VIIKKOENNAKKO 36/2014
31.8.2014
Leon Russell
Leon Russell Helsingissä
Ansioitunut musiikkiveteraani esiintyy Savoy-teatterissa torstaina. Viikon
vieraita ovat myös Lisa Lystam ja Big Joe Louis.

Pitkän linjan musiikkimies Leon Russell esiintyy torstaina Helsingissä. Leon
Russell, 72, on jättänyt painavan jalanjäljen niin bluesiin, rockiin, gospeliin kuin
countryyn. Amerikkalaisen Russellin konserttipaikka on Savoy-teatteri. Konsertti
kuuluu artistin Euroopan-kiertueeseen.

Russell, mies Oklahoman osavaltion Tulsasta, on vaikuttanut paitsi laulaja-
lauluntekijänä myös studioisäntänä, tuottajana ja musiikin puuhamiehenä.
Bluesissa hänen kädenjälkensä kuuluu eniten ehkä
Freddie Kingin tuotannossa:
kappaleet kuten "Goin' Down", "Palace of the King" ja "Big Leg Woman" ovat
Leon Russellin kynästä.

B.B. Kingin rakastettu esitys "Hummingbird" on niin ikään Russellin tuotantoa.

Kun 60-luvun alkupuolella monet muusikot vielä elivät nälkäpalkalla, Russell teki
jo kovaa jälkeä studioisäntänä. Myöhemmin Russell perusti Los Angelesiin
Paradise-studion, jossa
J.J. Cale taltioi kulttimainetta nauttivan setin "In Session
at Paradise Studio". Sessio on julkaistu sekä audiona että videona.

Suuren yleisön huomion Russell herätti viimeistään vuonna 1969, kun hän tuotti
Joe Cockerin ”Mad Dogs & Englishmen” –levyn. Leon sävelsi levylle klassikon
”Delta Lady”.

Vuonna 1971 Russell esiintyi
George Harrisonin Concert For Bangladeshissä.
Kiertueita mies on tehnyt muun muassa
Delaney & Bonnien, Edgar Winterin,
Willie Nelsonin
ja Elton Johnin rinnalla. Elton Johnin kanssa tehty levy “The
Union” (2010), tuottajana
T-Bone Burnett, poiki Grammy-ehdokkuuden
(Grammya Russell on ollut voittamassa kahdesti). Kolme vuotta sitten Leon
Russellia muistettiin valinnoilla Rock and Roll Hall of Fameen ja Songwriter’s Hall
of Fameen.

Helsingin-keikan jälkeen Leon Russell jatkaa matkaansa Norjaan ja Espanjaan.

Lystam ja Louis vierailevat

Pedersören Ähtävällä (Esse) pidetään lauantaina pienimuotoinen festivaali. Lisa
Lystam Family Band
saapuu vieraaksi Ruotsista. Nuori lupaus Lisa Lystam kävi
Suomessa ensimmäistä kertaa tämän vuoden tammikuussa.
.

Paikallista väriä iltaan tuovat paikallinen Essi Blues sekä pitkän linjan
pietarsaarelaisbändi
St Marcus Bluesband. STMBB julkaisi viime vuonna levyn
"
Beyond Dreams". Karkeloiden pitopaikkana on Lappfors Strandpaviljong.

Lisa Lystam soittaa yhtyeineen myös Närpiön Logenissa (perjantai) ja Tampereen
Laternassa (torstai). Laternan-konserttia isännöi Pirkanmaan yhdistys Blues
Lovers. "Lisa on erinomainen laulaja, jolla on laaja ääniala ja lavakarisma
kohdallaan. Ilahduttavaa on hänen laulunsa pakottomuus ja omaan ääneen
luottaminen", järjestävästä seurasta ihastellaan.

Viikolla saadaan vieraita Brittein saariltakin.
Big Joe Louis esiintyy Helsingin
Storyvillessä perjantaina ja lauantaina.

Blues-viikko 36

Tampere: Harvemmin stagella nähtävä The Blues Funnel on tositoimissa
keskiviikkona. Keikkapaikkana toimii Paapan Kapakka.

Helsinki: The Firebugs viihdyttää Storyvillessä keskiviikkona. Perjantaina
Wolfskin Sir Oliverissa ja Antsu Haahtela Trio Myllypuron Jyväsessä.
Frim-Fram
soittaa Pihlajamäen torilla lauantaina noin kello 17 alkaen. Pihlajamäen
kyläfestariin kuuluvassa setissä esiintyvät lisäksi Marjo Leino-Set ja Foul Mouth.

Kotka: Pepe Ahlqvist on perjantaina keikalla Pica-Mocassa ja lauantaina Pub
Albertissa.
 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2014
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats