|
|
6.9.2012 På svenska
|
Konserttilevy vuodelta 1997. Marraskuussa livenä Vaasassa
|
Bobby Radcliff ja Keith Dunn Halloween Bluesiin Vaasassa pidetään festarit marraskuun alussa. Radcliffin ja Dunnin lisäksi päätapahtumassa esiintyy Dr Helander. Halloween Bluesiin kuuluvat myös radio-ohjelma ja klubikeikat.
Yhdeksäs Halloween Blues järjestetään Vaasassa marraskuun neljänä ensimmäisenä päivänä. ”Päätapahtumassa nähdään tasokkaita kansainvälisiä ja kotimaisia artisteja. Tämän vuoden tapahtumassa pääpaino on Vaasassa ja ylipäänsä Suomessa harvoin esiintyvissä artisteissa”, festivaali tiedottaa.
Päätapahtuman – pitopaikkana viime vuoden tapaan Central – kitarasankarin rooli on Bobby Radcliffillä. Washington DC:stä New Yorkiin asettunut persoonallinen artisti saa bändikseen pohjoismaisen miehistön: ruotsalaisen basistin Magnus Lanshammarin sekä suomalaiset Jonne Kulluvaaran (kitara) ja Mikko Peltolan (rummut).
Bobbyn vahvimmat vaikutteet tulevat Chicagosta. Magic Sam lienee Radcliffin kovin esikuva, mutta hänen vaikutteensa venyvät peräti J.S. Bachiin ja spagettiwesternien säveltäjään Ennio Morriconeen.
Bobby Radcliff, joka vieraili Suomessa ensimmäisen kerran keväällä 2008, on viime vuosina onnistunut pysyttelemään piilossa suurelta julkisuudelta ja keikkaillut lähinnä kotiseudullaan. Viime vuonna hän julkaisi uusimman kiekkonsa ” Freaking Me Out ”. Se on Radcliffin ensimmäinen levy, joka sisältää pelkästään originaalimateriaalia.
Yhden ja kolmen miehen orkesterit
Harpisti Keith Dunn esiintyy Halloween Bluesissa soolona. Dunnin omaleimaiset esiintymiset perustuvat lauluun, huuliharpun soittoon ja rytmin polkemiseen. Hänen musiikkinsa juuret ovat tukevasti Mississipin Deltalla, mutta tarkkakorvainen kuulee vaikutteita vaikka big band -musiikista.
Näillä näkymin Dunnin ainoa Suomen-keikka on nimenomaan Vaasassa, joten tilaisuus on syytä käyttää hyväkseen. .
|
|
|
Keith Dunn
|
Suomessa Dunn on aikaisemmin soittanut muun muassa Jyväskylän Blues Live! - tapahtumassa ja Helsinki Blues Festivalilla. Pohjoismaista kokemusta on lisäksi Ruotsin Åmålin ja Tanskan Kööpenhaminan huomattavilta festareilta.
Dr Helander's Triumvirate on Halloween Bluesin päätapahtuman kotimainen soihdunkantaja. Ilkka Helanderin trion täydentävät basisti Pete Loikala ja rumpali Topi Kurki. "Triokokoonpano on uskomattoman hieno kokemus, joskin myös vaativa. Soitto pomminvarman komppiryhmän kanssa vapauttaa ja auttaa saavuttamaan uusia ulottuvuuksia", Helander sanoo.
Tohtori lupaa settiin sekä vanhaa että uutta materiaaliaan.
Vahvistuksina klubit ja radio
Klubiohjelma on aina ollut Halloween Bluesin herkkuja. Tänä vuonna aloitetaan torstaijazzeilla marraskuun ensimmäisenä päivänä. Paikkana on O'Malley's. Perjantaina nähdään Public Cornerissa festivaalin vakioesiintyjä, riemukas trio Micke & Lefty feat. Chef. Perjantain myöhäisillassa on luvassa vielä Jerry Lindqvistin veto O'Malley'sissä.
Lauantain päätapahtumaa lämmitellään Public Cornerin iltapäiväkonsertilla. Sunnuntaina nautiskellaan vielä päätösjamit O'Malley'sissä. Paikalle voi vääntäytyä hyvissä ajoin, sillä jamit alkavat jo kello 12.
Halloween Bluesia 2012 tuetaan myös Halloween Blues Radio -ohjelmalla. Sitä voi kuunnella tiistaisin kello 17 alkaen Radio Vaasan taajuuksilla tai nettiradion kautta. Äänessä ovat Mikko ”Blues Boy” Peltola ja Anssi Marttinen. Lähetyksiä on luvassa aina joulukuun puoleenväliin asti.
Halloween Blues 2012 Vaasan ravintoloissa ja klubeilla 1. - 4. marraskuuta. Katso lisätietoja infosivulta.
Linkki: Halloween Blues
|
|
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English .
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © Blues-Finland.com 2006-2012 .
|
|