Mojo Club jatkaa Helsingissä Mojo Club jatkuu Helsingin Herttoniemessä. Kaudella 2011 – 2012 klubia kokoonnutaan viettämään Treffipubiin yhdeksänä keskiviikkoiltana. Talon yhtyeenä toimii edelleen The Siberian Blues Huskies. Kaikissa illoissa kuullaan lisäksi solistivierasta.
Kausi alkaa 31. elokuuta. Tähtenä on laulaja ja basisti Jimmie "Bluesman" Lawson. Suomeen aikanaan jenkkifutisvalmentajaksi tullut Lawson on viihtynyt maassamme pitkään ja tehnyt musiikillaan hyvää jälkeä. Hänen viimeisin oma levynsä on "The Real Deal" (2008).
Hyvä-ääninen laulaja ja räväkkä esiintyjä Maya Paakkari on solistina 28. syyskuuta. Muun muassa Janis Joplinia idolisoiva Maya on tehnyt omaa uraa ja ollut jäsenenä myös Rock & Roll Women -erikoiskokoonpanossa Erja Lyytisen ja Maria Hännisen kanssa.
Marraskuun ohjelmassa on kaksi Mojo Club -iltaa. Kuun toisena päivänä lavan ottaa Teijo Eloranta, joka tekee muusikon hommia näyttelijän ammattinsa ohessa. Hänet tunnetaan suomenkielisistä teksteistä ja Maisteri T & Lihan Tie - orkesteristaan. Marraskuun 30:ntena Siberian Blues Huskiesin kanssa pitää ääntä laulaja-harpisti Jukka "Ice Cream" Anttila.
Mojo Clubin kauden toinen Suomeen asettunut kansainvälinen artisti on Neil Berrymen, joka on tähtenä vuoden 2012 ensimmäisessä klubi-illassa 25. tammikuuta. Brittiläinen Neil muistetaan muun muassa Blues Bastards -bändistä.
Uusi vuosi jatkuu kovilla suomalaissolisteilla. Multi-instrumentalisti Tomi Leino on lauteilla 29. helmikuuta, tohtori Ilkka Helander 28. maaliskuuta.
Vapun alla, 25. huhtikuuta, asialla on laulaja-harpisti Little Willie Mehto. Kauden päättää 30. toukokuuta Midnight Creepers.
Herttoniemen Treffipub sijaitsee kerrostalossa, joten musiikki loppuu kello 23 mennessä. Siten myös alkamisaika on yleisölle ystävällinen: soitto alkaa jo kello 20. Mojo Clubia on järjestetty toukokuusta 2009 lähtien.
Mojo Club 2011 – 2012, Helsinki (kaikki keskiviikkoiltoja)
31.8. Jimmie "Bluesman" Lawson 28.9. Maya Paakkari 2.11. Teijo Eloranta 30.11. "Ice Cream" Anttila 25.1. Neil Berrymen 29.2. Tomi Leino 28.3. Ilkka Helander 25.4. "Little Willie" Mehto 30.5. Midnight Creepers
House band: The Siberian Blues Huskies
Aika ja paikka: kello 20 alkaen, Treffipub .
|