VIIKKOENNAKKO 18/2011
|
1.5.2011 Kolmen julkaisun viikko Vapun jälkeisellä viikolla uusia albumejaan esittelevät Jussi Syren & The Groundbreakers, Jake's Blues Band ja Bags' Groove. Lahden Musiikkiopistolla pidetään torstaina rytmimusiikin iltaa.
Suomen bluegrass-ykkönen Jussi Syren & The Groundbreakers juhlistaa uuden levynsä julkaisua torstaina Down Home Sputnik -klubilla Tampereella. "Shave and Haircut" -albumi ilmestyi 20. huhtikuuta. Klubin pitopaikka on Tampereen keskustan Music Bar Sputnik. .
|
|
Uudelta kiekolta voi kuunnella biisinäytteitä Syrenin kotisivuilta.
Myös Jake's Blues Band julkaisee. Livelevyn julkkareita vietetään lauantaina Akaalla, Toijalan Old Bronxissa. Yhtye kertoo äänittäneensä "täysiverisen studioliven suoralla soitolla ilman mitään hienouksia". Tarkoitus on ollut saada taltioitua bändin normaali keikkasoundi ja soittomaailma.
Viikon kolmas levynjulkaisija on turkulainen Bags' Groove. Sopivan itsevarmasti nimetyn teoksen "The Amazing Bags' Groove, Vol. 2" julkkarit ovat Turun Gracelandissa perjantaina. Edeltävänä iltana Gracelandissa pidetään blues-jamit.
Juurevat perjantai-illat jatkuvat Helsingin Käpygrillissä. Tällä kertaa stagelle astuvat Blues Bastards ja Sonny Boy Magnusson.
Blues-viikko 18
Helsinki: Törrö & Pethman -duo soittaa Käpylän Nyyrikissä keskiviikkona ja Pihlajamäen Rallissa perjantaina. Perjantaina Malminkartanon Peräbaarissa Antsu Haahtela ja Merihaan Sir Oliverissa Steve Webb.
Lahti: Musiikkiopiston Kalevi Aho -salissa pidetään torstaina kello 19 alkaen rytmimusiikin iltaa. Päätähtenä on Pepe Ahlqvist, ja mukana menossa ovat myös Kimmo Parviainen ja taannoin Grand Blues Festivalillakin esiintynyt The Pythagoras. Ismo Haavisto Band soittaa perjantaina Telakalla.
Riihimäki: Bar Bulldogissa perjantaina Jo' Buddy & Down Home King III.
Espoo: Olarin Kamelissa esiintyy perjantaina Rocking Ede & His Chairmen. Lauantaina Pepe Ahlqvist Duo Leppävaaran Basessa ja Antsu Haahtela Olariuksessa.
Jyväskylä: Hoviraitissa perjantaina Heikki Silvennoinen & Acoustic Time.
Mänttä-Vilppula: Mäntän Morgan Kanessa Tomi Leino Blues Band lauantaina.
Lappeenranta: Ismo Haavisto Band on keikalla lauantaina Old Cockissa.
Vantaa: Tikkurilan Shamrockissa voi lauantaina nautiskella Timmy The Dog’s Blues Guitarin soinnista.
Turku: Pirkanmaalainen rockabilly-trio Flat Top Rockets päättää Gracelandin liveviikon lauantaina. .
|
|
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English .
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © Blues-Finland.com 2006-2011 .
|