BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
VIIKKOENNAKKO 35/2011
28.8.2011
Pirteästi syksyyn
Ruotsin Mats Ronander vierailee
Pohjanmaalla. Isossakyrössä ja
Jyväskylässä pidetään minifestivaalit.
Helsinkiin avataan uusi blues-ystävällinen
baari, Rokkikellari.

Laaja-alaisesti musiikkikentällä vaikuttanut
ruotsalainen artisti
Mats Ronander tulee
heittämään Suomeen kaksi keikkaa. Hänen
kanssaan soittavat
Nikke Ström, Bengan
Blomgren
ja Tomas Olsson.

Ronanderin (kuvassa) ansiolistaan kuuluvat
muun muassa
Low Budget Blues Band,
Tottas Blues Band
– jopa ABBA. Blues-
kuvioissa Mats on esiintynyt maassamme
esimerkiksi Vaasan Halloween Bluesissa ja
Kokkolan Scandinavian Blues Partyssa.
.
Tämänkertaisen Ronander-vierailun keikkapaikat ovat Vaasa (Ritz, perjantai) ja
Pedersöre (Ähtävä, Essi Blues, lauantai).

Helsinkiin aukeaa Rokkikellari

Lauantaina veivataan kolmen bändin voimin kahdella paikkakunnalla. Kalliojärven
viihdekeskuksessa (Isokyrö) soittavat Micke & Lefty feat. Chef, aiemmin tänä
vuonna kolmannen pitkäsoittonsa julkaissut duo
Nieminen & Litmanen sekä
Clark Jakobsson Quintet
.

Jyväskylässä lavan ottavat
Harp T & Bluesliders, Tyly Kohtalo ja U. Pasanen
Band
. Lauantai-iltaan sisältyy myös roots-teemaan sopivaa ruokaa sekä yllätyksiä
teatteriyhdistys Kulissin toimesta. Paikkana on
Survo-Korpela.

Pääkaupungissa
Mojo Club avaa uuden kauden keskiviikkona. Solistina
Herttoniemen Treffipubissa on
Jimmie "Bluesman" Lawson. Soitto alkaa jo kello
20, ja talon yhtyeenä toimii
Siberian Blues Huskies.

Siberian Blues Huskies on vauhdissa myös perjantaina, kun Helsingin
Kruununhakaan avataan uusi musiikkibaari
Rokkikellari. Avajaisillan ohjelmaan
kuuluvat lisäksi
Miss Saana & The Scudda Hoos, Limiteds ja DJ Lord Fatty.
Rokkikellarissa tulee olemaan blues-keikkoja säännöllisesti.

Blues-viikko 35

Helsinki: Maanantaina Santa Fessä Erja Lyytinen. Blues Bastards ja Sonny Boy
Magnusson yhdistävät voimansa torstaina Storyvillessä. Tortilla Flat soittaa
lauantaina Virgin Oil Co:ssa, illan pääaktina on legendaarinen rock-jyrä Peer Günt.
Storyvillessä lauantaina Groovy Eyes.

Vaasa: Halloween Blues -festivaalia aletaan lämmitellä hyvissä ajoin.
Keskiviikkona kello 17:30 alkaa viikoittainen Halloween Blues Radio, jota kuullaan
kerran viikossa vuoden loppuun asti. Ohjelman toimittavat Mikko "Blues Boy"
Peltola ja Anssi Marttinen. Halloween Blues Radiota voi kuunnella
Radio Vaasasta
tai
netistä.

Turku: Gracelandissa torstaina blues-jamit. Samassa paikassa perjantaina Jo'
Buddy & Down Home King III ja lauantaina Sister Manik.

Lappeenranta: Kolmessä Lyhdyssä perjantaina Pepe Ahlqvist.

Riihimäki: Ismo Haavisto on perjantaina keikalla Bar Bulldogissa.

Parikkala: Tomi Leino lauantaina. Paikkana Parikkalan Asema.

Lahti: Lauantaina Möysän Kattoterassilla Pepe Ahlqvist ja Teatteri Vanhassa
Jukossa Ismo Haavisto ja Pekka Virtanen.

Kerava: Pub O'Robin'sissa lauantaina One Way Out.

Vääksy: Highway Hill Saloonissa Antsu Haahtela Trio lauantaina.

Kauniainen: Trick Bag soittaa Momsissa lauantaina.
.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2011
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English