BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
25.5.2011
Gangster of Love
Saisiko olla bluesia suoraan torilta?
Bluesin väitetään olevan parasta livenä, joten se on parasta myös tarjoilla
tuoreeltaan. Tämä tuntuisi olevan ajatuksena myös kesän aikana Turussa
järjestettävässä Puutori Bluesissa.

Puutorin Vessan kylkeen heinäkuun lopussa nousevalla lavalla esiintyy
viikonlopun aikana kattava setti varsinaissuomalaisia bluesbändejä.

Toinen Puutori Bluesin puuhamiehistä,
Markku "Mäikkä" Tuomi, järjesti
aikoinaan
Peer Güntin Sauli Koivulan kanssa Samppalinnan Summer Jamit, jota
seurasi toinen samantyyppinen tapahtuma, Turku Blues. Jameissa kuultiin sekä
rock & rollia että bluesia, jälkimmäinen muotoutui jo puhtaaksi bluesillaksi.
Samppalinnan lavan pienuus koettiin hienoiseksi ongelmaksi jo ensimmäisestä
kerrasta lähtien. Uutta paikkaa samantapaisten minifestivaalien jatkamiseksi
alettiinkin etsiä melko pian.

Koivulan veivät bändikiireet ja Tuomi sai uudeksi kumppaniksi ideointiin Puutorin
Vessan omistajan,
Lasse Laaksosen. Laaksonen oli heti innolla jutussa mukana.
Isompi esiintymislavakin oli mahdollista rakentaa torin laidalle. Ensimmäinen
Puutori Blues järjestettiin viime kesänä. 'Ulkomaanelävinä' tuotettiin Kuopiosta
Big Bad Bears ja Helsingistä Boogie Healers, loput esiintyjät olivat paikallisia
bändejä. Liput myytiin loppuun samantien.

Pienimuotoisen festivaalin suosio rohkaisi järjestäjiä harkitsemaan tapahtuman
pikaista laajentamista useampipäiväiseksi. Se onkin tänä kesänä peräti
kolmipäiväinen. Yksittäisten bändien esiintymiset keskittyvät perjantai- ja
lauantai-iltoihin. Sunnuntaina on luvassa perinteiset jamit kellonaikaan, joka sopii
hyvin vaikka koko perheen voimin fiilistelyyn.

Keskeisenä ajatuksena on alusta saakka ollut esitellä paikallisia bluesbändejä.
Esiintyjäkaarti koostuu tälläkin kertaa pääosin varsinaissuomalaisista
kokoonpanoista. Listalle on myös sisällytetty yllätys: harvakseltaan keikkaileva
Kaamos. Eikä festarikansan hemmottelu lopu tähän. Kaamoksen keikalla on
mukana myös
Erik Valkama, tuttu kitaristi muun muassa Scratchista.

Puutori Bluesille voi odottaa pitkää tulevaisuutta, jos kävijöitä riittää. Bändien
taso on hyvä. Järjestävän tahon sitoutumistakaan ei voi moittia, sen verran
monen turkulaisen ja lähiympäristön bändiprojektin taustalta M. Tuomen nimen
voi löytää.

Puutori Bluesin bändit 29.–31. heinäkuuta

Smokey Room: Turkulainen blueskokoonpano keikkailee harvakseltaan, mutta
satsaa keikkoihinsa laadulla. Smokey Room toimii aktiiviselta harrastuspohjalta.
Yhtyeessä soittaa useita pitkän linjan soittajia, jotka ovat harrastaneet bluesia
miltei koko ikänsä. Setissä kuullaan klassikoita yhtyeen omina versioina.

Bags' Groove: Turkulais-raisiolainen, alunperin triona, nykyään satunnaisesti
myös saksofonivahvistuksen kanssa keikkaileva soul/jazz/blues-yhtye. Toisin kuin
monissa muissa kokoonpanoissa, Bags' Grooven soundi ei sisällä kitaraa. Judo
Jalavan lauluääntä ja Hammond-taiturointia kuunnellessa päätymisen klassiseen
urkujazz-kokoonpanoon ymmärtää mainiosti.

