BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
UUTISET
22.11.2013
Aaron Rissanen (pj), Nevski Nevalainen,
Ville Leppänen
Jemma-palkinto Ville Leppäselle
Torstaina 21. marraskuuta julkistettiin Tampereen Kulttuuriravintola Kivessä
juhlituissa Blues Loversin pikkujouluissa tuorein Jemma-palkinnon saaja.
Juurimusiikillisista ansiostaan tuli tänä vuonna palkituksi Ville "Lefty"
Leppänen – mies, jolla ansioita piisaa.

Ville Leppänen on ehtinyt urallaan paljoon. On kohdallaan todeta, että ilmeikäs
laulaja ja tunnustettu lauluntekijä on maamme juurimusiikkipiirien
monipuolisimpia kitaristeja. Puritanistien painajainen on hymyssä suin venyttänyt
bluesin rajoja vähän joka suuntaan. Siinä missä monet soittajat kulkevat
huomaamattaankin omia jalanjälkiään kerta toisensa jälkeen, Leppäsen lähtiessä
sooloon ei voi tietää mihin suuntaan hän singahtaa – ja varsin usein hän nimen
omaan singahtaa.

Vikkelä työmyyrä tuli tunnetuksi 90-luvun alkupuolella
Keystone Copsin
monitaitoisena nokkamiehenä. Basisti
Heikki Kossin kanssa hän kiersi
levittämässä vanhahtavan ragtimen ja bluesin ilosanomaa. Duon keikoilla kävi
korostetusti ilmi, että kyseessä todellakin on ilosanoma. Jo tuolloin Leppänen
erosi monista bluespiirien jähmeän vakavista patiinien tuijottajista mukaansa
tempaavan riehakkaalla esiintymisellään. Kun siihen yhdistetään ilmeikkäästi
singahteleva laulu ja tekniikkaa kekseliäisyyteen yhdistelevä kitarismi, Leppäsen
kutsuminen viihdyttäjäksi ei ole lainkaan hänen muusikkoutensa aliarvioimista.
Pelkän sorminäppäryyden sijaan – jota sitäkin häneltä löytyy – musiikki on
Leppäselle kokovartalotoimintaa.

Vuosien saatossa Keystone Cops on kasvanut trioksi ja sähköistynyt. Jo reilun
vuosikymmenen Leppäsen kanssa ovat soittaneet basisti
Pasi Ryökkynen ja
rumpali
Juha Tanninen. Ragtimen varistessa matkan varrella pois on esiin tullut
moni-ilmeinen ja avarakatseinen roots-kokonaisuus. Bändin musiikkia ei voi
nykyisellään sijoittaa juuri muualle kuin lavean Americana-nimikkeen alle.
.

Leppäsellä riittää kysyntää ja tarmoa
monenlaisiin muihinkin aktiviteetteihin. Hän
on 90-luvun loppupuolelta lähtien toiminut
Micke Björklöf & Blue Strip -orkesterin
kitaristina ja lauluntekijänä. Siinä roolissa
hänet nähtiin Kulttuuriravintola Kivessäkin.
Muun muassa MBBS:n tuoreen "
After The
Flood
" -levyn materiaali on suurelta osin
hänen kynästään lähtöisin. Keystone Copsin
alkuaikojen tapaista akustisempaa ilakointia
tarjoaa nykyisellään Björklöfin ja Leppäsen
yhdessä basisti
Miikka Kivimäen kanssa
pyörittämä trio
Micke & Lefty feat. Chef.

Aktiivisten bändien listalle kuuluvat lisäksi
Lena & The Slide Brothers ja Southpaw
Steel 'n Twang
. Eikä sovi unohtaa
opetustyötäkään, jota Leppänen on tehnyt
jo pitkään soittamisen ohella.

Vuosituhannen alussa Leppänen näytti
taitavansa laulunkirjoittamisen myös
ensimmäisellä kotimaisella. Silloin ilmestyi
hänen suomenkielinen debyyttinsä "Hullu
rakkaus". Mainio levy jäi ilmestyessään melko vähälle huomiolle ja saattaa
nykypäivänä olla hankalasti löydettävissä. Levy julkaistiin Leppäsen omalla
nimellä, mutta sillä musisoi siirtymävaiheinen Keystone Cops, eli edellisen
kokoonpanon basisti
Jukka Kampman ja nykyisen kokoonpanon rumpali Juha
Tanninen
.

Pirkanmaan yhdistys
Blues Lovers jakaa Jemman vuosittain. Nyt kuudetta kertaa
jaettu Jemma on perinteisesti
Ari "Nevski" Nevalaisen käsityönä tekemä uniikki
taidepuukko. Aiemmin tyylikkään tarvekalun ovat takkansa reunalle saaneet
kiikuttaa
Robban Hagnäs ja Wentus Blues Band, Esa Kuloniemi, Pepe Ahlqvist,
Hessu Heinonen
ja Jo' Buddy.

MARKO AHO
, teksti
JYRKI KALLIO, kuvat



Linkit:
Ville Leppäsen haastattelu, Micke Björklöf & Blue Strip New Orleansissa
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English