VIIKKOENNAKKO 39/2014
21.9.2014
Väriä syksyyn ruskan
sävyissä
Kolin Ruska Blues käynnistää
festarikauden. Micke Björklöf & Blue Strip
ja Johnny Spence & Doctor's Order
uutuuslevyjen tunnelmissa.

Värikäs blues-syksy saadaan vihdoin käyntiin
festivaalirintamallakin.
Ruska Blues saa
kunnian toimia avaajana. Sokos Hotel Kolin
areenoilla Lieksassa pidetään ääntä
viikonloppuna kahden illan ajan ja kuuden
esiintyjän voimin.

Ismo Haavisto ja Andres Roots ovat
liikkeellä
Muddy Waters –ohjelmistolla.
Miehet saivat idean projektiin, kun Muddyn
syntymästä tuli viime vuonna kuluneeksi
tasan vuosisata. Kaksikko tekaisi jopa
Ina Forsman. Kuva: Kake Kiirikki
originaalikappaleet legendan kunniaksi. Singlen "Muddy Waters/Morganfield
Blues" voi ladata ilmaiseksi
tästä.

Ruska Bluesissa esiintyy myös
Helge Tallqvist Band solistinaan Ina Forsman.
Kokoonpano on
keikkaillut nyt melko tasan vuoden ajan, ja kierre on lupaavasti
nousujohteinen: ensi vuonna on tulossa pientä Euroopan-kiertuettakin.

Lisää löylyä heittävät pohjalaisbändi
Lumberjacks sekä tuore kokoonpano Turn
On
. Kuusimiehinen Turn On valmistelee levyäkin. Pääasiallisena biisinikkarina
toimii kitaristi
Hemppa Sihvonen, jonka monet muistavat Mojo Hoop –yhtyeestä.
Alli Gator Blues Band ja Ice Blue Grass Band täydentävät Ruska Bluesin
ohjelmiston. Katso lisätietoja
infosivulta.

Ruskan lisäksi Haavisto ja Roots tekevät kaksi pistokeikkaa. Torstaina soitetaan
Riihimäen Vihreässä Talossa ja perjantaina Lappeenrannan Old Cockissa.
Äänilevyjen ystäviä kiinnostaa, että Ismo Haaviston uusi kiekko "Mean Blue Train"
ilmestyy tämän viikon perjantaina. Roots puolestaan valmistelee levyä
brittiharpisti
Steve Luryn kanssa; purkittipa Andres kumppaneineen kappaleen
virolaisbändien
Hurriganes-tribuutillekin.

Festivaalitunnelmaa on lisäksi Isossakyrössä. Kalliojärvi Jazz & Bluesia vietetään
Kalliojärven huvikeskuksessa lauantaina. Kotimaisen musiikin ikoni
Dave
Lindholm
esiintyy soolona. Lumberjacks ja jazzpianisti Joonas Haaviston trio
heittävät myös settinsä.

Fiiliksiä uutuuslevyiltä

Micke Björklöf & Blue Stripin syyskiertueella on mahdollisuus kuulla
uunituoretta materiaalia. Bändi on lähdössä syksyllä Walesiin äänittämään
seuraajaa
New Orleans –levylleen "After the Flood". Uuden levyn tuottaa
kymmenen Grammyn mies,
John Porter.

"Tämä on askel eteenpäin kansainvälisen uramme rakentamisessa. Tulevasta
sessiosta on sopiva kutina päällä, ja on erittäin mielenkiintoista alkaa työstää
tätä uutta materiaalia, joka tuntuu todella hyvältä", Björklöf tunnelmoi. Blue
Stripin tämän viikon keikat ovat perjantaina Järvenpään Blackpoolissa ja
lauantaina Vaasan Public Cornerissa.
.

Uutuuslevyn tunnelmissa ovat myös Doctor's Order ja kulttibändi The
Piratesista
tuttu Johnny Spence. Poppoon kolmas yhteislevy on nimeltään
"Kickstart Your Mojo". Spence ja tohtorit jytäävät perjantaina Porin Yyterissä ja
lauantaina Helsingin Juttutuvassa. Juttutuvan-keikka on osa Ghetto-sarjaa; iltaa
vauhdittavat myös DJ:t Farmer John ja Smokey Joe.

Blues-viikko 39

Joensuu: Echo & Cane esiintyy keskiviikkona kaupunginkirjastossa.

Helsinki: Malmitalossa on keskiviikkona Juurakon ja Rönsyn tuplakonsertti.
Molemmilta bändeiltä on tullut uudet studiolevyt. Juurakko yhdistelee
juurimusiikkia, väkevää tarinankerrontaa ja skiffle-asennetta, Rönsy taas seilaa
kamarifolkista aina pelimannijytkeeseen. Jimmie "Bluesman" Lawson jatkaa
Käpygrillin roots-perjantaiden rimpsua. Storyvillessä perjantaina New Orleans
Rhythm Gang.

Tampere: Paapan Kapakassa keskiviikkona Wang Dang Dudes ja lauantaina
Wiley Cousins & Kingfish Willie.

Kemi: Olli Ontronen & Mighty Shitty perjantaina Ramonassa.

Kuopio: Papa's Paradise konsertoi Pekan Pubissa perjantaina.

Lahti: Amazulussa perjantaina Antsu Haahtela.

Järvenpää: Lauantaina suunta Eikan Pubiin. Jo' Buddy esiintyy.

Kannus: Menomonossa lauantaina Olli Ontronen & Mighty Shitty.

Turku: Antsu Haahtelalla on lauantaina keikka City Hospodassa.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2014
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats