BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
17.6.2013
Ismo Haavisto lähtee Sysmään. Lurrie Bell ei taida ehtiä tällä kertaa mukaan.
Rauhallinen juhannusviikko
Suomalaiset alkavat hiippailla mökeille ja kesälomille, mutta muutamia
kiinnostavia keikkoja riittää keskikesän juhlan ympärillekin.


Juhannusaattona tapahtuu ainakin Kouvolassa ja Helsingissä.
Pepe Ahlqvist
esiintyy Jaalan Vanhassa Kelossa, ja mukana juonessa on myös
Wallu &
Friends
. Helsingin Herttoniemen Sailor'sissa taas viihdyttää brittimuusikko Steve
Webb
.

Pepe Ahlqvist sekä Wallu & Friends heittävät toisen keikan samassa paikassa
vielä juhannuspäivänäkin. Juhannuspäivänä
Ismo Haavisto on äänessä Sysmän
Rantaterassilla.

Pääkaupungissa keikkoja

Helsingissä tapahtuu alkuviikostakin. Tiistaina Sture 21:ssä pidetään
muistokonsertti
Jaakko Nosolle. Komean uran soitinrakentajana tehnyt Noso
kuoli huhtikuussa, vain kolmisen kuukautta ennen 100-vuotissyntymäpäiväänsä.
Nosoa kunnioittavat sävelin muiden muassa
Honey B Duo, Lauri Ankerman ja
Little Willie Mehto
.

Viime viikolla ensimmäisen albuminsa "Price to Pay" julkaissut
Robbie Hill & The
Blue 62's
esiintyy keskiviikkona Santa Fessä. Lue trion aatoksia debyyttilevystä
tästä.

Torstaina Bar Loosessa soittavat Lauri Ankerman & the Ankermen ja Little Willie
Mehto.
.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English