BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
UUTISET
12.11.2013
 
Tina Bednoffin yhtyeen tanssiinkutsu
Tina Bednoff & The Cocktailers luottaa 40- ja 50-lukujen rytmibluesiin, mutta
pyrkii tekemään asiat tuoreella tavalla.

Uusi kotimainen rhythm & blues -kvartetti Tina Bednoff & The Cocktailers on
syksyn aikana tehnyt itselleen nimeä muutamalla keikalla Helsingissä. Bändi
soittaa sekä omaa materiaaliaan että cover-kappaleita. Omaa matskua syntyy
koko ajan lisää, ja muun ohjelmiston Cocktailers kaivaa vähemmän tunnetuista
aarrekätköistä. Kuluneimmat standardit yhtye jättää suosiolla rauhaan.

"Ohjelmistomme ja soundimaailmamme pohjautuvat vahvasti 40- ja 50-lukujen
rhythm & bluesiin. Emme silti suhtaudu asiaan puritaanisesti", laulaja-kitaristi
Tina Bednoff sanoo. "Pyrkimys ei ole tuottaa autenttisia toisintoja vanhoista
biiseistä. Ideoita tupsahtelee myös 60-luvun soulista ja jazzista, 30-luvun
country-bluesista ja mistä milloinkin.”

Reseptit ovat siis tuttuja, mutta Tina Bednoff & The Cocktailersin mielestä
vastaavaa juomasekoitusta eivät muut bändit nykyään tarjoile. Bändin teho ja
intensiteetti perustuvat hallittuun äänenvoimakkuuteen. Komppi rakentuu
vispilöiden sihinästä, "eduskuntataloa suuremmasta kontrabassosoundista" ja
jazzahtavasta pianosta.
.

The Cocktailersissa vaikuttavat pitkän linjan soittajat. Rumpali Honey Aaltonen ja
kontrabasisti
Long John Rantapuro ovat tuttuja kotimaisen rytmibluesin
30-vuotisesta konkaribändistä
Tortilla Flatista ja monista muista yhteyksistä.
Pianisti
Jorma Niemen taustoista löytyy muun muassa Los Olvidados.

Näillä näkymin Tina Bednoff & The Cocktailers on seuraavan kerran stagella
uudenvuodenaattona. Paikkana on Helsingin Bar Mendocino. "Tanssikaa jos
uskallatte", yhtye heittää haasteen.
 
Linkit: Tina Bednoff & The Cocktailers, Bar Mendocino
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English