Mikko Peltola: Näin syntyi Halloween Blues 2011

Bändibuukkaukset ovat aina monen asian summa. Halloween Bluesin
lähtökohta on ollut musiikillinen laadukkuus sekä pyrkimys rakentaa varsinkin
päätapahtuman ohjelmiston osalta selkeä kokonaisuus.

Kokonaisuudessa on tärkeää, että mukana on runsaasti autenttisesti esitettyä
bluesia tyylisuunnista riippumatta; toisaalta on oltava monipuolisuuttakin. Se
tarkoittaa bluesin reuna-alueiden ja musiikillisten "serkkujen" mukanaoloa
ohjelmistossa.

Käytännössä joudumme tasapainoilemaan musiikillisten ambitioiden sekä
artistien saatavuuden, budjetin ja muiden käytännön kysymysten välillä.
Tuntuu, että tänä vuonna kävi vähän tuuriakin. Saimme erinomaisen
kokonaisuuden kasaan. Toimimalla ajoissa pystyimme vaikuttamaan
James
Harmanin
Suomen-kiertueen aikatauluun ja varaamaan miehen Vaasaan
ajoissa.

Kaksikielisessä kaupungissa ruotsalaisaspekti on aina ollut tärkeä osa.
Sven
Zetterberg
on yksi harvoista Ruotsin isoista nimistä, joka ei vielä ole
Halloween Bluesissa esiintynyt. Sven sopii tyylillisesti hyvin yhteen Harmanin
kanssa. Näin saatiin festarille vahva bluespohja.

Runkoa täydennettiin ajankohtaisilla kotimaisilla nimillä. Kun
Ville "Lefty"
Leppäsestä
on vuosien varrella tullut festarin "maskotti", oli Lena & The Slide
Brothers
hyvä vaihtoehto esitellä Lefty taas uudessa yhteydessä.

Nieminen & Litmanen taasen julkaisi hiljan uuden levyn "Third". Ryhmän
edellinen, muutaman vuoden takainen hurja Halloween-keikka on muistissa.
Heidän tyyppisensä groove-meininki sopii hyvin päätapahtuman viimeiseksi
aktiksi.

Klubiohjelmiston rakentamisessa lähdimme tänä vuonna uusille urille.
Teemme yhteistyötä useiden musiikkitoimijoiden kanssa; Vaasassa on
selkeä elävän musiikin buumi, joten tuntui luontevalta lähteä laajentamaan
festivaalia yhteistyön kautta.

Kuva: TT Tarkiainen ikuisti James Harmanin Jyväskylässä viime vuonna.
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
20.10.2011
Jupe Litmanen ja Sami Nieminen palaavat Vaasaan.
Katseet festarivuoden finaaliin
Vaasan Halloween Blues päättää suomalaisen festivaalivuoden. Ulkomaan
vieraat ovat James Harman ja Sven Zetterberg. Tapahtuma on hyvä syy
suunnata Vaasaan, järjestäjät vakuuttavat.


Suomalainen blues-festivaalien vuosi on loppusuoralla. Ankkuriosuuden pinkoo
tutusti Vaasalainen
Halloween Blues. Vuodesta 2004 järjestetty tapahtuma
ajoittuu tällä kertaa marraskuun kolmannen ja kuudennen päivän väliin.

Päätapahtuman pitopaikkana on nyt historiallinen ravintolasali Central.
Lauantaina viidentenä marraskuuta lavalle nousevat kovan luokan jenkkiharpisti
James Harman (Tomi Leinon trion säestyksellä), Ruotsin kärkinimi Sven
Zetterberg
, kotimainen laaturyhmä Lena & The Slide Brothers sekä lyömätön
rumpu-urkuduo
Nieminen & Litmanen.

Halloween Bluesin pääpuuhaajat ovat vaasalainen muusikko-bluesvaikuttaja
Mikko "Blues Boy" Peltola sekä Radio Vaasan Anssi Marttinen. Tämänvuotinen
festari on järjestetty yhteistyössä Vaasa Jazz Clubin, Doo-Bop Clubin ja elävän
musiikin yhdistyksen, Volumen, kanssa. Lisäksi mukana juonessa ovat paikalliset
musiikkikoulut Rokkikoulu ja Kuula-opisto.

Yhteistyökuviot ovat taanneet Halloween Bluesille laajan ohjelman.
Päätapahtuman lisäksi kuvaan kuuluu useita klubikeikkoja. Mielenkiintoisia
esiintyjiä ovat muiden muassa
Kauko Röyhkä, Olli Ontronen & MS ja
amerikkalainen
Will Vinson.

Laajuus kysynnän mukaan

Halloween Blues oli määrältään ja laadultaan Suomen merkittävimpiä alan
festivaaleja suurimpina vuosinaan. Muiden muassa
Eddie Kirkland, Phil Guy ja
Bernard Allison
olivat tähtiesiintyjiä. Parin pienimuotoisemman vuoden jälkeen
tapahtuma alkaa jo lähennellä entistä laajuuttaan.

"Yhteistyökumppaneiden mukaantulo tosiaan mahdollisti tapahtuman
laajentamisen. Oma organisaatio pysyi silti kevyenä", Mikko Peltola hahmottelee.
Laajuus ei ole itsetarkoitus. "Haluamme satsata tasokkaaseen päätapahtumaan
ja monipuoliseen oheisohjelmistoon. Päätapahtuma on selkeä ykkönen. Central
vetää runsaasti väkeä. Festivaali on järkevää pyrkiä toteuttamaan siinä
laajuudessa, joll
e on kysyntää."

Halloween Bluesin strategiaan on kuulunut festivaalin sijoittaminen ajankohtaan,
jolloin tapahtumatarjontaa on vähemmän. Muualla isompien blues-tapahtumien
vuosi päättyy lokakuussa. Lapin festariputki taas käynnistyy vasta
vuodenvaihteen jälkeen.

"Tämä on hyvä syy lähteä Vaasaan. Erikoisuutemme on Vaasan maantieteellinen
ja henkinen side Ruotsiin. Tunnemme sikäläisen blueskentän hyvin. Olemme
onnistuneet tuomaan sieltä joka vuosi artisteja, joista monia on harvemmin
Suomess
a nähtykään."

Peltola korostaa Vaasan hyvää sijaintia. Suurilta paikkakunnilta on esimerkiksi
nopeat junayhteydet, eikä yksityisautoilijoidenkaan tarvitse ikuisuuksia rattia
vääntää. "Kun festaripaikka ja hotelli vielä sijaitsevat aivan aseman tuntumassa,
niin nopeasti pääsee tunnelmaan."

Paikallista kiinnostusta

Vuosien mittaan Halloween Blues on Peltolan mielestä onnistunut luomaan
itselleen hyvän nimen, maineen ja tunnettuuden. Se on alueen suurimpia
musiikkitapahtumia. Vaasan kaupunkikin on huomioinut asian ja tukee
tapahtumaa.

Festivaali kuuluu Radio Vaasassa, lukeutuuhan asema tapahtuman järjestäjiin.
"Pyöritämme viikoittaista Halloween Blues Radio -erikoisohjelmaa, jota voi
kuunnella taajuuksilta tai
nettiradion välityksellä joka keskiviikko kello 17:30 ja
sunnuntaisin uusintana kello 15 alkaen."

Myös paikallislehdistö tuntee tapahtuman hyvin. Erityisesti alueen ruotsinkielinen
ykköslehti Vasabladet on ollut vahvasti mukana tapahtumassa. "Siihen
vaikuttanee se, että kulttuuritoimituksen päällikkö
Bertel Nygård on kova
bluesdiggari", Peltola huomauttaa.

"Järjestäjän näkökulmasta median mukanaolo ja raportointi on erityisesti bluesin
kohdalla hyvin tärkeää. Artistien nimet eivät välttämättä aina kerro suurelle
yleisölle paljoakaan. Hyvä haastattelu voi antaa monelle kimmokkeen lähteä
paikan päälle kuuntelemaan."

Halloween Blues Vaasan Centralissa ja kaupungin klubiella 3. - 6.
marraskuuta. Katso lisätietoja
infosivulta.
.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2011
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English