|
|
24.3.2013
|
|
Pääsiäisbluesia ja sapelitanssia Saimaa Bluesia vietetään Mikkelissä torstaista sunnuntaihin. Kova brittiartisti Dave Edmunds soittaa Helsingissä, Turussa ja Tampereella.
Mikkelissä järjestettävä Saimaa Blues tuo sähköä pääsiäisen aikaan. Mikkelissä on rytmimusiikkia tarjolla neljän päivän ajan, kiirastorstaista pääsiäissunnuntaihin.
Saimaa Bluesissa luotetaan hajautettuun ohjelmistoon. Neljälle päivälle siunaantuukin lukuisia erillisiä pikkutapahtumia. Pääkonserttikin toki pidetään. Se on ohjelmassa lauantaina Naisvuoritalolla. Räväkän esiintymisen tarjoaa varmuudella Marjo Leinonen Huff 'n' Puff, joka julkaisi viime vuonna ensimmäisen levynsä. Pääkonsertissa soittavat lisäksi Aija Puurtisen ja Esa Kuloniemen duo sekä Kapa Montonen Bluesment Brothers.
Ismo Haavisto ja Andres Roots tulevat Saimaa Bluesiin Muddy Waters -ohjelmistolla. Kuningas Muddyn syntymästä tulee 4. huhtikuuta kuluneeksi 100 vuotta. Haavisto ja Roots heittävät Mikkelissä kaksi keikkaa ja pitävät työpajankin. Saimaa Bluesin tarkka ohjelma löytyy tapahtuman verkkosivuilta.
Muddy Waters -kiertue yltää viikolla myös Lahteen (keskiviikko, Torvi), Järvenpäähän (torstai, McArthur Irish Bar) ja Kotkaan (lauantai, Kairo). Lue kiertueesta lisää tästä.
Dave Edmunds tulee käymään
Tunnetun brittiartistin Dave Edmundsin The Pile of Rock Tour -niminen kiertue pysähtyy pitkänäperjantaina Helsingin Virgin Oil Co:ssa, lauantaina Turun Logomossa ja pääsiäissunnuntaina Tampereen Klubilla. .
|
Soolouransa lisäksi Edmunds, 68, muistetaan bändeistä Rockpile ja Love Sculpture. Love Scultpturen kanssa hän teki rock-version Gajane-baletin ”Sabre Dancesta”. Muita Edmundsin tunnetuimpia biisejä ovat ”I Hear You Knocking” ja ”Girls Talk”. Tuotanto sisältää myös useita blues-kappaleita.
Helsingin-keikalla ovat mukana Eero Raittinen, The Bandin musiikkia versioiva American sekä Relax Trio. Samat nimet ovat mukana Turussakin. Lisäksi Johnny Legend ja Eddy Karlsson's Van Go heittävät setit.
|
|
Viikolla saadaan vieraita länsinaapuristakin. Ruotsalainen Jump 4 Joy esiintyy Helsingin Storyvillessä keskiviikkona ja torstaina.
Akustisesti Lapissa
Heikki Silvennoinen & Acoustic Time pitää ääntä Lapissa. Akustista Heikkiä on kuultavissa Levillä (keskiviikko, Bar Ihku), Ylläksellä (torstai, Selvä Pyy), Saariselällä (perjantai ja lauantai, Kieppi) ja Rovaniemellä (sunnuntai, Uittopub).
Kesällähän Silvennoinen tulee olemaan liikenteessä 20 vuoden hiljaisuutensa päättävän Q.Stonen kanssa.
Klubisarjat saavat jatkoa Helsingissä. Keskiviikkona Herttoniemen Treffipubin Mojo Club -illassa esiintyy Little Willie Mehto. Too Much Boogie taas vastaa Käpygrillin perjantaisesta roots-osuudesta.
Blues-viikko 13
Tampere: Keskiviikkona Paapan Kapakassa soittaa Wang Dang Dudes.
Kerava: O'Robin'sissa torstaina Pepe Ahlqvist.
Hämeenlinna: Albertin Kellarissa tapahtuu. Torstaina keikan heittävät Jo' Buddy ja lyömäsoittaja Down Home King III. Juuri toisen levynsä "Shine Your Light" ulos saanut Lena & The Slide Brothers saa vuoron perjantaina.
Varkaus: Jake's Blues Band on keikalla Könönpellon Baarissa torstaina.
Lappeenranta: Jake's Blues Bandin pääsiäisriennot jatkuvat perjantaina Old Cockissa.
Kokkola: Perjantaina Corner's Pubissa Olli Ontronen & Mighty Shitty.
Hyvinkää: Echo & Canen akustista bluesia Wiljamissa perjantaina.
Helsinki: Mighty Four perjantaina Storyvillessä. Lauantaina Bar Loosessa Jo' Buddy & The Uplifters ja Sture 21:ssä Bettie and the Handsome Trio.
Kurikka: Pub Yövuorossa Pepe Ahlqvist lauantaina.
Akaa: Toijalan Leskirouvasa lauantaina Jake & Friends.
Suomussalmi: Chicago-bluesia pohjoispohjanmaalaiseen tapaan tarjoilee Forest Lake Band. Lauantain keikkapaikka on Vanhan Kalevan Baari.
Riihimäki: Bar Bulldogissa lauantaina Echo & Cane.
Tuusula: Hyrylän Päämajassa Pepe Ahlqvist sunnuntaina.
Pyhtää: Echo & Canen kolmen keikan pääsiäinen päättyy sunnuntaina Huutjärven Bakkanaaliin.
|
|
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English .
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © Blues-Finland.com 2006-2013 .
|
|