Delta Bluesista rokkihamstereihin Pieksämäen Savonsolmu Beach & Blues Partyssa on vahva rock-leima. Brittibändi The Hamsters on pääesiintyjä, perinnemateriaalia tarjoavat Eero Raittinen, Wang Dang Dudes ja Bluesberries.
Pieksämäellä heinäkuun toisena viikonloppuna Savonsolmu Beach & Blues Party järjestetään jo neljännentoista kerran. Brittiläisen pääesiintyjän The Hamstersin lisäksi tapahtumassa esiintyvät Wang Dang Dudes, Tap Jelly Blues Band, Jake's Blues Band, Bluesberries, Eero Raittinen & Ykä Putkinen Duo, Mighty Four, Tortilla Flat sekä Root Remedy.
Festivaali pidetään Hotelli Savonsolmussa ja sen välittömässä ympäristössä. Ohjelma käynnistyy perjantain klubi-illalla, jatkuu lauantai-iltapäivällä Parkkibaarissa ja huipentuu päätapahtumaan rantalavalla. Lauantain myöhäisillassa klubi-ilta päättää tapahtuman. Festarijuontajana toimii molempina päivinä ”Kantritohtori” Teppo Nättilä. Taukomusiikit soittaa DJ Tate.
The Hamstersille keikka Suomessa on bändin uran ensimmäinen – ja viimeinen. The Hamsters on tehnyt uraa jo 25 vuotta. Orkesteri on päättänyt ensi keväänä heittää pensselit lopullisesti santaan.
- Tästä tulee ensimmäinen Suomen-keikkamme. Soitamme omaa rockahtavaa bluesmateriaalia, mutta myös hieman Jimi Hendrixiä ja ZZ Topia, The Hamstersin kitaristi Slim kertoo.
Hamsterit ovat paiskineet urallaan komeat 4,500 keikkaa. Pitkäsoittoja on plakkarissa toista kymmentä. Pieksämäellä bändi nähdään alkuperäisessä kokoonpanossaan: Slim (kitara, laulu), Rev. Otis (rummut) ja Zsa Zsa (basso).
Saarivaltiossa 1980-luvun lopulla perustettu The Hamsters otti nimekseen The Sex Pistolsin salakeikoilla käytössä olleen nimimerkin. Varhaisten vaiheiden iso esikuva oli Jimi Hendrix. Keikkaelämää väritti muun muassa yhteisesiintymiset Dr Feelgoodin kanssa. Tien päällä The Hamsters totisesti viihtyi; bändiä on kutsuttu jopa Britannian ahkerimmaksi keikkabändiksi.
Pitkän linjan akteja
Savonsolmu Beach & Blues Partyn päätapahtuman aloituksesta vastaa tänä kesänä todella pitkän linjan suuri tulkitsija, Eero Raittinen. Erikoisleiman Eeron settiin lyö duokaveri, loistava kitaristi Ykä Putkinen. Ykä on soittanut lukuisten kotimaisten kärkinimien kitaristina. Päätyökseen hän opettaa nuoria kitaristeja ja muusikoita Pop & Jazz Konservatoriossa Helsingissä.
Jump bluesia ja svengaavaa rhythm ’n bluesia tarjoilee Mighty Four. Tänä vuonna kolmannen levynsä julkaisevan Mighty Fourin riveistä löytyvät Archie Hämäläinen (kitara), Kimmo Oikarinen (rummut), Ari Berghäll (kontrabasso) ja Harri Saanio (piano).
Tortilla Flat on vankasti omaan linjaansa ja turhaan kuvia kumartamattomaan bluesiin luottava yhtye. He perustavat ohjelmistonsa pääosin omaan tuotantoon. Mukaan 30-vuotiaan bändin repertoaariin mahtuu myös valikoituja lainasävellyksiä bluesin mestareilta. Yhtyeessä soittavat Kari ”Good Rockin’” Kempas (huuliharppu ja laulu), Mikko ”Smokey” Suhonen (kitara), Jussi ”Long John” Rantapuro (basso) sekä Honey Aaltonen (rummut ja laulu).
Ennen rantalavalla pidettävää pääkonserttia Solmubluesin yleisöä viihdyttää Bluesberries. Savonsolmun Parkkibaarissa kuullaan akustis-sähköinen setti Chicago- ja Delta Bluesia.
Perjantain klubilla blues-rockia
Perjantain klubi-illan käynnistää tamperelaisen multi-instrumentalistin Jukka Mäkisen johtama Wang Dang Dudes. Blues astui Mäkisen elämään jo 1960- luvulla.
- Pakollisten brittibluesien myötä herääminen Chicago-bluesiin tapahtui ensimmäisen Elmore James -levyn myötä. Sen kuulemisen jälkeen oli pakko pyöräillä rautakauppaan ostamaan kromattua putkea, Jukka kertoo.
Wang Dang Dudes -kokoonpanossa Jukka yhdistää voimansa jyväskyläläisen kontrabasistin Jaska Prepulan sekä kitaristi-rumpali-laulaja Tommi Laineen kanssa.
Solmubluesin kotiseudulta tuleva Tap Jelly Blues Band teki viime vuonna paluun keikoille puoli vuosikymmentä kestäneen tauon jälkeen. Yhtyeen ohjelmisto koostuu kitaristi-laulaja JP Sivosen omien sävellysten lisäksi valikoiduista bluesrockin merkkiteoksista sekä lähiaikoina julkaistavasta uudesta tuotannosta.
Tap Jelly Blues Band on yhtä kuin JP Sivonen (kitara, laulu), Ipi Kaipiainen (basso) ja Esa Heiskanen (rummut).
Perjantain bluesrock-klubin ohjelmiston tuo päätökseen Jake’s Blues Band. Laulaja-kitaristi Jake Yrölän komean kitaroinnin siivittämä sinisävytteinen ohjelmisto nojaa vahvasti Stevie Ray Vaughanin ja Jimi Hendrixin tunnetuiksi tekemiin sävellyksiin. Livelevyn hiljattain julkaisseessa bändissä vaikuttavat myös basisti Timo Salo ja rumpali Juha Yrölä.
Lauantain iltaklubi päättää tapahtuman
Savonsolmun blues-viikonlopun päättää lauantai-illan klubi, jonka ohjelmistosta vastaa itäsuomalainen Root Remedy. Yhtyeen ohjelmisto on rhythm ’n bluesia, jota maustetaan moninaisin vaikuttein. Useista alan yhtyeistä poiketen Root Remedy esittää pääasiassa omaa materiaalia.
Root Remedyssä soittavat Cane Vuorjoki (kitara, laulu), Iso-T Salmenkivi (huuliharppu), Sami Salminen (basso) ja V-V Markkanen (rummut).
Savonsolmu Beach & Blues Partyn lauantaiseen päätapahtumaan rantalavalle ja Parkkibaariin on vapaa pääsy. Perjantain klubille Savonsolmun pääravintolaan liput maksavat kuusi euroa ja lauantain klubille kymmenen euroa. Ikäraja pääravintolaan on 18 vuotta.
Savonsolmu Beach & Blues Party Pieksämäellä 8. - 9. heinäkuuta. Katso lisätietoja infosivulta ja tapahtuman verkkosivuilta.
AUVO LAAKSONEN PASI TUOMINEN .
|