The Bluesbakers: Anssi Lehdon (kitaristi) johtama brittibluesin tyyppistä
musiikkia tarjoileva yhtye. The Bluesbakersin ohjelmisto on 'normaalia'
bluesbändiä hieman raskaamman oloinen, mutta toimiva kokonaisuus. Tämän
vuoksi yhtyeen kerrotaan nauttivan kulttisuosiota Turun alueella.

King Bream: Yhtye perustettiin vuonna 2001 Turkuun muuttaneen Mika
Lahnajoen toimesta. Alkuperäiskokoonpano oli trio, joka keikkaili aktiivisesti ja
muun muassa järjesti Turun Galaxissa bluesjameja 2000-luvun alussa. Yhtye
levytti ainoan albuminsa vuonna  2005, laajennetulla kokoonpanolla. Albumin
ilmestymisen jälkeen yhtye keikkaili aktiivisesti vielä vuoden verran jääden sen
jälkeen tauolle. Tänä vuonna bändi aktivoituu muutamille keikoille triona.

West Coast Blues: Kitaristi Antti Karinevan perustama, 40- ja 50-luvun rhythm &
bluesista ammentava nelihenkinen kokoonpano. Yhtye on julkaissut kaksi
äänitettä: täyspitkän cd:n ja ep:n. Yhtyeen setti on yhdistelmä akustista ja
sähköistä bluesia. Biisit ovat sekä omia että huolellisesti valikoituja coverhelmiä.

Doctors' Special: Alunperin Porvoosta Raumalle siirtynyt yhtye. Bändi päätyi
Turkuun 80-luvun puolivälissä. Bändin nimi on sikäli todenperäinen, että
yhtyeessä soittaa kaksi oikeata kirurgia, Eero Gullichsen (huuliharppu ja laulu)
sekä hänen veljensä Risto Gullichsen (kitara). Edellämainitut ovat bändin
perustajajäseniä. Muu porukka on vuosien mittaan vaihdellut.

Gangster of Love: Bändisivuillaan GOL luokittelee itsensä "pieneksi,
pohjoismaiseksi boogie bandiksi". Jo yhtyeessä soittavien heppujen fyysisen
koon ja soundin karheuden huomioon ottaen tästä paketista on pienuus
kaukana. Tarjolla on ammattitaitoista juurevasta bluesista, rockista, rockabillysta
ja R&B:sta ammentavaa äijäilyä, jossa vastuu siirtyy kuulijalle.

Kaamos: Ekstaherkku, progea ja bluesia yhdistävä bändi. Kaamos on todella
harvoin keikoilta tavattava kokoonpano, jonka setti tulee taatusti olemaan
mielenkiintoista kuultavaa. Kaamos on levyttänyt vain yhden albumin (Deeds and
Talks, 1977). Levystä ilmestyi odotettu uusintajulkaisu cd-formaatissa
tammikuussa 2010.

Marco Koivunen Blues Band: Vuonna 2010 perustettu Texas Blues -tyyppinen
bluestrio esittää lavoilla enimmäkseen omia biisejään, joista vastaa nokkamies
Marco. Keikoilla kuullaan myös covereita; ohjelmistossa on mielenkiintoisia
triosovituksia sellaisistakin biiseistä, jotka on alunperin soitettu isolla bändillä.
MKBB aloittelee ensimmäisen LP:nsä äänityksiä syksyllä.

J. Pallari & His Rhythm Devils: Johnny Pallarin rouhea bluestrio, joka julkaisee
ensilevynsä ensi syksynä. Yhtyeen musiikkityyli on yhdistelmä bluesia ja rock &
rollia funk-maustein. Syksyn levynjulkaisunsa myötä Pallari rytmipaholaisineen
tullaan näkemään myös keikoilla.

Dr Dave & All Scars Blues Band: Syksyllä 2009 perustettu yhtye. Ajatuksena
soittamisen ilo ja ajatus siitä, että hyviä bluesbändejä ei ole koskaan liikaa.
Ryhmä soittaa laatucovereita (B.B. King, Albert King, Junior Wells) ja lisää
joukkoon ripauksen funk-vaikutteita. Bändin chicagolaisvahvistus Dr Dave (David
Rios) on esiintynyt USA:ssa isoilla festareilla The Gurus of Blues -kokoonpanossa
esimerkiksi Los Lonely Boysien lämppärinä.

PIIA LEINO
.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2011
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English