|
|
23.6.2012
|
Silvennoinen, Ahlqvist, Lindholm: SF Blues
|
Pieksämäen kesäbileet mopoikään SF Blues, brittikaksikko Papa George-Alan Glen, Tim Lothar ja Pekka Kokkonen Blues Band viihdyttävät 15:nnen Savonsolmu Beach & Blues Partyn pääkonsertissa.
Savon vanhimmaksi rytmimusiikkitapahtumaksi itseään kutsuva Savonsolmu Beach & Blues Party viettää 15-vuotisjuhlaa. Tämänkesäinen päätapahtuma pidetään hotelli Savonsolmun mailla heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Pääkonsertissa kotimaista blues-yleisöä kiinnostaa taatusti eniten suomalainen superyhtye SF Blues. Kymmenen vuotta sitten kasattu erikoiskokoonpano esiintyy alkuperäisessä miehityksessään. Siihen kuuluvat musiikkiskenemme suurmiehet Pepe Ahlqvist, Heikki Silvennoinen ja Dave Lindholm.
Vuosien varrella SF Bluesissa ovat soittaneet muiden muassa Eero Raittinen, Jukka Gustavson ja Mikko Kuustonen.
Pippurinen britti Papa George varasti Savonsolmun kesäshow'n neljä vuotta sitten. Tällä kertaa Papa George saapuu Pieksämäelle maanmiehensä Alan Glenin kanssa. Glen on tuttu nimekkäistä yhtyeistä The Yardbirdsistä ja Nine Below Zerosta.
Myös tanskalainen Tim Lothar on tuttuja Suomen-kävijöitä. Todella näppärä akustisen kitaran ja dobron käyttelijä pistelee bluesia Mississipin Deltan hengessä. Englantilainen lehti Blues Matters! innostui juutista niin, että vertasi häntä taannoin peräti Sleepy John Estesin ja Charley Pattonin kaltaisiin legendoihin.
Pääkonsertin toinen kotimaisesiintyjä on Pekka Kokkonen Blues Band. Yhtye lähti sapatille vuonna 1995, mutta on hiljattain alkanut tehdä uutta tulemista. Yhden levyn (”Blues Is All...”, 1991) tehnyt Pekka Kokkonen Blues Band soittaa Pieksämäellä miehistössä Kokkonen (kitara, laulu), Jaakko Auruksenaho (rummut), Karri Åhs (kitara), Jari Savolainen (basso) ja Timo Rönkä (huuliharppu).
Pääkonsertti alkaa hotelli Savonsolmun rantalavalla lauantaina 7. heinäkuuta kello 16.
Ohjelma levittäytyy
Klubi-iltoja on tarjolla Savonsolmun pääravintolassa perinteisesti sekä perjantaina että lauantaina. Perjantain akustisessa sessiossa soittavat Papa George & Alan Glen, Tim Lothar ja pieksämäkeläinen Tap Jelly Blues Duo (JP Sivonen ja Ipi Kaipiainen).
Lauantaisen pääkonsertin päätyttyä pääravintolan stagen ottaa Tomi Leinon johtama trio.
Savonsolmu Beach & Blues Partyn juhlavuoden kunniaksi ohjelmisto levittäytyy iltatorille ja Music Bar Coronaan. Keskiviikon iltatorilla musisoi Teijo Eloranta Duo ja torstaisessa Coronan illassa The Hoolers.
Perjantain akustisen klubin ja lauantain päätapahtuman juontaa DJ Nite. Hän myös soittaa bluesin sinisäveliä vinyyleiltä ennen päätapahtumaa Parkkibaarissa. Savonsolmun kesäbileiden konsertit ovat pääsymaksuttomia perjantain (5 euroa) ja lauantain (10 euroa) klubeja lukuun ottamatta. Katso lisätietoja infosivulta.
AUVO LAAKSONEN PASI TUOMINEN
Linkit: Savonsolmublues.com, Hotelli Savonsolmu .
|
|
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English .
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © Blues-Finland.com 2006-2012 .
|
|