2.3.2015
Finnish Blues Awards levittää tietoisuutta
Helsingissä jaetaan ensimmäiset kansalliset blues-palkinnot maaliskuussa.
"Suomen blues-ihmisillä on jo aika tulla tälle vuosituhannelle ja tehdä kimpassa
hommia hyvän asian puolesta", puuhamies Davide Floreno sanoo.

Helsingissä järjestetään lauantaina 21. maaliskuuta Finnish Blues Awards
niminen tapahtuma. Tapahtuman on tarkoitus parantaa suomalaisen bluesin
tunnettuutta. Tapahtumapaikkana on Virgin Oil Co pääkaupungin
ydinkeskustassa.

Palkintoja jaetaan kolmessa kategoriassa. Pystinsä saavat vuoden artisti/yhtye,
kappale ja tulokas. Lisäksi luovutetaan elämäntyötunnustus.

Keikkayleisöä kiinnostaa illan vakuuttava esiintyjäkaarti. Päälavalla soittavat
Erja
Lyytinen, Honey B & T-Bones, Micke Björklöf & Blue Strip, Huff 'n' Puff,
Lena & The Slide Brothers
ja Robbie Hill. Toimintaa on myös pienemmällä
lavalla.
Jo' Buddy & Down Home King III, Helge Tallqvist & Ina Forsman
Combo, White Knuckles Trio
ja Little Willie & The Night Train vastaavat sen
musiikista.

Illan isäntinä toimivat
Lauri Ankerman ja Olavi Rytkönen.

Kansainvälisellä kulmalla

Ajatus palkintogaalasta on muhinut alan vaikuttajan Davide Florenon mielessä
jo pitkään. "On ollut vaan vaikea löytää oikeaa kulmaa, kun olen itse niin
monessa mukana", muun muassa
Erja Lyytisen kitaristina tunnettu Floreno
sanoo. "Asia saattaa näyttäytyä ulospäin sisäsiittoiselta ja kuppikuntaiselta,
mutta ehkä meidän blues-ihmisillä on jo aika tulla tälle vuosituhannelle ja tehdä
kimpassa hommia hyvän asian puolesta."
.

Palkintojen saajat valitaan alan keskuudessa. Äänestykseen osallistuvat
blues-skenen keskeiset toimijat, kuten bändit, artistit, puuhahenkilöt ja media.
Itse pystit ovat korutaitelija-kultaseppä
Mirka Loukimon käsialaa.

Kun esiintyjiä on yhdessä paikassa illan aikana useita, tapahtumaa voi pitää
festivaalimaisena. Floreno leimaa tapauksen kuitenkin "blues-kinkereiksi".

"Suomen kovimmat alan artistit lavalla. Ja uskottavuutta on myös
ammattilaistapahtumana. Finnish Blues Awardsiin kuuluu ammattilaisten
verkostoitumistapahtuma, jossa jokainen pääsee tapaamaan alan toimijoita ja
esittelemään asiansa. Toivottavasti tämä johtaa hedelmälliseen yhteistyöhön."
Tapahtuman alaotsikko (Roots Music
Awareness Summit) korostaa pyrkimystä
lisätä blues-tietoisuutta. "Meillä on
artisteja, jotka kiinnostavat myös
ulkomailla, ja suurin osa ihmisistä ei tätä
välttämättä tiedosta. Tällainen palkinto on
meiltä artisteilta apu järjestäjille, jotka
toivottavasti saavat lisäapua tapahtumien
tekemiseen ja markkinointiin."

Kuten tapahtuman ulkoiset tunnusmerkit
kertovat, katsantokanta on varsin
kansainvälinen. Floreno sanoo, että otollisin
ajankohta kansainväliselle tapaamiselle
olisi tammikuu, mutta maaliskuussakin
saadaan tärkeää väkeä paikalle.
"Kutsuvieraslista on pieni, mutta sitäkin
merkittävämpi. Kun kutsuin ihmisiä paikalle,
moni oli aidosti hämmästynyt ja ihmeissään,
että meillä Suomessa ylipäätään tehdään
tällaista. Yleensä täällä ammattimaisesti
toimivat tahot tuovat ulkomaalaisia bändejä
Suomeen, mutta minun kulmani on
nimenomaan viedä suomalaista osaamista
ulkomaille."
Davide Floreno
Kuva: Kake Kiirikki
Vieraita Finnish Blues Awardsissa tulevat olemaan ainakin englantilainen
promoottori
Pete Feenstra ja ruotsalaisvaikuttaja Sören Andersson. Andersson
on järjestänyt länsinaapurissa esiintymismahdollisuuksia muiden muassa Honey
B & T-Bonesille,
Hurriganesille ja M.A. Nummiselle. "Feenstra taas on
väsymätön promoottori Suur-Lontoon alueella. Pete on ennakkoluuloton tekijä, ja
hän on usein ollut ensimmäisten joukossa löytämässä tulevaisuuden isoja nimiä,
kuten
Joe Bonamassa ja Joanne Shaw Taylor. Iso osa myös Erjan
menestyksestä Englannissa on nimenomaan Petelle velkaa. Pete uskalsi ottaa
yhtenä ensimmäisistä Erjan parille keikalle Lontooseen."

Finnish Blues Awardsista suunnitellaan vuotuista tapausta. Ensi vuonna
ajankohta siirtyy tammikuulle.

Suomessa jaetaan paikallisia tunnustuksia, kuten pirkanmaalaisen Blues Loversin
Jemma ja oululaisen Ou'Bluesin Mojo. Kansainvälisesti huomattavin gaala on
Blues Music Awards, joka pidetään vuosittain Memphisissä. Lisäksi
Grammy-palkinnoissa on yksi kategoria bluesille.


Linkit: Finnish Blues Awards
Facebookissa, ennakkoliput Tiketistä
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats