BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
27.11.2011
"Anan nimittäminen kitarasankariksi ei ole tuulesta temmattua"
Ana Popovic Suomeen tammikuussa
Slaavilaiskitaristi irrottelee säveliä risteilyllä Helsingin edustalla ja
festivaaleilla Kemissä. "Livenä soittaessa ei tarvitse ajatella, vain tuntea",
Ana kertoo heittäytymisestään musiikkiin.


Räväkkä kitaristi-laulaja
Ana Popovic tulee esiintymään Suomeen ensi vuoden
tammikuussa. Häneltä elokuussa julkaistu levy "
Unconditional" ("Ehdoton")
kertoo paljon erityisesti hänen työskentelystään elävässä tilanteessa.

"Ehdottomuus kuvailee hyvin tunnetta, joka minulla on lavalla. Tunne on
maaginen: vain minä ja kitarani, sävelet ja groovaavat rummut. Bändin
soittaminen nostattaa minua. Saan siitä energiaa. Soittaessa ei tarvitse ajatella,
vain tuntea", Ana kertoo.

Popovicin livesoittamiseen voi tutustua esimerkiksi katsomalla dvd:n "Live at
Trasimeno Lake" (2010). "Anan nimittäminen kitarasankariksi ei ole tuulesta
temmattu
a; myös malttia löytyy eikä homma lähde hanskasta. Hän on tunteikas
ja monipuolinen laulaja. Laulu ei jää kitaroinnin varjoon", pohti
Marko Aho
arviossaan.

Ana on nykyaikaisen blues-rockin kärkinimiä. Uusimman levynsä hän kuitenkin
äänitti hieman yllättäen New Orleansissa. "Olen aina halunnut mennä sinne ja
omaksua alueen rikasta musiikkihistoriaa", hän perustelee. "Kolme kuukautta
New Orleanissa olivatkin hienoa aikaa optimistisen ilmapiiriin ja ystävällisten
ihmisten ansiosta."

Kitaristin suonissa virtaa sekä serbialaista että bosnialaista verta. Syntyisin
(1976) Popovic on Belgradista, silloisesta Jugoslaviasta. Ana on nykyisin
kalifornialaisen Eclecto Groove -yhtiön leivissä. Aiemmin hän teki levyjä muun
muassa Saksan Ruf Recordsille. Kansainvälisestä huomiosta kertoo, että hän on
ollut kerran ehdolla hyvin amerikkalaispainotteiseen Blues Music Award
-palkintoon.

Etelän aalloilla ja pohjoisen festareilla

Toistaiseksi Ana Popovicille on varmistunut Suomeen kaksi keikkaa. Perjantaina
27. tammikuuta Ana astuu laivaan Helsingissä. Hän on Ice Melting Blues Cruise
-risteilyn päätähti Viking XPRS -aluksella. Muut esiintyjät paatilla ovat
Jo' Buddy,
Jake's Blues Band, Siberian Blues Huskies, Little Willie Mehto, Jukka "Ice
Cream" Anttila
ja Tuukka Kumpulainen. Risteilyn järjestävät Blues Angels- ja
Finnish Blues Society -yhdistykset.

Lauantaina 28. tammikuuta Ana on jo huomattavasti pohjoisemmassa, Kemissä.
Hän on yksi Pakkasukko Blues & Jazz -festivaalin esiintyjistä. Tapahtuman
taustalla on Kemin Rytmimusiikin Ystävät -yhdistys.

Ana Popovic on esiintynyt Suomessa aikaisemminkin. Hänet on nähty muun
muassa
B.B. Kingin Helsingin-konsertin lämppärinä. Kuusi vuotta sitten Ana soitti
sittemmin vuotuiseksi osoittautuneen Blues Caravan -kiertueen ensimmäisessä
kokoonpanossa
Candye Kanen ja Sue Foleyn kanssa.


Linkit: Ana Popovic
kotisivu ja MySpace, Popovic @ Eclecto Groove
.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2011
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English