BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
12.9.2012
Knucklebone Oscar Band
”Hieman yllättävä” The Blueskorjaamo Festival
Tad Robinson tuo Seinäjoelle kansainvälistä soul-musiikkia. Kotimaisista
vauhdissa ovat Marjo Leinonen uusine orkestereineen, Knucklebone Oscar ja
Lumberjacks.

The Blueskorjaamo Festival juhlitaan Seinäjoen Rytmikorjaamolla lauantaina 22.
syyskuuta. Festari järjestettiin ensimmäisen kerran vuosi sitten. Menestys ylitti
odotukset, sillä Rytmikorjaamolle löysi tiensä peräti 700 katsojaa.

Tapahtumaa organisoivat Selmu ry ja Divisioona Oy luonnehtivat tämän syksyn
ohjelmistoa ”hieman yllättäväksi”. Blueskorjaamon toisen painoksen
onnistuminen on laskettu
Tad Robinsonin, Marjo Leinonen Huff 'n Puffin,
Knucklebone Oscarin
ja Lumberjacksin varaan.

Tad Robinson, Chicagon ja Memphisin kovien kulmien kasvattama soul-mies,
esiintyi Suomessa ensimmäisen kerran viime vuonna. ”Hän osoittautui
voimakasääniseksi laulajaksi ja kerrassaan mainioksi harpistiksi. Settiin mahtui
rokkaavaa bluesia, mutta pääpaino oli soulahtavalla materiaalilla”, Blues-Finland.
com
arvioi tuolloin.

Tad tekee samalla pienen Suomen-kiertueen. Hänen bändissään soittavat
Jonne
Kulluvaara
(kitara), Arto Piispanen (piano, urut), Jaska Prepula (basso) ja
Juppo Paavola (rummut).

Marjo Leinosella on nykybändinsä kanssa esitellä upouusi levy, sillä se ilmestyy
syyskuun toisella viikolla. Isossa Huff 'n Puff -orkesterissa soittavat muiden
muassa kysytyt puhaltajat, trumpetisti
Antero Priha ja saksofonisti Panu
Syrjänen
.

Hurja live-esiintyjä Knucklebone Oscar on aina näkemisen arvoinen. Hän
yhtyeineen kuvaileekin touhujaan ”ADHD-bluesiksi” ja ”Suomen lahjaksi rock and
roll -hulluudelle”.

Lumberjacksia voi puolestaan kutsua vaikka Etelä-Pohjanmaan blues-lähettiläiksi.
Heidän vetonsa Blueskorjaamolla on levynjulkkarikeikka. Basisti-laulaja
Miikka ”
Chef” Kivimäki
on ollut bändistä viime aikoina eniten esillä, sillä hän soittaa
myös mainetta niittäneessä triossa
Micke & Lefty feat. Chef. Lumberjacksin
kokoonpanossa musisoivat lisäksi
Urkki Niemi (kitara, laulu), Jakke Salo
(koskettimet, laulu) sekä
Janne Käpylä (rummut, laulu).

Rytmikorjaamon ovet avautuvat festivaalipäivänä kello 20. Showtime koittaa
tuntia myöhemmin. Katso lisätietoja
infosivulta.
.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English