BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
10.6.2012
Mitch Kashmar Karkkilassa kesällä 2011
Mitch Kashmar Suomeen
Lauantaina vietetään Kauhavan toinen Puukkoblues, joka esittelee
kansainvälisesti menestyneitä artistejamme. Mitch Kashmar heittää kolme
keikkaa Helsingissä.

Viikon festivaalitarjonnasta vastaa Kauhavan Puukkoblues. Festari järjestetään
nyt toisen kerran. Paikkana on Kauhavan työväentalo ja liput irtoavat 18 euron
hintaan.

Puukkobluesin tunnetuimmat esiintyjät ovat suosittuja paitsi Suomessa myös
rajojemme ulkopuolella.
Erja Lyytinen tekee suomalaisista blues-artisteista tällä
hetkellä eniten kansainvälisiä keikkoja. Hiljattain Erja heitti bändeineen kattavan
Britannian-kiertueen.

Erjan live-esiintymisiin voi ottaa esimakua vaikka ”
Songs from the Road” -pakettia
katselemalla ja kuuntelemalla.

Micke Björklöf kävi alkuvuodesta triokokoonpanolla Memphisissä. Puukkobluesiin
hän tuo isomman bändinsä
Blue Stripin, jonka viimeisin levy ”Whole 'Nutha
Thang” purkitettiin Lontoossa. Kaksi vuosikymmentä toiminut yhtye valmistelee
uutta albumia.

Parivaljakko
Black River Bluesman & Bad Mood Hudson esiintyy ulkomailla
vähintään yhtä paljon kuin Suomessa, joten kotimaan keikat kannattaa käyttää
hyväkseen. Kesän yksi harvoista Suomen-konserteista on Puukkobluesissa.

Kauhavan-tapahtuman ohjelmiston täydentää
Pirulainen. Pohjalaisbändi soittaa
etupäässä laulusolistinsa
Esa Alangon kappaleita. Pirulainen on tehnyt kaksi EP-
levyä, ja pitkäsoitto on tulossa ulos syksyllä.

Kashmar pääkaupungissa

Amerikkalainen laulaja-harpisti Mitch Kashmar tulee toisen kerran viihdyttämään
Suomen blues-janoista kansaa. Ensimmäisen kerran hän viivähti
leveysasteillamme viime kesän Sulattofestivaalilla Karkkilassa.

”Viisikymppinen Kashmar osoitti, ettei häntä turhaan lasketa nykyharpistien
raskaaseen sarjaan. Laulajanakaan hän ei ole hullumpi. Paketti on kaikkiaan
hyvää tasoa”, Blues-Finland.com
arvioi kalifornialaisen edesottamuksia.

Mitch Kashmar esiintyy Helsingissä kolmena iltana peräkkäin. Konsertit ovat
luvassa Storyvillessä torstaista lauantaihin. Säestyshommista vastaa
Tomi
Leinon vetämä bändi.

Blues-viikko 24

Jyväskylä: Popparissa kunnioitetaan keskiviikkona Ella Fitzgeraldia (1917 –
1996). ”Lady Ellan” musiikkia tulkitsee kuusihenkinen yhtye, keulakuvanaan
laulaja Aili Ikonen. Taiteellisena johtajana toimii Mikko Pellinen.

Helsinki: Perjantaina Lauri Ankerman Käpygrillissä ja lauantaina Steve Webb
Pikku Pelikaanissa. Lauantaina Espan Lavalla kello 14 alkaen esiintyvät
kansalaisakatemian "Bluesin ABC" -kurssilaiset sekä Artur U & The New City
Limits.

Tampere: Antsu Haahtela perjantaina. Paikkana Lapinniemen Laituri.

Kauhajoki: Viime viikonloppuna Savossa mellastanut Johnny Spence esiintyy
Doctor's Orderin kanssa British Rally -tapahtumassa lauantaina.

Jämsä: Jämsänkosken Wanhassa Makasiinissa lauantaina Pepe Ahlqvist.

Kerava: O'Robin'sissa Antsu Haahtela Trio lauantaina.
.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English