Teksasia ja Mississipiä Rauma Bluesissa Ruby Jane, North Mississippi Allstars ja Erja Lyytinen ovat vain esimerkkejä festivaalin värikkäästä annista. Rauma Bluesin pääkonsertti laukeaa ilmoille lauantaina 14. heinäkuuta.
Tämänkesäinen Rauma Blues tarjoaa todellisen tulevaisuuden nimen. Yksi esiintyjistä on ainoastaan 17-vuotias lahjakkuus Ruby Jane. Teksasilaiselta julkaistiin juhannuksen alla uusi albumikin, ”Celebrity”.
– Olen mielettömän innostunut uudesta levystäni. En malta odottaa, mitä yleisö siitä tykkää. Kappale ”Wake Up” videoineen julkaistiin verkkosivuillani ennen levyn ilmestymistä, ja siitä saamani palaute oli aivan mahtavaa, Ruby Jane kirjasi hiljattain blogiinsa.
Nuoresta iästään huolimatta Ruby Jane on ehtinyt kerätä kunniaa. Hän on tehnyt töitä muun muassa ZZ Topin, Sheryl Crow'n ja Willie Nelsonin kanssa. Hän on myös soittanut Grand Ole Opry -ohjelman historian nuorimpana viulistina: hän esiintyi Nashvillen legendaarisessa show'ssa 10-vuotiaana!
Perinteisen bluegrassin ja Americanan tunnelmissa musisoiva Ruby Jane vaikuttaa Austinin seudulla, ja esiintyminen on plakkarissa myös kotikaupungin televisioklassikossa Austin City Limits. Dallasilaissyntyisellä artistilla on vahva linkki bluesin kotiosavaltioon, sillä hänen vanhempansa ovat kotoisin Mississipin Columbuksesta.
Taiteellisten ponnistelujen ohella Ruby Jane painiskelee myös varsin arkisten haasteiden kanssa. Hän sai hiljattain lukion (high school) suoritetuksi loppuun.
– Kaikki tuntuu nyt erilaiselta. Kummallista, kun ei tarvitse tehdä läksyjä eikä ole kokeita tulossa. Tavallaan kaipaankin sitä, mutta on hauska päästä uudenlaisiinkin rutiineihin.
Ruby Jane valmistui koulusta vuotta normaalia aikaisemmin. Hän aikookin ennen college-opintoja pitää akateemisista riennoista välivuoden ja keskittyä musiikin tekemiseen. Raumalla neiti soittaa pääkonsertin lisäksi klubikeikan.
Uudistajia, suomalaista, gospeliakin
Teksasilaista voimaa on Rauma Bluesissa luvassa enemmänkin. Räväkkä laulaja Lou Ann Barton esiintyy Kukko Areenalla kokoonpanossaan muun muassa kitaristit Denny Freeman ja Derek O'Brien. Viime vuosina Lou Ann on kerännyt kiitosta erityisesti Jimmie Vaughanin yhtyeessä.
North Mississippi Allstars tekee toisen iskun Rauma Bluesiin. Viiden vuoden takainen Rauman-keikka nauttii klassikon mainetta. Tällä kertaa toimeen tartutaan hieman eri miehityksellä: ytimen muodostavat edelleen Dickinsonin veljekset Luther ja Cody, mutta bassoon tarttuu sairastelleen Chris Chew'n sijaan Alvin Youngblood Hart.
”Yhtye tunnetaan yhtenä johtavista bluesin uudistajista. Idearikkaat sovitukset, huikea juurimusiikin tuntemus ja Dickinsonien huikea soittotaito ovat yhdistelmä, joka edustaa bluesin huomista päivää parhaimmillaan”, Rauma Blues perustelee kiinnitystään.
Reverend John Wilkins on Rauma Bluesin historian ensimmäinen varsinainen gospel-artisti. Suomalaista bluesia pääkonsertissa taas edustaa Erja Lyytinen, jonka liveosaamista dokumentoitiin aiemmin tänä vuonna cd/dvd-paketille nimeltä ”Songs from the Road”.
Pääkonserttia edeltävänä perjantaina pidetään kolme eri klubia. Cafe Salissa soittaa The Drifting Filters ja Buena Vistassa Mike Westhuesin bändi. Bar Hovissa pääkonserttiin ottavat vauhtia Ruby Jane ja Reverend John Wilkins. Bar Hovin illassa on luvassa myös DJ HWY 7:n setti.
Lauantaisen pääkonsertin jatkot pidetään Bar Hovissa. Äänessä on ainakin The Uplifters.
Rauma Blues Kukko Areenalla ja Rauman klubeilla 13. ja 14. heinäkuuta. Katso lisätietoja infosivulta.
Linkki: Rauma Blues .
|