Holmes Brothersin "Popsy" Dixon on poissa Amerikkalaisen klassikkoyhtyeen The Holmes Brothersin rumpali ja laulaja Willie "Popsy" Dixon on kuollut. Levy-yhtiö Alligator Records tiedotti asiasta.
Äskettäin Dixon sai tietää sairastavansa syöpää. Virginia Beachin paikkakunnalta kotoisin ollut muusikko oli kuollessaan 72-vuotias.
Popsy liittyi Holmesin veljesten, Wendellin ja Shermanin, joukkoon vierailtuaan heidän keikallaan vuonna 1967. "Parin kappaleen jälkeen oli selvää, että hän on yksi veljeksistä", Wendell Holmes sanoo. The Holmes Brothersin ansiokkaan levytysuran viimeiseksi julkaisuksi jäi viime vuonna ilmestynyt "Brotherhood".
Suomessa The Holmes Brothers vieraili viimeisen kerran vain pari kuukautta ennen Popsy Dixonin kuolemaa. "Siinä missä Wendell ja Sherman Holmes ovat syvästi eläytyviä esiintyjiä, heidän veriveljensä Popsy Dixon on stagella coolimpi kaveri. Falsettilaulu on hänen ehdoton valttinsa – siitä yleisö sai nauttia koko rahan edestä", arvioimme Helsingin-konserttia.
The Holmes Brothers voitti Popsy Dixonin aikakaudella Blues Music Awardin kaksi kertaa. Popsy oli ehdolla parhaaksi rumpaliksi kolmesti.
Blues-Finland.com kunnioittaa Popsy Dixonin muistoa. .
|