Kunniaa Muddy Watersille Brian Kramer tulee Suomeen kolmelle tribuuttikeikalle. Klubivuosi saa vauhtia Pieksämäeltä, Helsingistä, Kolilta ja Tampereelta.
Brian Kramer ja Tomi Leino Trio esittävät tällä viikolla kolme tribuuttikeikkaa bluesin legendalle Muddy Watersille. Konsertit ovat ohjelmassa Helsingissä, Vaasassa ja Maalahdella.
Kramerilla on omakohtainen kosketus Muddyn joukkoihin. New Yorkin Brooklynistä kotoisin oleva Brian hengaili aikoinaan muun muassa Junior Wellsin kanssa yhtyeen vieraillessa Isossa omenassa. Myöhemmin Wells jopa soitti Kramerin levytyksellä "Win or Lose" (1989).
Brian Kramer, joka on jo pitkään vaikuttanut Ruotsissa, soitti Suomessa viimeksi vajaat pari vuotta sitten. Hän esiintyi Lahden Grand Blues Festivalilla duona Bert Deivertin kanssa. Tämän viikon konserteissa Kramerin kanssa musisoivat Tomi Leino (huuliharppu, kitara), Eero Paalanen (basso) ja Mikko Peltola (rummut).
Helsingin-konsertti pidetään torstaina Malmitalossa kello 19 alkaen. Perjantaina ollaan Vaasan O'Malley'sissa ja lauantaina Maalahden taidepaja Malaktassa.
Klubivuosi vauhdissa
Pieksämäen Music Bar Cafe Coronassa esitellään kevätkaudella suomalaisen juurimusiikin pienkokoonpanoja kerran kuussa. Homman käynnistää Jo' Buddy, joka esiintyy Coronassa yhden miehen yhtyeenä torstaina.
Helsingin Käpygrillin blues/roots-iltoja jatkaa Blues Bastards. Bändi on lauteilla perjantaina.
Sokos Hotel Kolissa järjestetään lauantaina ytimekkäästi nimetty Koli Blues Night. Esiintyjinä ovat Eero Raittisen vahvistama SupraFonics sekä klassista bluesia soittava helsinkiläinen trio Hobo Junction.
Tampereen lauantai-illassa voi suunnata kulkunsa vaikka Huurupiiloon. J. Jyrkänkoski Jam Bluesband saa vieraakseen Sugar Samin. Uuden, hieman aurinkoisemman taiteilijanimen saanut kitaristi tunnettiin aikaisemmin Tragic Samina.
Blues-viikko 2
Helsinki: The South Coast Wolves soittaa Bar Mendocinossa lauantaina.
Lappeenranta: Etelä-Karjalan helmen maanmainiossa Old Cockissa on kahden bändin viikonloppu. Perjantaina soittaa Wang Dang Dudes ja lauantaina Antsu Haahtela Trio.
Kotka: Back Roomissa Pepe Ahlqvist lauantaina.
Viiala: Jake's Blues Band pitää lauantaina ääntä Pub Crossarissa.
Jyväskylä: Lauantaina on tarjolla Swamp Boogien keikka Popparissa. .
|