TAMPERE-TALON SYYSKAUSI 2014
1.9.2014
Allman ja Zito. Kuva: H-L Korteniemi
Royal Southern Brotherhood avaa
Tampere-talon syksyn
New Orleansin superkokoonpano esiintyy Tampereella syyskuun puolivälissä.
Kaudessa kuullaan myös Jimi Hendrixin ja Janis Joplinin kaikuja sekä tuoretta
kotimaista musiikkia.

Tampere-talon syyskauden ohjelmistossa on runsaasti mielekästä kuunneltavaa
bluesin ja sen sukuisen musiikin ystäville.
Royal Southern Brotherhood ja Dana
Fuchs
soittavat amerikkalaisvieraina. Ranskalainen Journal Intime sovittaa Jimi
Hendrixiä
puhallintriolle sopivaksi, kun taas Ninni Poijärvi ja Tuure Kilpeläinen
vastaavat juurevista suomalaistulkinnoista.

Royal Southern Brotherhood polkaisee homman käyntiin
tiistaina 16. syyskuuta.
Jo uransa alkumetreillä superkokoonpanoksi tituleerattu ja sittemmin
ylistyssanojen veroiseksi osoittautunut bändi julkaisi debyyttilevynsä pari vuotta
sitten ja käväisi Suomessa ensivisiitillä. Tuolloinkin keikkapaikkana oli Tampere-
talo.

Syyskuinen Tampereen-keikka on viimeisiä, joilla Brotherhood nähdään
alkuperäisessä kokoonpanossaan: ytimen muodostavat
Devon Allman, Cyril
Neville
ja Mike Zito. Zito keskittyy ensi vuoden alusta oman The Wheel -
bändinsä pyörittämiseen ja jää veljeskunnasta syrjään.  

Royal Southern Brotherhoodissa yhdistävät voimansa kaksi merkittävää
musiikkisukua. Ykkössolisti ja lyömäsoittaja Cyril Neville on Louisianan
musiikkiperinteitä yli neljäkymmentä vuotta ylläpitäneen ja uudistaneen
Neville
Brothersin
kuopus. Devon Allman on puolestaan The Allman Brothers Bandista
tutun
Gregg Allmanin poika. Kummankin mahtisuvun tuottamalle musiikille on
luonteenomaista ollut rullaavuus ja hyvä groove. Se asia on kunnossa
Brotherhoodissakin. Basisti
Charlie Wootonin ja rumpali Yonrico Scottin
eturiville tarjoama taustatuki svengaa kerrassaan mojovasti.

Ensivierailunsa jälkeen veljeskunta on pysynyt touhukkaana ja kiertänyt
maailmaa ahkerasti. Pistäytyivätpä he vuosi sitten toistamiseen Suomessakin.
Diskografiaan on debyytin kavereiksi ilmaantunut pari uutta tulokasta. Viime
vuonna ilmestyi välipalaksi livetallenne "Songs From The Road". Viime kesänä oli
vuorossa odotettu kakkoslevy ”Heartsoulblood”.

”Songs From The Road” sisältää Saksassa televisioidun Rockpalast-keikan, joka
on taltioitu viikko ennen Brotherhoodin Suomen-debyyttiä. Levy esittelee siis
bändin siinä kunnossa kuin se oli viimeksi Tampere-talossa. Myös keikkasetti on
pitkälti sama. Jo tuossa vaiheessa ryhmä oli hyvin kasassa. Asiat olivat lähteneet
sattumien kautta rullaamaan omalla painollaan oikeisiin suuntiin. Kehitys näyttää
jatkuvan edelleen.

Brotherhoodin jäljiltä tyhjäksi jääneet allakan kohdat Allman, Zito ja Neville ovat
täyttäneet soolokeikoilla. Lisäksi Neville on ollut mukana toisessa
superkokoonpanossa,
Tab Benoit'n kokoamassa Voice Of The Wetlands All-
Starsissa. Veljeskuntalaiset ovat ehtineet tekaista tahoillaan myös melkoisen
nipun levyjä.

Lähelle Royal Southern Brotherhoodin syvintä olemusta päästään, kun veljesten
soololevyt nakataan tehosekoittimeen, heitetään sekaan reilu kourallinen
'Zydefunkia' ja napsautetaan kone käyntiin. Neville tarjoilee omalla levyllään
rouheata ja elämänmakuista New Orleansin groovea. Zito pysyttelee niin ikään
juurevammassa tarinoinnissa, mutta pitää kompit suorempina. Allman ottaa pari
askelta keskitien suuntaan, kun taas Scottin materiaali on jazzahtavaa,
vastustamattomasti rullaavien rumpukomppien kuljettamaa musiikkia.

Hendrixin kaikuja

Jimi Hendrix oli tunnetusti musiikillinen kokeilija, joka etsi jatkuvasti uusia tapoja
ilmaista itseään. Yhtä ennakkoluulottomalla asenteella on liikenteessä
ranskalainen
Journal Intime. Puhallintrion keikalla lokakuun kolmantena nähdään,
miten "Henkan" materiaali soi puhallintrion esittämänä.
.

Fred Gastard (bassosaksofoni), Matthias Mahler (vetopasuuna) ja Sylvain
Bardiau
(trumpetti) ovat Journal Intimen soittoniekat. Kaikki kuuluvat
arvostettuun
La Campagnie des Musiques à Ouïriin ja ranskalaisten
'avant-jazzareiden' kermaan.
Ninni Poijärven neljäs soololevy "Tie"
julkaistaan 12. syyskuuta. Tampere-taloon
hänen levynjulkistamiskiertueensa pysähtyy
lauantaina 4. lokakuuta. Ninnin bändissä
soittavat luottomiehet, kielisoittimien taitajat
Mika Kuokkanen ja Olli Haavisto. Pekka
Gröhn
(basso, kosketinsoittimet) ja Topi Kurki
(rummut) täydentävät kokoonpanon.

Bluesia seuraaville Poijärven juureva
materiaali on hyvin tuttua. Ansiolistalta
löytyvät muun muassa muusikkolegenda
Levon Helmin studiolla Woodstockissa tehdyt
albumit. Konserttilavoilla Ninni esiintyy usein
Hoedown-bändissä sekä duona Mika
Kuokkasen kanssa.
Tuure Kilpeläinen ja hänen bändinsä Kaihon Karavaani tunnetaan tarttuvista
sävelmistään. Juurevaan rytmimusiikkiin perehtyneetkin löytävät Tuuren
musiikista tartuntapintaa. Niin myös Saariselällä järjestettävän Tunturibluesin
puuhamies
Eero Raittinen: vuonna 2011 Eero kutsui Tuuren karavaaneineen
Saariselälle.

"Raittisen vainu oli jälleen kohdallaan bändien valinnassa. Tuure Kilpeläisen setit
olivat yllättävänkin tehokkaat ja ne pistivät kansan sankoin joukoin
pyörähtelemään tanssiparketille", Blues-Finland.com arvioi bändin silloista
roots-ohjelmistoa.

MARKO AHO
PASI TUOMINEN


Poimintoja Tampere-talon syysohjelmasta 2014

Ti 16.9. Royal Southern Brotherhood (USA) Liput
Pe 3.10. Journal Intime Play Jimi Hendrix (Ranska) Liput
La 4.10. Ninni Poijärvi Liput
La 15.11. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani Liput

Marraskuulle suunniteltu Dana Fuchs -konsertti peruuntui artistin lähipiiristä tulleen
suru-uutisen takia.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2014
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats