BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
11.3.2012
Nina van Horn
Ranskan bluesia, kitarakaravaani ja pianoässä
Kevättalvessa on vauhtia, kun Suomeen saapuvat Joe Bonamassa, Nina van
Horn, Blues Caravan ja Gene Taylor. Turku Jazzissa on blues-ohjelmaa:
lavalla on muun muassa Kalevi Kuumakäpälä.

Ranskalainen laulaja Nina van Horn tulee tekemään Suomeen viisi keikkaa.
Persoonallinen ja hauska tyyppi on yksi maansa huomattavia juurimusiikin
artisteja; sopivasti Amerikan-meininkiäkin on mukana, onhan Nina syntyisin
Teksasista.

"Uskon, että ihmiset alkavat väsyä pieniäänisiin laulajiin ja säälittäviin  
pop-kipaleisiin. Halutaan nähdä myös todellisia esiintyjiä", Nina sanoi
Blues-Finland.comin haastattelussa. "Vain rock- ja blues-muusikot pystyvät
todella näyttämään tunteensa yleisölle. Keskustelen nuorten muusikoiden
kanssa ympäri maailman, joten uskon tämän musiikin selviävän tv:n ja radion
heikosta avusta huolimatta", hän pohti rehellisen rytmimusiikin globaalia
tilannetta.

Nina aloittaa Suomen-valloituksensa Helsingistä. Keskiviikon keikkapaikkana on
Baker'sin Tempo Bar. Torstaina areena on Storyville. Perjantaina Nina esiintyy
vanhan pääkaupungin
Turku Jazzissa. Keikat ovat Bore-aluksella kello 20:30
alkaen ja keskiyön koittaessa Bar Rennossa.

Rundi päättyy lauantaina Ghetto Bluesiin, Helsingin Juttutupaan. "Hän on
erityisen hyvä keikka-artistina. Ninan vilpittömyys ja innostuneisuus ovat ne
tekijät, jotka yleisö vastaanottaa riemulla missä tahansa hän esiintyykin", Ghetto
Bluesin isäntä
Esa Kuloniemi sanoo.

Nina van Hornin kiertueella bändinä toimii
Ice Cream 12 Bar Band. Bändin
nokkamies
Jukka "Ice Cream" Anttila tuntee Ninan: heistä tuli soittokavereita,
kun Anttila asui yli vuosikymmenen Ranskassa. Anttilan (laulu, huuliharppu) lisäksi
yhtyeessä soittavat
Sammeli Palovaara (kitara), Masa Vallius (basso), Taneli
Tuovinen
(piano) ja Kari Haakana (rummut).

Spontaania jamittelua

Suomalaisille yleisöille hyvin tuttu pianoässä Gene Taylor tulee taas. Gene
esiintyy perjantaina Tampereen Laternassa ja lauantaina Jyväskylän Popparissa.
Hän saa tuekseen väkevän härmäläiskolmikon: kitarassa
Jo' Buddy, bassossa
Robban Hagnäs ja rummuissa Down Home King III.
.
Taylor soitti maassamme viimeksi vajaa vuosi
sitten. "Nykypäivänä, kun monet jamitkin
tuppaavat olemaan treenattuja ja ennalta
sovittuja tapahtumia, oli virkistävää nauttia
peittelemättömän spontaanista musisoinnista
ja oikeasta jamittelusta", Blues-Finland.com
raportoi tuolloin.

Kokenut kettu on ehtinyt moneen. Viime
vuosina Gene Taylor on yhä enemmän tehnyt
töitä omalla nimellään. Toisaalta hänen
kyvyistään kertovat paljon artistit, joiden
bändeihin hänet on haluttu pianistiksi:
T-Bone
Walker, Charlie Musselwhite, James Harman,
John Hammond
...
Kenties parhaiten Gene kuitenkin muistetaan varsinaisesta bänditoiminnasta.
Ansiolistaan kuuluvat ajat
The Fabulous Thunderbirdsin, Canned Heatin ja The
Blastersin
sormiomiehenä.

Lisää kitaristeja

Kitarasankari Joe Bonamassa konsertoi jälleen Suomessa. Tapahtumapaikkana
tiistaina on Finlandia-talo Helsingin keskustassa. Joe soitti maassamme viimeksi
vajaat kaksi vuotta sitten.
Tuolloin hän oli "Black Rock" -levynsä tunnelmissa.

Kansainvälisen
Blues Caravan -kiertueen viimevuotinen teema "Girls with
Guitars" on saanut jatkoa. Nyt kierretään nimellä "More Girls with Guitars".
Solistit ovat amerikkalainen
Samantha Fish sekä britit Dani Wilde ja Victoria
Smith
.

Blues Caravan on nähtävissä neljällä paikkakunnalla. Ensimmäinen konsertti on
tiistaina Helsingin Malmitalolla. Keikkaa seuraavat vedot Raumalla (Poselli,
keskiviikko), Tampereella (Tampere-talo, torstai) ja Järvenpäässä (Blackpool,
perjantai).

Karavaani on kulkenut joka vuosi alkaen vuonna 2005. Suomalaisista on mukana
ollut
Erja Lyytinen, joka oli yksi solisteista kahtenakin vuonna.

Blues-viikko 11

Kemi: Tomi Leino Duo soittaa Kukossa torstaina ja perjantaina.

Pieksämäki: Coronan blues-illat jatkuvat torstaina. Lauteilla on Southside Slim &
White Lightning. Nimen taakse kätkeytyvät Jaska Prepula ja Ossi Nykänen.
Lukemattomien artistien luottobasistina tunnettu Prepula esiintyy tällä kertaa
kitaristina. Nykänen hoitaa patteristin toimen.

Turku: Aurassa perjantaina Kalevi Kuumakäpälä & The Bluesbrokers. Yhtyeen
kovin innoittaja on 60-luvun brittiläinen blues ja rock, esimerkiksi John Mayall &
The Bluesbreakersin, Peter Green -ajan Fleetwood Macin sekä Creamin tapaan.
Kalevin ja kavereiden keikka kuuluu Turku Jazzin ohjelmaan.

Riihimäki: Bulldog Barissa perjantaina Pepe Ahlqvist.

Helsinki: Perjantaina vauhdissa ovat Jet Rockets (Käpygrilli), Steve Webb
(Hemingway's) ja Antsu Haahtela (Black Door). Uudenkarhea orkesteri
Queen
Fatima & The Royal Four esiintyy lauantaina Jangva Clubilla.

Forssa: Hiljattain uuden levyn "How to Crawl" ulos saanut Keystone Cops pitää
ääntä Blue Poolissa perjantaina.

Porvoo: Sleepwellersin pubirokkia on tarjolla perjantaina Bar Sohossa.

Espoo: Perjantaina Kivenlahden Stone Bay Innissä Steve Webb. Pepe Ahlqvistin
Duo on Leppävaaran Basen stagella lauantaina.

Lappeenranta: Old Cockissa lauantaina Swamp Boogie.

Heinola: Bulmerissa Antsu Haahtela lauantaina.

Kausala: Lauluyhtye Kumina esiintyy sunnuntaina Iitin seurakuntakeskuksessa
vieraanaan Baby Boy Varhama. Konsertti alkaa kello 15.

Bluesin euroviisut: European Blues Challenge käydään viikonloppuna Berliinissä.
Kotimainen asiantuntijaraati valitsi Suomen edustajaksi
Ismo Haavisto Bandin.
Kisojen voittaja selviää kahden illan sessioiden päätteeksi lauantain ja
sunnuntain välisenä yönä. Kisan järjestää European Blues Union.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English