesband on stagella lauantaina Tampereen Huurupiilossa. Orkesterin vieraana esiintyy muun muassa Down Home Sputnik -klubin isäntänä tunnettu Jukka Mäkinen.
Blues-viikko 16
Kokkola: Wentus Blues Bandin "Woodstock"-levyn julkaisukiertue tulee päätökseensä. Huipennus on torstaina bändin kotikaupungin Callessa. Lue Blues-Finland.comin levyarvio ja julkkarikiertueen tunnelmat.
Pieksämäki: Ismo Haaviston yhden miehen yhtye Pub Yläristissä torstaina.
Orimattila: Törrö & Pethman torstaina. Paikkana Tahto.
Helsinki: Perjantaina Libertessä soittavat kahden sukupolven mestarit: Tuomari Nurmio ja Jo' Buddy. Käpygrillin perjantaissa tällä kertaa MOOD'z.
Mikkeli: Ismo Haavisto tekee erikoisen Mikkelin-kiertueen: hän soittaa perjantaina sekä Kulmapubissa, Krokotiili Pubissa että Pub Olterissa.
Riihimäki: Bar Bulldogissa perjantaina Lena & The Slide Brothers.
Lahti: Irish Pubissa perjantaina Törrö & Pethman ja Tirrassa sunnuntaina Jake's Blues Band.
Kouvola: Steve Webb Lehtohovissa perjantaina.
Kemiönsaari: Pepe Ahlqvist on lauantaina keikalla Taalintehtaan Skipper's Pubissa.
Jyväskylä: Lauantaina suunta Birraan. Stagella on Jake's Blues Band.
Padasjoki: Pub Laakerissa lauantaina Ismo Haavisto.
Kerava: Steve Webb Panama Jackissa lauantaina.
Forssa: Lena & The Slide Brothersin viikon toinen keikka on Blue Poolissa sunnuntaina.
Huittinen: Törrö & Pethman taas vauhdissa sunnuntaina. Paikkana on Sininen Karhu.
Nokia: Siuron Koskibaarissa soittaa sunnuntaina SupraFonics. .
|